Masennuksen jälkeen

2017 vuoden crash downista tuntuu olevan jo pitkä aika. Se vuosi on yksi onnellisimmista ja samalla yksi kamalimmista. Lyhyenä kertauksena: meidän kuopus syntyi silloin ja jo toistamiseen synnytyksen jälkeiset komplikaatiot vei minut sairaalaan useampaan otteeseen. Sairaalassa puolestaan oma keho joutui käymään melkoisen taistelun ja luovutus oli lähellä. Selvisin siitä ja hiljalleen aloin voimistua fyysisesti. Kuopuksen ollessa nelisen kuukautta oli mielen vuoro käsitellä asiaa. Tuntui, että kirjaimellisesti sekosin ja kaikki vähääkään sairaalasta muistuttava veti kupin nurin. Myöhemmin sinä kesänä kuulin sen olevan trauman jälkeistä oireistoa. Samalla minulle kerrottiin sairastuneeni keskivaikeaan masennukseen, joka oireili puolestaan todella kovana ahdistuksena. Olo oli sama kuin esimerkiksi läheltä piti -tilanne liikenteessä. Siis se tunne kun meinaa tulla kolari ja hetki sen jälkeen jalat menevät veteliksi ja olo on kamala. Minulla tuo sama olo kesti kuukausia putkeen. Se saattoi mennä muutamiksi tunneiksi pois, mutta palasi taas. Kirjaimellisesti saatoin vapista koko päivän ymmärtämättä, mikä tunteen sai aikaan. Nyt reilut kolme vuotta myöhemmin voin vihdoin todeta ja kirjoittaa postauksen otsikolla Masennuksen jälkeen.

Enkä osaa edes sanoin kuvailla, kuinka onnellinen nyt olen kaiken tuon läpikäytyäni.

Kesän 2017 kävin viikoittain juttelemassa aivan ihanan terveyskeskuslääkärin kanssa, joka kerta toisensa jälkeen vakuutti minulle, ettei kyseessä nyt ole psykoosi tai joku muu minun itseni diagnosoima mielen sairaus. Olin nimittäin ehdottoman varma, että olin sairastunut johonkin vakavammin, koska pää oli kerta kaikkiaan niin sekaisin. Joka ikinen ajatus meni minulla puntariin ja olin aivan vainoharhainen omista sanomisista ja ajatuksista. Ajattelin silloin, että sellaisia kamalia ajatuksia ei voi tulla mieleen ellei ole psykoosissa tai jossain muussa vastaavanlaisessa tilassa. Mieleen tulvi ajatuksia ja mielikuvia itsestä satuttamassa omia lapsia, vaikka samalla tiesin sellaisten olevan viimeisin teko, mitä ikinä voisin tehdä. Pelkäsin niin älyttömästi kaiken tuon tarkoittavan sitä, että jonain päivänä vain sekoan täysin ja teen jotain peruuttamatonta. Toinen yhtä kova pelon aihe oli, että sairastun niin vakavasti, että vietän loppuelämäni laitoksessa kaukana omista lapsista ja puolisostani. Vein asian mielessäni jopa niin pitkälle, että hyväksyin jo tuon tilanteen tapahtuvan ja tsemppasin itseä ajattelemalla lasten olevan näin turvassa, kun minä en ole kotona. Mietin, kuinka lapset tulevat muistamaan minut vain hämärästi varhaislapsuudestaan ja aikuisina he ovat jo unahtaneet minut. Olin samalla onnelline siitä, että Ossi on niin ihana ja mahtava isä ja että he tulevat pärjäämään mainiosti ilman minuakin.

Itken nyt, kun muistelen kaikkea tuota ja kirjoitan näitä pahimpia pelkojani tähän. Muistan sen kamalan olon ja järkyttävän jatkuvan pelon, joka ei jättänyt kamaline ajatuksineen minua millään rauhaan. 2017 marraskuussa sain vihdoin lausunnon, että voin etsiä itselleni psykoterapeutin. Sain psykiatrilta kolmen eri psykoterapeutin yhteystiedot, joita voisin alkuun tavoitella mahdollisista vapaista asiakaspaikoista. Otin yhteyden listan ensimmäiseen henkilöön ja hänellä oli kaikeksi onneksi vapaa paikka. Tapasimme marraskuussa ensimmäisen kerran ja homma natsasi heti. Tunsin olevani turvassa hänen seurassaan. Tapasimme aluksi muistaakseni kerran viikossa ja muutaman kerran jopa kahdesti viikon aikana. Viikkojen kuluessa Mari valoi minuun uskoa paremmasta olosta ja opetti, kuinka omia tunteita voi ymmärtää ja ajatusten olevan vain ajatuksia, ei totta. Samaan aikaan söin lääkärin määräämää mielialalääkettä, joka jossain vaiheessa vaihdettiin toiseen vastaavaan ensimmäisen ollessa tehoton minulle. Ja voi sitä häpeän määrää, mitä tästä kaikesta koin! Ajattelin, että vain parantumattomasti sairaat käyvät psykoterapiassa ja syövät mielialalääkkeitä. Vieläkin tämä tuntuu hurjalta myöntää, että minua on asiassa ihmisten lisäksi auttanut lääkeaine. Vaikka oikeasti koko asiassa ei sen enempää hävettävää kuin särkylääkkeen syömisessä johonkin kipuun. Onneksi olen nyt kolmen vuoden jälkeen paaaaljon viisaampi ja rakastan faktaa, että olen saanut käydä kolmen vuoden ajan psykoterapiassa. Joka ikisen pitäisi saada sama mahdollisuus, olipa mitään akuuttia käsiteltävää tai ei.

Tämän kolmen vuoden aikana psykoterapiassa olen saanut kasattua mielettömän työkalupakin loppuelämän matkaa varten. Koko tämän kolmen vuoden aikana olen tehnyt hurjan määrän erilaisia tehtäviä, joilla voin ymmärtää itseä paremmin ja oppia tästä kaikesta enemmän. Koen nimittäin ehdottomasti niin, että mitä enemmän ymmärrän asiaa, sitä myötätuntoisempi itseä ja muitakin kohtaan osaan olla. Kolmeen vuoteen mahtuu myös hurjasti ylä- ja alamäkiä. Toipuminen ei siis missään nimessä ole ainakaan minun kohdalla ollut pelkkää nousukiitoa kohti parempaa vointia. Ei taida olle edes vuottakaan viime kerrasta, kun taas (ehkä viidettä kymmenettä kertaa) varmistelin Marilta, ettei kyseessä ole sitten kuitenkaan se jokin psykoosisairaus. Ei ole kuulemma edelleenkään. Sen uskon nyt, vaikka varmasti sitä tulen vielä jossain kohtaa miettimään.

Minun elämä on mennyt kolmen vuoden aikana täysin uuteen järjestykseen. Parempaan järjestykseen. Elän niin kuin omille arvoille sopii ja ymmärrän itseä ja muita hurjan paljon paremmin. Kolmen vuoden aikana oman elämän ihmissuhteet ovat muuttuneet vahvemmaksi kuin aiemmin, loppuneet tai jotain siltä väliltä. Heikoimilla hetkillä ne vahvimmat suhteet ovat vahvistuneet entisestään. Äiti ja isä, veli ja veljen vaimo (joka blogissani tunnetaan myös nimeltä pakkiparini), rakkaat pr-tytöt, Ossin vanhemmat ja minun muutkin sukulaiset. On ollut päiviä, kun nämä kaikki ovat milloin mitenkin auttaneet selviämään hetkistä yli. En osaa ikinä sanoittaa sitä kiitollisuutta mitä minä ja meidän koko perhe tästä koetaan. Milloin kukin on hakenut lapset hoitoon, että voin ja voidaan Ossin kanssa hengähtää, milloin joku heistä on tullut meidän ovella ja kirjaimellisesti pakottanut rauhalliselle kävelylenkille, milloin olen itkenyt vasten heidän olkapäitä, milloin.. huh näitä tapahtumia ja auttamisia on niin lukemattomia ja ne kaikki ansaitsisivat oman postauksensa. Olen myös tietenkin äärettömän kiitollinen Ossille, joka on joka ikinen päivä ollut vierellä kokemassa ja näkemässä tämän kaiken ja silti edelleen seisoo kalliona minun vierellä, vaikka helppoa se ei ole ollut.

Psykoterapiakäyntejä on enää jäljellä muutamia. Sitten se loppuu. Kolmen vuoden taival ja tehotutustuminen itseen alkaa olla finaalissa. En ole enää masentunut (ja nyt mietin, että iloitsenkohan vähän liian aikaisin..). Olo on haikea, surullinen ja samalla onnellinen, kun enää tapaakaan Maria säännöllisesti. En ole uskonnollinen, mutta hän on yksi minun elämäni enkeleistä. En osaa häntä oikein muutoin kuvailla. Mietin usein, että oli oikeasti lottovoitto ja mieletön asia, että satuin ottamaan juuri häneen ensimmäisenä yhteyttä ja että sain asiakaspaikan juuri häneltä. Olen niin älyttömän kiitollinen hänelle kaikesta.

Masennuksen jälkeen minun kohdalla ei mikään palaa kuitenkaan ennalleen. Joskus se fakta on todella vaikea seikka hyväksyä. Koko asia tuntuu välillä vaan niin epäreilulta. Toisaalta näiden kolmen vuoden aikana olen oppinut olemaan oma itseni. Onko parempaa? Samalla kuitenkin tiedän, että tämä asia tulee näkymään arpena minussa koko elämän ajan. Suojelen ja tulen suojelemaan itseä paljon herkemmin, ettei vastaavaa sattuisi enää minun elämän varrelle. Eihän sitä tosiasiassa voi tietää mitä vastaan tulee, mutta itsestä huolta pitämällä uskon voivani kohdata vaikeatkin asiat uudella tavalla ja niin, etten ehkä sairastuisi enää samalla tavalla. Tai jos sairastun, niin osaan ainakin hoitaa itseäni jotenkin.

Tästä postauksesta tulee itselle hassu fiilis. Tämä on nimittäin yksi onnellisimmista postauksistani, vaikka tätä kirjoittaessa itkeskelen vähän väliä ja teille lukijoille tämä voi olla aiheena melko raskaskin. On kuitenkin niin vapauttavaa kirjoittaa tätä fiilistä muistiin kaiken tapahtuneen jälkeen. Samalla tiedän, että edelleen tulee vielä päiviä, kun mielen valtaa samat pelot ja epätoivo. Nyt kuitenkin tiedän, että ne ovat vain hetken siinä ja vaihtuvat aikoinaan uusiin tunteisiin ja ajatuksiin.

Tämä teksti on ollut selvästi mielessä jo pidempään ja samalla hieman estänyt kirjoittelemasta elämän pinnallisemmista asioista. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. ja ymmärrän täysin jos et. Toivon, että joku muu vaikeiden asioiden kanssa kamppaileva voisi saada tästä edes pienenkin toivon valon vaikeisiin hetkiin ja saisi samalla lohtua. Se on yksi isoisti syistä, miksi tämän kirjoitin.

Kaisa-Maria ❤

Uutisähky

Maailma on eittämättä poikkeustilassa. Ihmisillä ahdistaa, huolettaa ja pelottaa leviävän koronaviruksen vaikutukset. Ja kyllä, minuakin huolettaa riskiryhmään kuuluvien puolesta. Meillä kun riskiryhmäläisiä kaikilla vähintään lähipiiristä löytyy. Huolettaa myös THL:n, hallituksen, Valtioneuvoston ja muiden virallisten tahojen löyhältä tuntuvat ohjeistukset, kun lueskelee uutisista muissa maissa tehtävistä toimenpiteistä koronan leviämistä vastaan. Mietin myös maailman taloutta ja eri kokoisten yritysten tilannetta. Eritoten pienyrittäjiä. Haluttaisi lukea uutisia koko ajan ollakseni tilanteen tasalla, mutta nyt viimeistään minullekin iski uutisähky kaikesta koronavirukseen liittyvästä.

Minusta on ehdottoman tärkeää uutisoida ja pitää ihmiset ajantasalla, mutta asiasta tehtyjen klikkiotsikoiden määrä suorastaan oksettaa. ”Päivä 72: jo x määrä menehtyneitä siellä ja siellä maassa”. Ketä muita tällainen uutisointi palvelee, kuin näiden kyseisten otsikoiden ja juttujen kirjoittajia??! Ja joo, pitää olla medialukutaitoa, mutta kun valitettavasti sitä ei ole. Enkä nyt siis väitä, että minulla olisi medialukutaitoa sen enempää kuin muillakaan, koska samalla tavalla luen nuo klikkiotsikoiden jutut ja ahdistun niistä. Enhän muuten edes kirjoittaisi postausta otsikolla ”Uutisähky”.

Mietin vain, miten me kaikki voitaisiin päästä vähemmällä panikoimisella sekä vähemmällä hysterialla, kun noista huolta kasvattavista uutisjutuista päästäisiin kokonaan eroon. Kauppojen hyllyt humisee tyhjyyttään, vaikka kauppiaat kertovat tasaisin väliajoin toimitusten kulkevan edelleen normaalisti. Vessapaperigate on aivan oma juttunsa. Lehdissä kerrotaan laman iskevän taas kovasti, mikä juurikin käynnistää sen oravanpyörän, kun ihmiset lopettaa kuluttamisen, koska lama tulee. Lopputuloksen tietääkin sitten. Lamaa on turha alkaa myöskään etukäteen panikoimaan ja lietsomaan. Talous tulee ihan varmasti tästä kaikesta kärsimään, mutta tähän kohtaan on hyvä nostaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto tämän viikkoisesta Ylen A-Studiosta. ”Terveet ihmiset kyllä hoitavat talouden kuntoon aikanaan.” Tähän on hyvä nojata.

Tottakait on ymmärrettävää, että ihmiset varautuvat mahdolliseen karanteeniin ja välttelevät viimeiseen saakka viruksen tarttumista. Se jos jokin on inhimillistä. Niin me kaikki tehdään. Monelle myös tulee turvallisempi ja rauhallisempi olo viikkojen ruokien hamstraamisesta ja silloin ehdottomasti kannattaa käydä ostamassa ruokasatsit valmiiksi. Rauhallinen olo tällaisessa sekavassa tilanteessa on vain ja ainoastaan hyväksi!

En missään nimessä tarkoita kuitenkaan, että ohjeistuksille ja muille määräyksille pitäisi viitata kintaalla. Ei jei, vaan pikemminkin oikeasti noudattaa niitä maalaisjärki mukana pitäen. Suuret yleisötapahtumat on jo kielletty ja muutakin liikkumista isompien ihmisjoukkojen keskellä on hyvä vähentää. Meidän perheessä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että mietitään nyt kovasti lasten osallistumista harrastusryhmiinsä ja esimerkiksi kauppareissuille ei lähdetä koko perheellä, vaan jompi kumpi meistä vanhemmista hoitaa ruokaostokset. Ruokaostoksiin me käytetään jo muutenkin usein ruoan noutopalvelua ja sitä myös tullaan jatkamaan mahdollisuuksien mukaan samalla tavalla. Meille on molemmille tulleet ohjeet työpaikoiltamme ja tietenkin niiden mukaan hoidamme työmme. Toki muutoksia voi tulla, jos valmiuslaki tulee käyttöön ja koulut sekä päiväkodit suljetaan määräajaksi.

Se, mitä tällä postauksella haen takaa on, että koitetaan kaikki edetä asian kanssa päivä kerrallaan omien mahdollisuuksien mukaan. Kuten ollaan nähty, asiat muuttuvat ja tilanteet elävät todella nopealla aikataululla. Voi olla, että huomenna jo kirjoitan uuden postauksen, jossa toivon kaikkien ihmisten pysyvän neljän seinän sisällä. Mutta se on huomenna se.

Nyt on hyvä keskittyä hetkeen ja läheisiin. Autetaan toisia, olipa kyseessä sitten tuttu tai tuntematon. Jatketaan kuluttumista omien mahdollisuuksien mukaan, että Suomen ja muidenkin maiden yrittäjät koosta riippumatta pystyvät jatkamaan toimintaansa. Ja ennen kaikkea koitetaan taklata tuo uutisähky suodattamalla klikkiotsikoiden ja muiden lausuntojen seasta ne oikeat asiat.

Rauhallista sunnuntaita kaikille! Koitetaan pysyä terveinä <3

Kaisa-Maria

Kuka sanoo: Be a lady?

Kuluneen parin viikon aikana jo viraalihitiksi noussut Be a lady, they said -video sopii täydellisesti sunnuntaisen naistenpäivän teemaan. Kyse on siis Girls Girls Girls -lehdelle Pail McLeanin tekemästä vahvasti kantaa ottavasta videosta, jota Sinkkuelämää-sarjasta tuttu Cynthia Nixon tähdittää. Videossa kiteytyy voimakkaasti tämän päivän naisten kohtaamat erilaiset paineet ja ristiriidat. Mutta kysymys kuuluu: kuka sanoo Be a lady? Kuka asettaa nuo kaikki paineet ja ristiriidat? Miksi?

”Don’t be so provocative. You’re asking for it. Wear black. Wear heels. You’re too dressed up. You’re too dressed down. Don’t wear those sweatpants; you look like you’ve let yourself go.”

Näin +30-vuotiaana, kolmen lapsen äitinä ja miesvaltaisella alalla työskentelevänä paineet ovat käyneet melkoisen suurina moneen otteeseen ja osittain jatkuvasti. Ensimmäiset muistikuvat ihmeellisiin vaatimuksiin ja paineisiin menee ala-asteen kolmosluokalle. Yhtäkkiä olikin tärkeää pukeutua tietyn muotin mukaan, meikata, ei saanut leikkiä Barbeilla tai muuten kiusattiin. Silloin kuulin myös ensimmäisen kerran olevani ”lauta” eli rinnaton. No shit, 9-vuotiaana ei moisesta vartalonmuutoksesta ollut tietoakaan minun kohdalla. Sitten ne vähemmän ”laudat” olivat puolestaan pumpulitissejä, koska kukaan ei uskonut vielä oikeiden rintojen kasvaneen. Huoh.. Nämä jo 9-vuotiaana kolmosluokkalaisena.

” Be a lady they said. Don’t be too fat. Don’t be too thin. Eat up. Slim down. Stop eating so much. Order a salad. Don’t eat carbs. Skip dessert. Go on a diet. God, you look like a skeleton. Why don’t you just eat? You look emaciated. You look sick. ”

” Be a lady they said. Wear makeup. Highlight your cheekbones. Line your lids. Fill in your brows. Lengthen your lashes. Colour your lips. Powder, blush, bronze, highlight. Your hair is too short. Dye your hair. Not blue, that looks unnatural. Look young. Old is ugly. ”

Ulkonäkö. Ikuinen murhe, joskin nykyään ei onneksi samalla tavoin kuin joskus aiemmin. Tänään sitä osaa olla itselleen niin älyttömän paljon armollisempi kuin ennen. Siltikin huomaan päivittäin harmistuvani hetkeksi uudesta rypystä kasvoissa, lihaksien pienuudesta, selluliitista..

Lasten saannin jälkeen paineet ulkonäön ja kaiken tekemisen suhteen kasvoivat ihan omiin mittoihinsa. En tajunnut, että arvostelua ja paineita voi tulla niin paljon ja joka asiasta. Paljonko kiloja jäi synnytyksen jälkeen? Tuliko raskausarpia? Roikkuuko iho vatsassa? Lirahtaako pissat housuun aivastaessa tai vaikka vähän hypähtäessä? Imetätkö? Annatko korviketta? Mitä vaippoja käytätte? Pumppaatko maitoa? Korotatko ääntä lapsille? Leikitkö tarpeeksi? Teetkö itse vaatteet? Ostatko uudet vaatteet? Kuskaatko harrastuksiin? Syötätkö lapsille einesruokaa? Teetkö kaiken ruoan itse? Annatko kaikki vitamiinit? Syötkö itse vitamiinit? Tässä vain osa mainitakseni.

Miksi miksi miksi näitä kysymyksiä edes esitetään toisille ja itselle? Mistä ihmeestä nämä vaatimukset on tulleet? Onko kyseessä mielihyvän tunne, kun ajattelee tekevänsä itse oikein jonkin asian?

” Be a lady they said. Don’t get raped. Don’t drink too much. Don’t walk alone. Don’t go out too late. Don’t dress like that. Don’t get drunk. Don’t smile at strangers. Don’t go out at night. Don’t trust anyone. Don’t say yes. Don’t say no. ”

#metoo. En usko, että kukaan elämäni aikana kohtaamista naisista on saanut olla täysin ilman seksuaalista häirintää. Lähipiiristä tiedän kymmeniä juttuja. Omiakin kokemuksia on lukuisia. Meitä on häiritty puheilla ja teoilla. Jopa työnpuolesta osallistuessa suuriin yleisötapahtumiin minulle on tultu monta kertaa täysin tuntemattoman toimesta puhumaan niin limaisia juttuja, että kuvottaa. Olenhan miesvaltaisella alalla töissä ja itse valinnut niin. Tätä sattuu onneksi harvoin. Mutta yksikin on aina liikaa.

Kerran kaupungissa asuessa kävelin myöhään kotiini ja yhtäkkiä huomion kiinnitti viereisen kerrostalon ikkunasta tuleva kirkas valo. Käännyin katsomaan ja kirkkaan valon lisäksi ikkunassa keikkui alaston mies nauttimassa omasta itsestään. Silloin reaktioni oli isot naurut, mutta nyt lähinnä ärsyttää. Mitä ihmettä liikkuu ihmisen mielessä kun tuollainen hetki pitää jakaa ja esittää tuntemattomille ikkunasta?!! Ja minun kokemuksessa oli sentään ikkuna välissä, mutta lähipiiristä löytyy valitettavia kokemuksia, joissa ikkunaa ei ole ollut.

Don´t smile at strangers. Äidin kanssa Pariisissa ollessa seisoimme risteyksessä odottelemassa valojen vaihtumista. Meidän viereen käveli mies, joka jäi tuijottamaan. Katsahdin häntä ja heitin minitervehdyksen sellaisella puolihymyllä. Sen jälkeen käänsin katseen hänestä pois. Hän puolestaan jatkoi tuijottamistaan ja jossain kohtaa vilkaisin häntä uudelleen, mutta en enää hymyillyt. Valot vaihtuivat vihreiksi ja jatkoimme kävelyä. Tämä mies alkoi seurata meitä, vaikka poikettiin tien toiselle puolelle vaateliikkeeseen. Hän odotti liikkeen ulkopuolella. Aluksi ei tajuttu, että hän tosissaan seurasi meitä, mutta sitten jossain kohtaa alkoi ahdistaa. Saatiin viimein karistettua hänet viipymällä sisustusliikkeessä pidemmän aikaa. Hätää meillä ei tuossa tilanteessa ollut, mutta epämiellyttävää se siltikin oli.

Tässä oli pari esimerkkiä vain. Turhaa kirjoitella enempää, koska pointti tulee selville jo näistä muutamasta keissistä.

Surullisinta näissä melkein kaikissa omissa sekä läheisten naisten kokemuksissa on se, että syy moiseen onkin kääntynyt häirinnän kohteeseen. ”Mitä kävelit yksin kotiin myöhään, itsepä pukeuduit niin ja noin..” ja niin edelleen. Siis mitä??!!

Otsikoin tämän postauksen kysymyksellä ” Kuka sanoo: Be a lady?”. Videossa viitataan paljon miehiin, mutta minusta se ei ole niin mustavalkoista. Ja joo, kyllä miehilläkin on oma osansa tässä asiassa, mutta niin on yhtä lailla naisillakin. Minäkin olen nimittäin saanut suurimman osan ulkonäköön ja tekemisiini liittyvistä negatiivisista kommenteista nimenomaan naisilta. Ja valehtelisin jos väittäisin, etten itse ole samoja juttuja puhunut jo silloin kolmosluokalla.

Be a lady. Kuulet sen miehiltä, kuulet sen naisilta, kuulet sen joka puolelta ja ennen kaikkea suurin osa kuulee sen myös omasta suustaan itselleen.

Siksipä haastan teidät kaikki nyt sukupuolesta riippumatta miettimään, mistä nämä vaatimukset syntyy ja miten niitä saataisiin kitkettyä pois? Armollisuudella itseään kohtaan saa jo paljon aikaan, koska silloin oppii olemaan armollisempi myös muita kohtaan. Minkäänlaista vääryyttä ei tietenkään pidä sietää armollisuuden nojalla!

Mitä mieltä te olette tuosta videosta ja näistä kaikista vaatimuksista sekä paineista?

Kaisa-Maria

P.S. Edellisen naistenpäivän postaus kannattaa myös lukaista ja ajatella läpi <3

Lukulistalla

Lupailin jakaa omat tämänhetkiset lukulistalla olevat kirjat nyt talviloman alkuun. Rakastan lukemista ja ahmisin kirjoja paaaljon enemmän kuin nykyisellään ehdin. Oma lukuaika painottuu iltoihin ja hetkeen juuri ennen nukkumaan menoa. Minulla on nimittäin omana sääntönä, että puhelinta en meidän makkarissa käytä (muuten kuin Ouran Moment-toimintoa), joten luen kirjoja aina ennen unia.

Mutta pidemmittä puheitta lukulistan pariin..

Voittamisen anatomia – Aki Hintsa/Oskari Saari: Tätä kirjaa aloin aikoja sitten kuuntelemaan äänikirjana, mutta minulle se ei toiminut siinä muodossa. Tällaisia kirjoja lukiessa tykkään välillä pysähtyä miettimään ja hakemaan sellaisia yhtymäkohtia omaan elämään. Äänikirjoissa se on vähän hankalaa ja siksi haluan lukea tämän perinteisenä kirjana. En ole muutenkaan kovin suuri äänikirjojen kuluttuja (ainakaan vielä), tykkään lukea enemmän konkreettisia kirjoja ja lehtiä, mutta kuitenkin äänikirjoja jonkin verran kuuntelen. Tämän kirjan sisältö houkuttaa edelleen tutustumaan tähän paremmin ja siksi tämä on lukulistallani.

”Mestareiden tekijä Mies F1-mestareiden takana kertoo tarinansa ja paljastaa menestyksen salaisuuden. Mika Häkkinen, Lewis Hamilton, Kimi Räikkönen, Sebastian Vettel Aki Hintsa Voittamisen anatomia on ainutlaatuinen tarina F1-maailman huipulta, jossa suomalainen Aki Hintsa leipoo kuljettajista mestareita. Sittemmin kansainväliset huippujohtajat ovat ottaneet Hintsan opit käyttöönsä. Teos sisältää runsaasti ennen julkaisematonta tietoa formulamaailman kulissien takaa sekä Hintsan kokonaisvaltaisen toimintamallin, jota voivat omassa elämässään hyödyntää ihan tavallisetkin tallaajat.”

Karhuryhmä – Harri Gustafsberg/Heidi Holmavuo: Tätä kirjaa luen parhaillaan! Joskin iltalukemisena tämä on aika graavia matskua.. Oma kiinnostus poliisin ammattia kohtaan on aina ollut kova, joten tämä poliisin erikoisjoukoista kertovan kirjan tekstit imaisee minut hetkessä mukaansa. Ja kuten tuossa jo mainitsinkin, kirjassa on kuvattu erikoisjoukkojen kohtaamia tilanteita jotakuinkin sellaisenaan eli teksti on melkoisen raakaa välillä. Kirjassa kuitenkin kerrotaan hyvin, minkälaisista asioista poliisin erikoisjoukkojen tehtävät koostuvat ja mitä kaikkea se vaatii.

” Valmiusyksikkö Karhu on erikoiskoulutettu toimimaan rankoissa olosuhteissa pankkiryöstöistä panttivankitilanteisiin. Entinen karhuryhmäläinen Harri Gustafsberg kuvaa yksikön toimintaa ensimmäistä kertaa ja kertoo koukuttavasti myös ihmismielen pimeästä puolesta. ”

Jääkaksoset – S. K. Tremayne: Näin mainoksen tästä kirjasta ja mielenkiinto heräsi. En lue juuri koskaan tällaisia trillereitä, mutta tämän kirjan juonenkuvaus herätti mielenkiinnon kirjan kulusta ja lopputulemasta. En tosin tiedä uskallanko tätä lukea. Minulla tulee nämä jutut aina uniin ja painajaiset ei ole oikein lempparijuttu. Varsinkin kun aihe on näinkin kamala.

”Identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut – mutta vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi. Hyytävä psykologinen trilleri on ollut suurmenestys ympäri maailman.

On kulunut vuosi siitä, kun toinen identtisistä kaksostytöistä on kuollut onnettomuudessa. Perhe päättää muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää taakseen hirveä tragedia. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä vanhempien kauhuksi henkiin jäänyt tytär väittää olevansa kuollut sisarensa.
Kun myrsky pakottaa perheen äidin ja tyttären eristyksiin saarelle, piinaavat kysymykset eivät jätä äitiä rauhaan. Mitä oikein tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista menehtyi?”

Paperilla toinen – Emmi-Liia Sjöholm: Tämä kirja on nyt lähiaikoina ollut paljon esillä ja porukka tuntuu jakautuvan kahtia mielipiteinensä tästä kirjasta. Moni kuvaa samaistuvansa kirjan teemoihin & tapahtumiin ja tarkastelleensa omaa elämää niiden kautta. Minäkin haluan lukea, mistä tässä kirjassa oikein on kyse ja siksi tämä löytyy omalta listaltani.

”Paperilla toinen on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta.

Toimittaja Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin. Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.

Emmi-Liia Sjöholm on freelancetoimittaja, joka kirjoittaa mm. Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Paperilla toinen on hänen ensimmäinen kirjansa. ”

Hullu kuin äidiksi tullut – Irene Naakka: Tämä kirja on tullut vastaan useasti jo aiemmin, mutta jostain syystä en ole tätä kirjaa rekisteröinyt sen enempää. Seuraan Ireneä Instagramissa ja hänen nostamansa aiheet vastikään herättivät kiinnostuksen lukea hänen kirjansa. Suuri tekijä tässä on tietenkin se, että me molemmat jaamme kokemuksen synnytysmasennuksesta. On nimittäin aina niin huojentavaa ja helpottavaa lukea, että joku muukin on käynyt läpi samoja asioita, niin kurjaa kuin se onkin.

”Iltalehden toimittaja Irene Naakka on tullut tunnetuksi suositusta Mutsie-blogistaan, jolla on peräti 20 000 seuraajaa. Blogissaan hän on käsitellyt äitiyteen liittyviä todellisia ja vaiettuja tunteita äitiydestä mutta myös sitä, miltä todella tuntuu rakkaus omaa lasta kohtaan.
Naakan suorapuheinen kirja kertoo, kuinka lapsesta haaveileminen, raskaus, synnytys ja äidiksi tuleminen sekoittavat mielen.
Kirja kertoo todenmakuisen selviytymistarinan kontrollifriikistä odottajasta masentuneeksi vastasyntyneen äidiksi ja lopulta tasapainoisesta perhe-elämästä ja urastaan nauttivaksi naiseksi.
Humoristinen ja rujon rehellinen teos päästää lukijan hyvin lähelle niitä tunteita ja tilanteita, joita äitiyteen liittyy jo ennen lapsen syntymää. Asioita, joita monet kokevat mutta joista ei välttämättä uskalleta tai osata puhua tai kirjoittaa.”

Siinäpä on kirjat, jotka odottavat tällä hetkellä minun lukulistalla. Lisääkin varmasti voisin listata, mutta nämä nyt ovat päällimmäisinä mielessä 🙂

Lukulistalla – suositukset

Lukulistalla aiemmin olleista voisin puolestaan nostaa nämä kolme alla olevaa. Ja ensimmäiset kaksi suosittelen nautiskelemaan nimenomaan äänikirjana. Äänikirjoina nämä kaksi siksi, koska itse kirjan kirjoittajat lukevat nämä itse! Se tuo minusta aivan eri ulottuvuuden äänikirjaan kun lukijana on itse tekijä.

+ Toisinpäin – Maria Veitola: Minusta Maria Veitola on aina ollut tosi mielenkiintoinen tyyppi ja siksi olenkin kuunnellut hänen molemmat kirjansa nimenomaan itsensä lukemana. Hänen ensimmäinen kirja ”Veitola” on enemmän sellainen elämänkerta kuin tämä toinen teoksensa. Tässä uudessa kirjassaan Veitola vastailee hänelle esitettyihin kysymyksiin ja kertoo asioita vastaustensa takaa. Yksi päällimmäisenä mieleen jääneistä asioista näissä hänen kirjoissaan on se, että ihmiset osaavat olla aivan uskomattoman ajattelemattomia ja ilkeitä. On tosi karua kuultavaa, mitä kaikkea ihmiset hänelle sanoo ja kirjoittelee. Ihan sairasta. Mutta on näissä molemmissa kirjoissa myös hurjan paljon positiivisiakin asioita! 🙂

” ”Totuus ja tehtävä -leikissäkin mä valitsen aina totuuden.” Uudessa kirjassaan Veitola vastaa niin ystävien kuin vihamiestensä kysymyksiin, ja avaa niiden pohjalta ajatuksiaan elämästä.

Mua sanotaan haastattelijaksi, joka kysyy ne kysymykset, joita muut eivät kehtaa kysyä. Osan mielestä mä vain kaivelen toisten törkyjä. Se on hassua.
Mähän oon toimittaja, ja toimittajan tärkein tehtävä on kysyminen. Enkä mä kysele ainoastaan töissä, vaan muutenkin elämässä. Ihmiset kiinnostaa mua. Se, mitä ne ajattelee. Miksi ne on sellaisia kuin ne on.


Nyt mä funtsin, että vois olla reilua kääntää asetelma hetkeksi toisin päin. Tää kirja syntyi kysymyksistä, joita kuka tahansa sai mulle esittää, ja mun vastauksista niihin.
Mun mielestä mitä vaan voi, saa ja pitää kysyä. Tyhmiä tai vääriä kysymyksiä ei ole. Oon yrittänyt vastata hankalimpiinkin kysymyksiin niin rehellisesti kuin vain osaan, sillä viisaudella ja kokemuksella, mikä mulla tässä vaiheessa elämääni on.
Helppoa tää ei ollut. Mutta miksi mä olisin päästänyt itseni helpolla, kun en päästä muitakaan?”

+ Inside Out – Demi Moore: Demi Moore on itsellä jäänyt hieman enemmän pimentoon, vaikka hänen tekemiään leffoja olen katsellutkin. Siksipä olikin supermielenkiintoista kuunnella hänen elämäntarinansa ja vielä hänen itsensä lukemana! Suosittelen kuuntelemaan tämän sanattomaksikin vetävän kirjan. Jos enkunkieli mietityttää, niin minusta tässä kirjassa on aika helppoa kieltä kuunneltavaksi. Minä olen sellainen ihan perus enkuntaitaja ja ymmärsin kirjan hyvin.

”For decades, Demi Moore has been synonymous with celebrity. From iconic film roles to high-profile relationships, Moore has never been far from the spotlight–or the headlines.

Even as Demi was becoming the highest paid actress in Hollywood, however, she was always outrunning her past, just one step ahead of the doubts and insecurities that defined her childhood. Throughout her rise to fame and during some of the most pivotal moments of her life, Demi battled addiction, body image issues, and childhood trauma that would follow her for years–all while juggling a skyrocketing career and at times negative public perception. As her success grew, Demi found herself questioning if she belonged in Hollywood, if she was a good mother, a good actress–and, always, if she was simply good enough.

As much as her story is about adversity, it is also about tremendous resilience. In this deeply candid and reflective memoir, Demi pulls back the curtain and opens up about her career and personal life–laying bare her tumultuous relationship with her mother, her marriages, her struggles balancing stardom with raising a family, and her journey toward open heartedness. Inside Out is a story of survival, success, and surrender–a wrenchingly honest portrayal of one woman’s at once ordinary and iconic life.”

+ Kuinka olla piittaamatta paskaakaan – Mark Manson: Tätä kirjaa on myös hehkutettu paljon, joten pitihän se itsekin lukaista. Manson kirjoittaa aika kärjistäen ja väliin hauskaakin tyyliin erilaisesta ajattelutavasta muun muassa vastoinkäymisiä kohtaan. Hänellä on kirjassa aika hyviä ja osuvia pointteja ja siksi tätä suosittelenkin. Ihan sanasta sanaan en itse osaa tähän kuitenkaan samaistua ja se ei varmasti ole kirjailijan tarkoituskaan. Alla oleva kirjan kuvaus on minun mielestä myös vähän raffimpi, mitä kirja itse oikeasti on.

”Meille on aivan liian pitkään tuputettu ajatusta siitä, että positiivisuus on avain onnellisuuteen, mielenrauhaan ja rikkauteen. Paskat! Nyt käsi sydämelle: useimmat jutut maailmassa ja omassa elämässämme ovat päin hemmettiä.

Mark Mansonin kirja on kirpeä vastalääke elämäntaitomössön-sössön-hössötykselle – se on polku jaloon taitoon olla välittämättä hittojakaan. Kaikki ihmiset eivät voi olla edes oman elämänsä supersankareita, vaan meidän pitää hyväksyä puutteemme ja rajoituksemme.

Tämä kirja tarttuu sinua olkapäistä yhtä hienovaraisesti kuin merimies Hampurin sataman kapakassa, ravistelee ja kertoo herkistynein sanakääntein, miten maailma makaa.

Rehellinen, viisas ja häikäilemättömän hauska Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan on ollut valtaisa maailmanmenestys.”

Mitä teidän lukulistalla on? Tykkäättekö enemmän äänikirjoista vai perinteisistä versioista? Äänikirjoja minulla on tapana kuunnella autossa kun ajelen yksin. Silloin niihin keskittyy erilain ja saa hieman vaihtelua musiikin kuuntelemiseen 🙂

Kaisa-Maria

P.S. Täällä vielä bonuksena yksi kirjasuositus!

Tehtävä uudelle vuosikymmenelle

Uusi vuosi 2020 ja samalla tietenkin uusi vuosikymmen! Meidän uuden vuoden juhlat oli kivan rauhalliset. Oltiin veljen perheen kotona ja tehtiin ruokaa. Lapset kävivät heilumassa sädetikkujen kanssa ja ihaltiin muiden ampumia raketteja. Vuoden vaihtuessa oltiin jo kotona. Lapset nukkui ja minä kurkin makkarin ikkunasta vielä muutamat raketit ennen nukahtamista.

Vuosi 2019 oli ihanan tasainen, vaikka ylä- ja alamäkiäkin näihin kuukausiin on mahtunut. Eilen vielä harmittelin, että vuodessa ei ollut mitään älyttömän mullistavaa, mutta tarkemmin ajateltuna sellainen tasainen arki on parasta. On ollut ihania hetkiä läheisten kanssa ja käyty monilla monilla reissuilla. Pääsin taas nauttimaan Pariisistakin rakkaan ystäväni kanssa. Opin lisää itsestäni ja muista. Tuleva uusi vuosikymmen tuntuu itsellä jotenkin ”uuden ajan alulta”. Haluan alkaa hanakammin kurkottelemaan omia ja yhteisiä haaveita kohti. Tämän postauksen tehtävä auttoi hahmottamaan omia haaveita tosi hyvin, joten halusin jakaa sen myös teidän kanssa. Tässäpä siis tehtävä uudelle vuosikymmenelle.

Tehtävä uudelle vuosikymmenelle. Nainen istuu sohvalla sininen neulepaita päällään.

Tehtävä uudelle vuosikymmenelle

Sain joku aika sitten tehtäväksi kirjoittaa kirjeen. Ja nimenomaan klassikkotyyliin eli käsin ja paperille. Tuo kirjeen kirjoittaminen osoittautui hauskaksi ja ennen kaikkea mielenkiintoiseksi.

Ensimmäinen juttu on herätellä hieman omaa mielikuvitustaan. Tämä kirje ei nimittäin päädy postin kuljetettavaksi. Ota siis kynä & paperia ja seuraa helppoja ohjeita.

Kuvittele, että elät tätä samaa päivää, mutta viisi vuotta tulevaisuudessa. Eli tammikuun alussa 2025. Ala nyt kirjoittaa kirjettä läheiselle ystävällesi, joka asuu pitkän välimatkan päässä. Jopa toisessa maassa kaukana omasta kotimaasta.

Kirjoita ystävällesi, mitä sinulle kuuluu. Kirjoita missä asut, mitä olet oppinut, missä työskentelet tai opiskelet. Kirjoita myös, mitä harrastat ja mikä on intohimosi. Kirjoita kaikkea, mitä haluaisit ystäväsi tietävän omasta elämästäsi (viiden vuoden kuluttua).

Kun kirje on valmis, voit fiilistellä miltä kaikki kirjoittamasi tuntuu. Sitten onkin aika kirjoittaa toinen. Ja juu tiedän! On tosi outo fiilis kirjoitella kirjeitä mielikuvitusystävälle tulevaisuuteen, mutta kirjoita siltikin.

Kuvittele, että ystäväsi vastaa ensimmäiseen kirjeeseesi ja kysyy, kuinka teit ja sait kaiken kirjoittamasi aikaiseksi? Toinen kirjeesi on siis vastaus tuohon kysymykseen. Kirjoita, miten olet saanut kaiken aikaiseksi. Mitä kaikkea olet tehnyt niiden asioiden eteen.

Nyt sinulla on omat viiden vuoden haaveet ja näkymät kirjoitettuna muistiin. Lisäksi sinulla on suunnitelma, mitä tulee tehdä niiden saavuttamiseksi. Jos kahden kirjeen kirjoittaminen tuntuu liialta yhdelle istumalle, niin voit hyvin kirjoitella ne eri päivinä!

Tehtävä uudelle vuosikymmenelle. Nainen istuu sohvalla sininen neulepaita päällään.
Tehtävä uudelle vuosikymmenelle. Nainen istuu sohvalla sininen neulepaita päällään.

Itselle tämä oli helpompi tapa miettiä omia haaveita ja sitä, mitä haluaa elämässä saavuttaa kun kirjoittaa siitä toiselle. Toki perinteinen listakin voi toimia, mutta itsellä auttoi huimasti kun muka kirjoitin eräälle ulkomailla asuvalla ystävälleni juuri siihen tyyliin kuin oikeastikin hänelle kirjoittaisin. 🙂

Kirjoitin muun muassa, että viiden vuoden päästä asumme omakotitalossa lähellä lasten koulua. Harrastetaan jokainen jotain mieluista urheilulajia ja arki soljuu kaikessa rauhassa. Meillä on puoliskoni kanssa ensimmäinen sijoitusasunto hankittuna ja olen kouluttautunut lisää.

Mitä teidän kirjeissänne lukee?

Toinen hyvä tehtävä uuden vuoden alkaessa on tehdä unelmakartta. Katselin juuri vuosi sitten tekemääni unelmakarttaa ja suurin osa kirjoittamistani asioista on käynyt toteen.

Eli ei muuta kuin kynä käteen ja haaveet kunnolla muistiin! Silloin ne alkaa usein toteutuakin 🙂

Loppuun vielä kiitokset teille kaikille lukijoille ja yhteistyökumppaneille viime vuodesta! Kuluneet blogikuukaudet olivat taas upeita. Tehdään tästä vuodesta vielä mahtavampi! <3

Kaisa-Maria

20 kysymystä

Nyt tulee perjantai-iltaan vähän kevyempää juttua. Täyttelin nimittäin omat vastaukseni näihin muissakin blogeissa kiertäneisiin 20 kysymykseen. Tässäpä olisi.. 😉

Unohtumattomin naamiaisasusi?
Vitsit oon aina pukeutunut naamiaisissa kaikkiin tylsiin perusasuihin. Noita-akka, intiaani, klovni, enkeli.. Nyt lupaan, että seuraavissa naamiaisissa pukeudun johonkin aivan uudenlaiseen ja unohtumattomaan asuun. Meillä oli tarkoitus pitää halloween-bileet aikuisille tänä vuonna, mutta se nyt taas jäi..

Eniten käyttämäsi some-verkosto?
Instagram. Olen pienestä asti rakastanut kuvien katselua, joten tätä tulee kulutettua välillä aivan liikaakin.

Talvimaisema. Koitelin koski.
Talvisia puita

Vuodenaika, josta pidät eniten?
Kyllä se on kesä ja erityisesti alkukesä kun kaikki on niin vehreää ja luonto herää kunnolla pitkän talven jälkeen. Mutta kyllä talven kauneus ja tunnelmallisuus viehättää myös.

Jos sinun tulisi valita ranta tai vuoret, kumman nyt valitsisit?
Vuoret. No doubt. Vuorissa on aina jotain vahvaa ja pysyvää.

Mitä osaat pelata todella taitavasti?
Ennen olin aika ninja Playstation 2:lla pelattavassa Crash Bandicootissa! Konsoli ja peli meiltä löytyy edelleen, mutta edellisestä pelikerrasta alkaa olla jo useampia vuosia. Ehkä sen voisi taas viritellä paikoilleen ”lapsille”..

Millaisesta juustosta pidän?
Hmm.. helpompi sanoa mistä en pidä. Se on sinihomejuusto. Mutta uutena suosikkina maistoin ihan vasta jotain hollantilaista kovaa, hieman rakeista juustoa. Nimeä en muista, mutta se maistui aivan taivaalliselta viikuna-port viinihillon kanssa!

Tavoite, jonka haluat saavuttaa elinaikanasi? Haluaisin löytää sen oman juttuni työelämässä ja menestyä siinä. Toivottavasti olen tällä hetkellä menossa sitä kohti. Haluaisin myös vanhana pystyä sanomaan, että elin oman näköisen elämän ja koin kaiken, mitä halusin (näin vaatimattomasti..).

Talvimaisema ja nuotio. Koitelinkoski
Nainen ja lapset sillalla talvisessa maisemassa.

Kuinka monessa kaupungissa olen asunut?
Tasan yhdessä, Oulussa. Olen kylläkin pitkään haaveillut elämisestä jossain vaiheessa edes jonkin aikaa jossain täysin toisessa maassa. Kahdesti minulla olisi siihen ollut mahdollisuus töiden ja opiskelun puolesta, mutta jänistin. Toivottavasti vastaan vielä joskus tulee tilaisuus. Nykyään se on vain hyvin paljon monimutkaisempaa kun on jo kouluikäinen esikoinen ja niin edelleen. Mutta saa nähdä 🙂

Mitä kieltä toivoisit osaavasti puhua?
Englantia paremmin ja tällä hetkellä myös ranska kiinnostaa. Meidän esikoinen aloittaa näillä näkymin ranskan A1-kielenä keväällä, joten toivottavasti minäkin saan samalla pientä kielikylpyä. Olisi ihanaa olla sellainen kielinero, joka oppii hetkessä uudet kielet, mutta valitettavasti niin ei ole. Ihailen aina ihmisiä, jotka taitavat useita kieliä. Tämä on yksi syy, miksi haluaisin asua jossain toisessa maassa jossain kohtaa elämää. Oppisin kieltä parhaiten kun saisin käyttää sitä päivittäin.

Mitä et siedä? Valehtelua, hyväksikäyttöä ja turhaa valittamista/negatiivisuutta. Niin usein unohdetaan valituksen lomassa ne kaikki asiat, jotka ovat hyvin ja mistä olla kiitollinen.

Jos käsilläni on tunti vapaa-aikaa, mihin käytät sen? Noh blogijuttuihin haluaisin käyttää paljon enemmän aikaa ja liikunta toimii aina. Eli joko kirjoittaisin, valokuvaisin tai lähtisin urheilemaan.


Suosikkirutiinisi?
Arkisin aamut. Heti herättyä iso lasi vettä ja puuro marjoilla. Lisäksi iso kuppi kahvia. Sen jälkeen meikkaus ja hiukset kuntoon samalla kuunnellen podcasteja. Viikonloppuisin lauantaiaamun rutiiniin kuuluu sama aamiainen ja heti perään tunnin parin maastopyörälenkki veljen vaimon kanssa. Lenkin aikana puretaan viikon aikana kertyneet asiat mielestä ja hikoillaan jännitykset pois. Parasta!

Mistä tulet ylivilkkaaksi?
Kun keksin jonkun uuden idean, jota en malta päästä toteuttamaan. Tai kun suunnittelen jotain mieluisaa reissua, projektia, valokuvausta..

Valitsetko mielummin tekstiviestin vai puhelun?
Whatsapp laulaa joka päivä melkoisesti eli enemmän kirjoittelen viestejä kuin puhun puhelimessa. Sitten on taas säännölliset ne puhelut ja keskustelut muutamien läheisten kanssa, joita en voisi kuvitellakaan käytävän viestitse. Eli molemmat kai?

Arvokkain aarteesi?
Omat lapset tietenkin. Materiassa meidän rakkaan, poisnukkuneen mummun kaula- ja rannekoru <3 Saan niistä jotenkin kummasti voimaa ja rauhallisuutta kun laitan ne itselleni.

Talvinen jokimaisema

Mikä oli viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe?
Niitähän riittää varmasti melkoinen kasa, mutta nyt ei tule mieleen mitään lähiaikoina tullutta. Mutta joo onhan näitä juttuja kun piti sanoa cottage ja suusta tulikin luggage ;D

Mikä on sinulle parasta terapiaa?
Terapia ;D No joo siis tuon oikean terapian ollessa lopuillaan pidän terapiana aiemmin kertomaani maastopyörälenkkiä veljen vaimon kanssa. Onko parempaa arjenterapiaa kuin keskustelu, liikunta ja metsä yhdistettynä rakkaan ystävän seuraan? Toki kaikki muutkin läheisten kanssa käydyt keskustelut toimii loistavana terapiana.

Jos voisit olla fiktiivinen hahmo, mikä olisit?
Teininoita Sabrinan ja Veren vankien fanina olleena olisin varmaan sellainen hyvisnoita tai vampyyri 😀

Minne haluaisit matkustaa?
Tällä hetkellä jonnekin lämpimään. Yhden ystäväni kuvat ja kuulumiset Balilta sai himot Aasianreissusta heräämään. Haaveillaan myös puolison kanssa koko perheen reissusta Atlantin toiselle puolelle. Halutaan vielä joskus tehdä road tripiä Kanadan upeissa maisemissa ja ajella myös Jenkkien puolella. Euroopassa haluaisin seuraavaksi vierailla Sveitsissä.

Nainen ja lapset sillalla talvisessa maisemassa. Koitelinkoski.

Missä tapasit puolisosi?
Ensimmäisen kerran vuonna -94 koulussa. Olisipa ollut hassua silloin jo tietää, että tuolla leikkikentällä pelaa jalkapalloa minun tuleva puoliso ja lasten isä <3

Mites te vastaisitte näihin?

Ihanaa viikonloppua!

Kaisa-Maria

P.S. Kirjoittelin joskus aiemmin muutamia random-juttua itsestäni. Käyhän lukemassa ja tutustumassa 🙂

Rakas keho -haaste

Sain jokin aika sitten Instagramissa Rakas keho -haasteen. Haasteen on laittanut aluilleen Rakas kehokirjan kirjoittaja Katarina Meskanen. Rakas keho -haasteen tarkoituksena on kirjoittaa omalle keholleen kirje ja sen tarkoituksena on saada näkemään itsensä arvokkaana ja tärkeänä, olipa oma keho minkälainen tahansa. Tänä päivänä ulkonäköpaineet kuormittaa suurta osaa meistä, erityisesti nuoria. Somen täydelliset kuvat laittaa melkein väkisin miettimään omia ”epäkohtia”. Totuus somekuvien takaa on kuitenkin (onneksi) toinen. Tämä haaste auttaa ymmärtämään sen.

Sillä, miten suhtaudumme kehoomme, on välitön vaikutus hyvinvointiimme. Meidän olisikin opittava arvostamaan ja kunnioittamaan kehojamme, olemaan ylpeitä ja näkemään niiden upeus koosta, muodoista tai ulkoisista ominaisuuksista riippumatta – ja oikeastaan juuri niiden ansiosta.

Tuumakustannus
Rakas keho -haaste. Nainen istuu sängyllä ja katsoo alaspäin.

Pidemmittä puheitta.. tässä osuuteni haasteeseen.

Rakas keho. Vaadin sinulta paljon. Välillä aivan liikaa. On vain niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että enää et toimi yhtä ketterästi kuin kymmenen vuotta sitten. Teini-iästä asti olen mieltänyt jotkut osasi epäkohdiksi ja murehtinut niiden suuruutta tai pienuutta. Välissä jopa niin, että olin mieluummin nälissään, kuin katsoin peilistä ”lihavia” kohtiasi. Tänä päivänä osaan olla armollisempi sinua kohtaan, enkä enää vaivaa mieltäni reisien koolla tai vyötärönmitalla. Sen sijaan odotan sinulta jaksamista, nopeaa palautumista, kehittymistä ja vaikka mitä muuta. Unohdan kuitenkin, että yli 30-vuotiaan keho ei toimi samalla tavoin kuin parikymppisenä. Olet edelleen nuori, mutta vanhenet koko ajan. Senkin olen nyt hyväksynyt ainakin suuremmilta osin.

Rakas keho. Olet vahva ja sinnikko. Olet käynyt läpi mielettömiä muutoksia ja vastoinkäymisiä, mutta silti aina palautunut tasapainoiseksi ja toimivaksi. Lapsena kestit leikeissä saadut kolhut ja parannuit murtumastakin nopeasti. Teininä muutuit ja vuosien kuluessa olit aikuisen naisen keho, mitä tulet lopun elämää olemaankin. Pienillä muutoksilla höystettynä 😉

Rakas keho. On ollut hetkiä kun tunsin sinun pettäneen minut. Syytin sinua kaikesta raskaimmasta. Syytin sinua siitä, että et antanut riittävää suojaa ja ravintoa pienelle ihmisen alulle. Syytin pitkään itseäni ja moitin sinua toimimattomuudesta. Syytin sinua yhä enemmän kun sama toistui ja saattoi sinut hengenvaaralliseen tilaan. Siitä sinussa muistuttaa vatsassa haaleasti kuultavat leikkausarvet. Viimeinen niitti oli se, kun meille kerrottiin, että kaiken sen menetyksen jälkeen et enää uutta elämää ehkä voisikaan kantaa ja suojata. Olin niin pettynyt sinuun. Olit mielessäni täysin viallinen ja epäkelpo.

Rakas keho. En ollut uskoa, kun näytit raskauden ensimmäiset merkit. Eihän sen pitänyt olla mahdollista. Tai ainakin todella vaikeaa. Tuijottaessani pienen sydämen sykettä sisälläsi, annoin sinulle anteeksi, vaikka mitään anteeksi annettavaa ei oikeasti ollutkaan. Tiedän sen nyt. Olet toiminut juuri kuten pitää. Mukauduit kaikkeen, mitä pienen ihmisen kasvaminen vaatii. Olet tehnyt aivan mielettömän työn. Suojannut ja antanut turvan sille kaikkein arvokkaimmalle ja tärkeimmälle. Vieläpä kolme kertaa. Se on jotain uskomatonta.

Rakas keho. Nyt ymmärrän, kuinka vahva oikeasti olet nämä kaikki vuodet ollut. Kahden synnytyksen kohdalla olet ollut todella kovilla ja taistellut elinvoimasi takaisin, vaikka valo sinussa on hiipunut vain heijastukseksi ja ollut sammua kokonaan.

Rakas keho. Kaiken tämän kirjoitettuani vasta ymmärrän täysin, kuinka kohtuuton olen vaatimuksissani sinua kohtaan ollut vuosien varrella. Tästä lähtien katson sinua eri tavoin ja lupaan arvostaa sinua enemmän. Tiedän, että tulemme vielä kohtaamaan haasteita ja muutoksia, mutta lupaan olla vaatimatta sinulta silloin liikoja.


Rakas keho -haaste. Nainen istuu sängyllä ja katsoo kameraan.

Huh olipa vapauttavaa antaa tekstin vain virrata ja ajatella kehoa itsestä erillisenä asiana. Siksipä haastan teidät jokaisen kirjoittamaan omalle kehollenne ja miettimään omaa kehonkuvaa sekä itsensä hyväksymistä juuri sellaisena kuin olet. Epävarmuuksia itsestä tulee meille kaikille joskus. On päiviä kun tuntuu, ettei mikään vaate istu päälle, hiukset ovat miten sattuu ja turvottaa. Silloin on hyvä hetki palata tähän haasteeseen ja muistaa se kaikki hyvä omassa itsessä <3

Vai mitä?

Ottakaahan kynä käteen ja kirjeitä vaan kirjoittelemaan!

Kaisa-Maria

Projektilista

Tykkään haalia itselle mieluisia projekteja. Ne ovat aina sellaisia, joilla ei ole kiire toteutua ja jotka valmistuvat aikanaan. Tälläkin hetkellä minulla on oma pieni projektilista, jossa omat pienet projektit odottelevat toteutumistaan. Onko tällainen projektilista tuttu juttu?

Minun listalta löytyy..

Violetteja lupiineja maljakossa. Kodin projektilista ja yksi sen kohteista.
  • KOTI. Ikuisuusprojekti jos minulta kysyy. Haluaisin meille sen omakotitalon ja mieluiten pian. Vielä vuosi sitten ajattelin, etten hanki enää mitään uusia huonekaluja tai sisustujuttuja tähän kotiin, koska uuteen taloon on sitten ihana laittaa juuri sinne sopivat kalusteet ja pinnat. Nyt olen kuitenkin pyörtänyt tuon päätöksen, koska uusi koti on edelleen haaveena ja haluan viihtyä tässä kodissa. Visuaalisena ihmisenä vuosia vanhat kalusteet suoraan sanottuna kyllästyttää ja sisustus huutaa uudistusta. Sitä olen tässä hiljalleen uusinut ja pienissä määrin aion myös jatkaa. Kiikarissa on pari uutta hyllyä/senkkiä, joihin saadaan tavarat järkevämmin säilytykseen sekä uutta ilmettä kotiin.
  • TAULUJA OMISTA KUVISTA. Meillä meni aika pitkään kun laitettiin seinille ensimmäistäkään taulua, eikä niitä vieläkään ole kovin montaa. Nyt olen kuitenkin pidemmän aikaa suunnitellut olohuoneen pitkällä valkoiselle seinälle taulukollaasia itsekuvaamista kuvista. Ideoita on runsaasti ja seuraavaksi pitäisi alkaa käymään läpi nuo kovalevyn tuhannet kuvat. Yksi asia on kuitenkin selvää. Kuvat tulevat olemaan mustavalkoisia, kuten alla oleva kuva Ossista ja meidän kuopuksesta.
  • BYKAISAMARIA. Tämäkin projekti liittyy valokuviin. Olen tässä hiljalleen työstänyt toisia sivujani, joka on portfolio lempivalokuvistani. Sivujen tekeminen vie kuitenkin aikaa ja siksi valmistuminen etenee hitaan varmasti. En kuitenkaan malta odottaa lopputulosta!
Violetteja lupiineja maljakossa, taustalla mustavalkoinen valokuva miehen käsistä ja vauvasta. Kodin projektilista ja yksi sen kohteista.
  • SÄÄSTÄMINEN. Toinen ikuisuusprojekti. Haluan kerryttää säästöjä pikku hiljaa sille ajalle kun olen ”aikuinen”. Olisi ihanaa jos voisi jäädä muutamia vuosia ennakkoon eläkkeelle tai tehdä vain osa-aikaista työtä useamman vuoden. Haluaisin kerryttää vuosien varrella pesämunaa, joka turvaa perhettä tulevaisuudessa. Hiljalleen etenee tämäkin ja koitan koko ajan ottaa mahdollisimman paljon selvää säästämisestä ja sijoittamisesta. Me avattiin myös lapsille säästötilit, joihin he pääsevät käsiksi täytettyään 18 vuotta. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa sekä hiottavaa omissa säästösuunnitelmissa.
  • UNELMAKARTTA. Olen muodostanut mielessäni sellaista pidemmän ajan unelmakarttaa. Uskon nimittäin vakaasti, että kun tekee unelmistaan ihan konkreettisen kartan sitä alkaa työstää unelmiaan hanakammin.
  • BLOGI. Haluan freesata ja muuttaa hieman blogini sivuja sekä ulkonäköä. Pienikin muutos piristää aina kummasti. Mutta hiljalleen tämäkin, koska kuten ylempänä jo kirjoittelin; sivujen rakentelu vie aikaa.
Violetteja lupiineja maljakossa. Kodin projektilista ja yksi sen kohteista.

Siinäpä minun tämän hetken hitaasti etenevä projektilista. Nopeammalla temmolla listalla keikkuu muun muassa kesälomareissun suunnittelu, ikkunoiden peseminen (inhokkihommaa!), pyöräilytreenien tehostaminen sekä lisäksi pieni konmaritus & vaatteiden vieminen kierrätykseen ja myyntiin. Stressiä en ajatellut kuitenkaan näistä mistään ottaa, koska kyllä kaikki listalla olevat asiat valmistuu jossain kohtaa joka tapauksessa. Jotkut listan tekemisistä saatankin jättää tekemättä ja uusia tulee kun on tullakseen. Kuitenkin tällainen projektilista pitää kivasti liikkeellä ja ajaa hiljalleen kohti omia unelmia.

Kaisa-Maria

Kasvamisen haikeus

Selailen aika usein puhelimen kuvia. Niitä, joita räpsin päivittäin meidän arjesta. Ja joka kerta kun noita muistoja rullailen ajassa taaksepäin iskee ihan jäätävän kokoinen haikeus lasten kasvamisesta. Vuoden takaisia kuvia katsoessa tuntuu, että pojat ovat olleet ihan älyttömän pieniä verrattuna tähän päivään. Ja niinhän he ovatkin.. mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Haluaisin toisinaan palata päiviin kun kukin pojistamme oli vastasyntynyt ja aikaan, jolloin isommat pojat touhukkaita taaperoita, kuten kuopuksemme nyt on. Muistojen keskeltä ravistellessa itseni takaisin tähän päivään iskee lasten kasvamisen haikeus. He eivät koskaan enää ole niin pieniä kuin nyt. Lasten kasvamisesta ja uusista asioista me ollaan tietenkin aina yhtä innokkaita ja onnellisia. Sydämessä läikähtää joka kerta kun pojat oppivat jotain uutta. Mutta pikkulapsiaika sen kuin hupenee päivä päivältä vähemmälle.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.
Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Valokuvissa muutoksen ja kasvun näkee selkeästi ja heti. Muut kasvamisen merkit saattavatkin sitten jopa yllättää. Kuten esimerkiksi se, kun meidän 2-vuotias pikkumies tuli eräs aamu innoissaan näyttämään kuinka hän oli pukenut kaikki vaatteet päälleen alusta loppuun. Ja ihan oikeinpäinkin vielä kaikki! Samalla tavalla yllätti kun 5-vuotias keskimmäinen napero lueskeli kirjaa meidän pienimmäiselle ja kehui häntä kun uudet asiat ja sanat löysivät toisensa. Tai kun meidän 6-vuotias esikoinen marssii nykyään itse iltaisin suihkuun ja saattaa pesujen jälkeen laitella iltapalatarvikkeet valmiiksi pöytään.

Lukuisista vastaavista jutuista tulee välillä väistämättä sellainen ”missä minun pienet lapset on” -fiilis! He kun koko ajan toimivat omatoimisemmin kukin tasollaan. Noita uusia asioita tulee vielä niin paljon koko ajan, että tuntuu tippuvansa kärryiltä välillä. Ja samaan aikaan ollaan ihan superinnoissaan kaikesta uudesta ja lasten oivalluksista.

Me kyllä nautitaan todellakin kun arki helpottuu tietyin tavoin samaa tahtia kuin lapset kasvavat. Usein vain iskee se kasvamisen haikeus kun pikkumiehet eivät enää samalla tavalla nukahda päivän päätteeksi syliin tai kun automaattisesti tekevät jotain mihin ennen tarvitsivat meidän apua.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Suurin muutos on nyt käsillä esikoisen aloittaessa koulutiensa kesän jälkeen. Se on iso virstanpylväs ja uskon, että tämä haikeus kumpuaa paljolti tuosta uudesta vaiheesta ja uuden jännityksestä. Siksipä juuri me pyritään elämään koko ajan hetkessä ja samalla jatkan niiden muistojen ikuistamista kuviin. Kuvat on se juttu, millä pääsen hetkeksi takaisin menneeseen ja niitä me tykätään koko perheellä yhdessä selailla.

Onko tämä lasten kasvamisen haikeus tuttu tunne teille?

Kaisa-Maria

Kesällä

Edellisten vuosien tapaan viimeistään näin toukokuussa minulla alkaa pyöriä mielessä tulevan kesän bucket list eli mitä haluaisin tulevana kesänä tehdä ja toteuttaa. Oma kesä starttaa huikeasti Pariisissa pakkiparini eli veljen vaimon kanssa synttäreitä juhlien. Me molemmat täytetään vuosia toukokuun loppupuolella ja tänä vuonna päätettiin ottaa kahdestaan pieni lomamatka synttäreiden kunniaksi. Ihanaa! Viikonloppu valojen kaupungissa ja mitä parhaimmassa seurassa on täydellinen startti kesään.

Eiffel-torni kesällä
Seine Pariisin sillalta

Kesän aikana on myös perinteisesti tarkoitus pyöräillä mahdollisimman paljon. Nyt varsinkin odotan kesäisiä lenkkejä kun syksyllä päivitin perusmaasturini paksurenkaiseen fatbikeen ja hiljattain hankin myös cyclocrossin maantielenkkejä varten. Pyöräilykesän kohokohta on tietenkin elokuinen Syöte MTB -maastopyöräkisa. Jännä nähdä miten tänä vuonna tuosta kisasta suoriudun. Ensimmäisen kisani tavoite oli päästä maaliin ja viime syksyn kisan tavoitteena oli parantaa aikaa edellisestä. Tänä vuonna tavoittelen edelleen parempaa aikaa viime kertaan verrattuna. Mutta jos edes samaan aikaan pääsen, niin olen tyytyväinen.

Champs Elysees ja Lois Vuittonin liike kesällä.
Taloja Pariisissa ja Seine.

Meidän perheen kesään kuuluu ehdottomasti myös mökkeily. Blogissa aiemminkin näkynyt suvun ihana kesäpaikka on vain tunnin ajomatkan päässä kotoa, joten tarkoitus on taas viettää aikaa landella mahdollisimman paljon. Myös Ossin puolen mökki lähellä Syötettä on lyhyen ajomatkan päässä ja aivan ihana paikka nauttia rauhasta ja luonnosta.

Pojat ovat innostuneet kalastuksesta isänsä tavoin ja odotan itsekin, että päästään koko porukalla onkimaan ja kalastelemaan mökkireissuilla. Voin jo kuvitella savukalan ja uusien perunoiden maun suussa!

Seine ja taloja Pariisissa kesällä.
Macaronseja ja valkoviiniä

Jotain kesälomareissua me myös varmaan tehdään omalla porukalla, mutta en tiedä milloin ja minne. Edellisen kerran kun suunnitelmat olivat reissun osalta tyhjiä päädyttiin vuokraamaan asuntoauto ja huristeltiin kohti Lappia ja pohjois-Norjaa. Asuntoautolla matkailu oli hauskaa ja ihan uusi kokemus meille kaikille. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Pont Neuf ja Eiffel-torni

Kaikista tärkein suunnitelma kuitenkin on olla tekemättä mitään isompia suunnitelmia ja nauttia yhteisestä vapaa-ajasta. Me ollaan onnekkaita kun voidaan Ossin kanssa pitää lomat samaan aikaan ja viettää nyt ainakin kolme viikkoa yhdessä vapaista nauttien. En malta odottaa sitä, että voin kiireettä leikkiä poikien kanssa ja pelailla ulkona tuntikausia miettimättä seuraavaa päivää sen isommin. Se on parasta!

Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?

Kaisa-Maria