Uusi normaali

Vain viikko edellisestä postauksesta korona-aiheeseen ja tilanne on jo täysin muuttunut. Klikkiotsikot jatkaa edelleen olemistaan ja niistä olen samaa mieltä kuin aiemminkin. Varoivaisuus ja suhtautuminen sen sijaan ovat tiukentuneet meidänkin perheessä. Koulut suljettiin ja ekaluokkalainen käy kotikoulua muiden oppilaiden tapaan. Lisäksi tehtiin päätös olla viemättä kahta nuorempaa päiväkotiin. Minä puolestaan voin tehdä työni etänä, joten meidän uusi normaali on tällä hetkellä kotikoulu-päiväkoti-etätyöskentely.

Sama tilanne on tuhansissa muissakin perheissä ja onkin ollut helpottavaa seurata muiden uutta arkea esimerkiksi Instagramin kautta. Vertaistukea parhaimmillaan! Onko teidän perheissä siirrytty opiskelemaan ja työskentelemään kotioloihin? Onko koronavirus vaikuttanut jotenkin muuten teidän arkeen?

Uusi normaali. Kolme poikaa leikkii pöydän ääressä Legoilla.

Meillä kaikilla on vielä totuttelemista tähän tilanteeseen ja uuteen arkeen yhdessä kotona. Kärsivällisyyttä koetellaan kaikilta, kun pitäisi saada keskittyä koulutehtäviin ja työasioihin. Toisaalta pienemmillä ei hermot meinaa kestää sitä, kun äiti tekee joka päivä töitä kotona, eikä olekaan koko ajan jutuissa mukana. Mutta päivä kerrallaan asenteella hommat onnistuu ja kaikkien pitää nyt oman ymmärräksensä tasolla venyä.

Minulla on ollut tämän uudenlaisen arjen lisäksi myös kevätflunssa riesana ja sen vuoksi ollaan tietenkin koko porukka pysytelty paljon sisällä ja muista erillään. Iltaisin ei ole tarvinnut kauaa unta houkutella, kun pitkien päivien päätteeksi väsymys on ollut aivan omaa luokkaansa. Nyt flunssa on siirtynyt meidän vanhimmalle naperolle eli karanteeni jatkuu ensi viikonkin ajan. Koronavirukseksi me ei tätä oikein uskota, koska minullakin isoin riesa oli kova nuha, mutta ei toki voi varmaksi tietää.

Viikon aikana suurimmaksi huoleksi nousi kuitenkin ihmisten välinpitämättömyys koko asiaa kohtaan. Ympäri Suomea on järjestetty kauppakeskuksen avajaisista lähtien yleisötapahtumia ja karaokebaareissa mikit kiertää normaalin tapaan. Samaan aikaan onneksi iso osa ihmisistä ottaa suositukset tosissaan ja välttelee kontakteja hidastaakseen koronaviruksen leviämistä. Italiassa tilanne on aivan kamala kaikilla mahdollisilla tavoilla. Samoin monissa muissa maissa tilanne pahentuu päivä päivältä ja niin käy myös täällä tätä menoa. Toivon monien muiden lailla, että ihmiset oikeasti ottaisivat tosisaan kaikki suositukset.

Mutta se siitä ”paasauksesta”. Toivotaan, ettei Suomeen tule ulkonaliikkumiskieltoa ja muita vakavampia rajoituksia.

Uusi normaali. Kolme poikaa leikkii pöydän ääressä Legoilla

Nyt sitten viime viikosta viisastuneena päätettiin valmistautua arkeen entistä tehokkaammin. Tänään tehdään ruokia valmiiksi, että voidaan vain helposti lämmittää ne ruoka-aikoina. Kauppatilauksen lähimpään markettiin tein jo perjantaina ja se toimitetaan meille kotiin huomenna. Tilaukseen naputtelin viikon ruokatarpeet valmiiksi koko porukalle. Menee muuten melkoinen määrä ruokaa nyt kun syödäänkin kaksi lämmintä ruokaa isommalla porukalla joka päivä! Viime viikollakin tein kilon jauhelihasta kaksi isoa lihamureketta ajatuksena, että syödään niistä koko perheellä kahtena päivänä. Mutta mitäpä vielä kun nuo meidän leijonanpoikaset söivät kolmestaan yhdellä lounaalla yhden kokonaisen ja hieman toista lihamureketta. Lisukkeena oli vielä perunoita ja kasviksia. Toisin sanoen, ruokaa menee 😀 Ja hyvä kun maistuu!

Lisäksi tein meille jo heti tiistaina sopivan päivärytmin, joka mahdollistaa ainakin osittaisen opiskelu- ja työrauhan minulle ja esikoiselle sekä helpottaa pienempiä ymmärtämään päivän kulkua. Tänään sitten olisi tarkoitus tehdä lapsille muutamia tehtäviä valmiiksi tulevaa viikkoa varten. Ajattelin muun muassa tehdä jonkinlaisen aarrekartan tänne meidän kotiin. He voisivat kolmestaan sitä selvittää. Lisäksi jotain piirustustehtäviä ja liikuntajuttuja. Sekä tietty yksi iso juttu on omien lelujen pakkaaminen. Nimittäin VIHDOIN ensi viikolla me päästään muuttamaan uuteen kotiin! <3 Keskiviikkona saadaan avaimet ja viikonloppuna olisi tarkoitus muuttaa viimeisetkin tavarat. Hommaa siis riittää, mutta ihanaa kun saadaan muutakin ajateltavaa tuon koronan lisäksi.

Olen nyt kirjoittanut tänne kaksi postausta liittyen tämän hetken maailman kurjaan virustilanteeseen. Jatkossa jätän blogin puolelta ja muista kanavista koronaviruksen pois kokonaan joksikin aikaa ja keskitän jutut kaikkeen hyvää mieltä tuoviin asioihin ainakin. Meidän kaikkien ahdistus, epätietoisuus ja pelko tulee olemaan arjessa läsnä vielä tovin aikaa, joten niiden vastapainoksi haluan keskittyä vain kaikkeen positiiviseen.

Laittakaahan postausideoita tulemaan, jos tulee mieleen! Tulossa on jo muun muassa kakkososa tästä suositusta Hyvän mielen kuukaudesta sekä asiaa kasvojen mikroneulauksesta yhteistyössä Hoitohuone Balleriinan kanssa.

Minä alan nyt valmistautumaan tulevaan viikkoon (henkisesti ja fyysisesti ;D) ja jatkan lisäksi tätä meidän kodin pakkaamista laatikoihin. Tsemppiä ihan jokaiselle tähän poikkeustilaan! Opetellaan tämä uusi normaali, pysytään terveinä ja halaillaan etänä <3

Kaisa-Maria

Lasten uudet harrastukset

Jipii pitkästä aikaa meidän lapset innoistuivat tosissaan kun ehdoteltiin heille uusia harrastuksia, mitä he voisivat kokeilla! Tähän mennessä he eivät ole oikein innostuneet selvästi oikein mistään muusta kuin ihan pieninä muskarista. Me kuitenkin halutaan kannustaa lapsia kokeilemaan eri harrastuksia ja lajeja mahdollisimman paljon, että jokainen löytäisi jonkun mieluisen itselleen. Lapset ovat muskarin lisäksi käyneet palloilukerhossa, liikuntakerhossa ja tiikeripainissa. Noista liikuntakerho eri lajeineen oli heidän suosikki, mutta se jäi sitten jossain vaiheessa pois. Uudet harrastukset ovat..

Lasten harrastukset. Tiikeripainia Oulun Kamppailuklubilla. Mies ja lapsi kamppailuasennossa.

Ensimmäinen uusi harrastus meidän naperoilla on golf. Meidän vanhin poika on nyt syksyn aikana innostunut lajista ihan kunnolla! Golfaamassa hän käy papan kanssa 🙂 Meillä ei Ossin kanssa ole oikeastaan minkäänlaista kokemusta lajista, joten ihanaa kun pikkumies voi harrastaa papan, mummin ja tädin kanssa.

Nyt aivan uutena juttuna vanhemmat pojat innostuivat myös jalkapallosta ja ilmoitimme heidät kesän futisjoukkueeseen. Jalkapalloilu heillä alkaa ensi kuussa ja sitä on kerran viikossa. Ja mikä parasta, niin futistreenit on ihan meidän uuden kodin lähettyvillä vajaan puolen kilometrin päässä olevalla tekonurmella! Talvisin samalla kentällä sekä viereisellä kaukalolla on luistelujäät, joten kaus ei tarvi kotoa lähtä, kun pääsee harrastusten pariin.

Eikä tarvitse kauas lähtä toisenkaan uuden harrastuksen vuoksi lapsilla! Nimittäin meidän poikien päiväkodin salissa alkoi eilen junnu-kickboxing, josta molemma vanhemmat pojat innostuivat myös ihan älyttömästi. Junnu-kickboxing kehittää leikin kautta lasten ketteryyttä ja koordinaatiokykyä. Samalla tavalla kuin tiikeripaini 🙂 Ottelut ja kontaktit tulee sitten eteen isompana jos jatkaa harrastuksen parissa. Potkunyrkkeily kestää vain kevään ajan eli kivaa tekemistä kerran viikkoon tästäkin. Ensimmäisen kerran jälkeen esikoinen oli aivan innoissaan ja hänelle hankittiin jo nyrkkeilyhanskatkin. Toinen pikkumies ei sitten niinkään innostunut lajista ja ei luultavasti enää tuon kokeilukerran jälkeen aio potkunyrkkeilyyn osallistua. Hän taisi oli ryhmän nuorin kun ikähaitari oli 5-13 vuotta. Mutta kävi hienosti kuitenkin kokeilemassa taas uutta lajia 🙂

Meidän mielestä on ihanaa jos lapset innostuvat jostain harrastuksesta ja siksi me vähän väliä ehdotellaan pojille eri harrastuksia kokeiltavaksi. Kovin moneen he eivät ole innostuneet lähtemään ja muutamat harrastukset on alun jälkeen lopetettu kiinnostuksen puutteen vuoksi. Kickboxingin tilanne selvisi jo ja ensi kuussa sitten nähdään, kuinka futistreenit maistuu. Täytyy myös kesän jälkeen tutustua eri kerhojen tarjontaan. Minä olin pienenä muun muassa tiedekerhossa ja siellä oli niin hauskaa! ;D

Mikään pakkohan lapsilla ei ole harrastaa mitään, mutta meidän näkökulmasta harrastuksissa on vain plussaa. Halutaan ensinnäkin, että liikunnasta tulee osa normaalia arkea lapsille, olipa laji sitten mikä tahansa. Se onkin yksi syy, minkä vuoksi kannustetaan poikia liikuntaharrastusten pariin. Mutta yhtälailla halutaan kannustaa heitä muidenkin harrastusten kokeiluun. Juurikin erilaiset kerhot (kokkikerho, maalaus/piirtämiskerho, pienoismallikerho..) ja esimerkiksi partio olisi myös kivaa touhua. Tai sitten jonkin instrumentin soittaminen! Harrastuksista löytää uusia kavereita ja oppii eri taitoja monelta osa-alueelta. Pojilla on onneksi vielä koko elämä aikaa löytää se oma juttunsa, joten ehditään varmasti kokeilemaan ja vaihtelemaan harrastuksia vielä useampaan kertaan mahdollisuuksien mukaan.

Miinuksena tässä harrastusasiassa on (suuretkin) kustannukset. Osa harrastuksista maksaa lapsillekin monia satoja euroja vuodessa ja jos vielä useampi lapsi harrastaa, niin kyllä siinä saa ihan tosissaan kaivella lompakon pohjia myöten. Viime vuoden lopulla uutisoitiinkin paljon lasten harrastusten kalleutta ja sitä, kuinka suuret kustannukset sulkee monen lapsen mahdollisuuden osallistua siihen omaan lemppariharrastukseen. Ymmärrettävää toki on, että esimerkiksi jääkiekossa tulee olla tietyt varusteet ja maksaa tietyt maksut hallivuoroa ynnä muita kuluja varten, mutta samalla monet sadat eurot yhden lapsen harrastuksesta vuoden aikana tuntuu kohtuuttomalta. Saatika sitten useamman lasten.

Lasten harrastukset. Tiikeripainia Oulun Kamppailuklubilla. Mies ja lapsi kamppailuasennossa.

Minulla ei ole kovin paljoa tietoa eri harrastusten kustannuksista. Tiedän vain paljonko meidän lasten harrastukset ovat maksaneet. Hintahaitari niissä on ollut 40-120 euroa/kausi/hlö. Tarvikkeita ei olla juurikaan vielä jouduttu ostamaan lasten harrastuksiin, joten ollaan jokseenkin vähällä panostuksella saatu lapsille kivat harrastukset kokeiluun.

Harrastaako teidän lapset ja minkälainen historia teillä itsellä on harrastusten osalta?

Kaisa-Maria

SantaPark – elämyslahja lapsille

Reilut viikko sitten starttasi virallisesti meidän perheen joulun odotus. Lauantaiaamuna pakattiin koko perhe autoon ja ajeltiin Rovaniemelle kohteena SantaPark. Matkalla kerrottiin lapsille, että reissu on yksi joululahjoistamme heille. Juteltiinkin hyvä tovi jo aiemmin siitä, kuinka elämyslahja on hyvin usein parempi kuin jokin lelu esimerkiksi. Keskustelua käytiin tosin lastentasoisesti. Ei pieniltä voi odottaakaan samanlaista ymmärrystä kasvaviin tavaramääriin ja niin edelleen. Mutta meistä on hyvä kuitenkin keskustella aiheesta lastenkin kanssa. Vai mitä mieltä te olette?

Mutta nyt itse asiaan!

SantaPark luolan suulla kolme poikaa menossa alas luolaan.

Voitte varmaan kuvitella minun hykertelyn, kun minä, jouluhörhö aiemmin syksyllä varailin meidän perheelle tätä matkaa joulumaahan! Seuraavaksi voitte kuvitella, kuinka innoissaan olin, kun käveltiin autolta kohti SantaParkin pääovea ja luolan suuta? ;D Meille muille tämä oli toinen reissu tuonne joulumaahan. Kuopukselle puolestaan ensimmäinen. Edellisen kerran vierailtiin siellä 2016 marraskuussa samaisena avajaispäivänä. Meidän kuopus köllötteli tuolloin vielä minun mahassani ja nyt haluttiin, että hänkin pääsee vielä SantaParkissa käymään. Nyt hänen ollessa vajaat kolme vuotta vanha oli hyvä hetki suunnata uudelle jouluiselle retkelle.

Tosiaan tuolloin lauantaina oli SantaParkin talvikauden avajaiset. Vierailijoita oli meidän lisäksi ympäri maailmaa, mutta ei kuitenkaan tungokseksi asti. Lähempänä joulua taitaa jonotkin hieman kasvaa.

Kolme poikaa puisella lavalla.

Saavuttiin just sopivasti katsomaan keskusaukion Tonttushow, jossa akrobaattitontut esittivät hienoja temppuja ja jouluntaikaa. Show esitetään päivittäin useamman kerran eli voi hyvinkin suunnitella aktiviteetit kuten haluaa. Shown jälkeen syötiin keskusaukion ravintolassa lounasta. Tarjolla oli kahta eri lämpimää ruokaa lisukkeineen. Me tykättiin kyllä! Hyvää kotiruokaa ja on mistä valita.

SantaPark Tonttushow. Tonttuja lavalla.
SantaPark Tonttushow. Tonttuja lavalla.

SantaPark – aktiviteetit

SantaPark on tosiaan jättimäinen luola maan alla. Ihanat jouluiset aktiviteetit on sijoiteltu ympäri luolastoa. Keskusaukiolta löytyy päälava, jossa esitetään Tonttushowta ja muita esityksiä. Aukiolla on myös lounasravintola ja kahvila, mistä löytyy herkkuja makean- ja suolaisen nälkään.

Meidän perheen lemppari, Taikajuna kuljettaa matkustajat reen kyydissä läpi talvisen metsän, saamelaiskylän ja tietenkin tonttujen työpajan. Lopuksi vielä reki menee tonttujen ruokasalin läpi ja matkustajat pääsevät näkemään melko hulvatontakin tonttumeininkiä. Aikuisillekin Taikajunassa riittää katseltavaa! Me käytiin ajelulla kahdesti. Sen verran ihana matka nimittäin on kyseessä.

Askartelemaan pääsee tonttujen kanssa Puuhariihessä, jossa jokainen saa askarrella oman tonttunsa ja joulukortteja. Pojat askartelivat innoissaan omat valkoparrat muistoksi kotiin. Puuhariihen vieressä voi käydä purkamassa energiaa palloilupeleissä. Ja kun ylimääräiset virrat on purettuna, voi seuraavaksi siirtyä Tonttukouluun opettelemaan tonttujen viittä tärkeintä taitoa. Kunnon koulun tavoin myös Tonttukoulusta jokainen saa mukaansa todistuksen ja oman tonttulakin.

Piparila on nimensä mukaisesti kuin jättimäinen piparkakkutalo. Piparilassa voi ostaa oman ison piparin ja koristella sen mieluisaksi. Piparin lisäksi myytävänä on kahvia, kaakaota, teetä ja virvoitusjuomia (aikuisille löytyy myös oma valikoimansa).

Näiden kaikkien lisäksi voi alittaa Napapiirin, tutustua tonttujen kanssa Postitoimistoon ja tehdä ostoksia kauppakujan joulukaupoista. Meidän keskimmäinen pikkutonttu osti reissurahoillaan itselleen tonttulakin, joka musiikin mukaan heiluu ja jammailee 😀 Aivan kuin hänelle tehty!

Toisella puolen luolan käytäviä sijaitsee Jäägalleria, jossa pääsee tapaamaan Jääprinsessaa ja ihailemaan jääveistoksia. Pieni iglukin tuolta galleriasta löytyy testattavaksi. Jäägalleriassa on pakkasta 10 astetta, joten kannattaa pukea päälle valkoiset lämpimät viitat ennen sisään astumista. Jäägalleriassa voi myös nauttia jäälaseista juomia. Juomat taisivat olla aikuisille suunnattuja jos oikein näin :).

Suurin kohokohta on tietenkin itse Joulupukin tapaaminen. Joulupukki ottaa vieraita vastaan omassa hirsisessä toimistossaan. Joulupukin luokse mennään oma porukka kerrallaan ja kaikki saa rauhallisen juttuhetken pukin kanssa. Omalla kameralla saa ottaa kuvia ja lisäksi tonttu nappaa myös ryhmäkuvan, jonka voi halutessaan ostaa toimiston ulkopuolelta.

Joulupukin toimisto ulkoapäin. HIrsiseinä.
SantaPark Joulupukki ja kolme lasta.

Pientä jännitystä ilmassa JP:n vieressä..

Piparila. Nainen ja kolme lasta koristelevat pipareita.
Tonttu, kaksi lasta ja nainen istuvat rekien kyydissä. Taustalla jäägallerian ikkunat.
SantaPark Jäägalleria. Kaksi lasta viitat päällään jääveistosten vieressä.
SantaPark Tonttukoulun luokka.
Kolme lasta ja kaksi tonttua reen kyydissä.
Kaksi lasta ja mies tekevät jouluisia askarteluja.
Lapsia joulukaupoissa.
Taikajunan kyydissä talvinen metsä.

Hinnoista

Ihan ilmaistahan tämä lysti ei tietenkään ole, mutta meidän mielestä aivan kohtuuhintainen noihin kaikkiin aktiviteetteihin nähden. Lippuhintaan sisältyy melkein kaikki jutut. Piparit, lounas ja tietenkin omat ostokset olivat lisämaksullisia. Itse lippu taas on voimassa kaksi peräkkäistä päivää.

Listaan alle hieman hintoja, mitä me maksoimme vierailulla.

  • Liput: aikuiset 34€/hlö, lapset 28 €/hlö (alle 3-vuotiaat ilmaiseksi eli mekin maksoimme vain kahdesta lapsesta)
  • Lounas aikuiselta noin 15 €, lapselta halvempi (en muista tarkkaa hintaa), 2-vuotias söi ilmaiseksi
  • Piparilan ostettava iso pipari 2,90 €/kpl
  • Laulava & tanssiva tonttulakki karvareunuksella 15 €
Poika ja valkoinen joulukuusi.

Meillä kului aika melkein ”pilkkuun” asti. SantaPark meni tuolloin lauantaina viideltä kiinni eli reilut viisi tuntia fiilisteltiin joulua siellä. Tosiaan mahdollisuus olisi ollut viettää samalla lipulla seuraavakin päivä luolan uumenissa, mutta isänpäivän vuoksi ajeltiin päivällä takaisin kotiin.

SantaParkin jälkeen ajeltiin parin kilometrin päähän Pajakylään, mistä oltiin bookattu yöpaikka meille. Santa Claus Holiday Villagessa on hotellitason huoneistot söpöissä jouluisissa parimökeissä. Me otettiin mökin puolikas, jossa oli erillinen iso makkari ja tupa keittiöineen. Mökeistä löytyy myös saunat ja hotelliaamiainen ravintolassa kuuluu hintaan. Mökeiltä on lyhyt matka Pajakylän kaupoille ja tietenkin itse Joulupukki on tavattavissa myös siellä.

Pajakylässäkin riittää tekemistä eri valjakkoajeluista kaikenlaisiin elämyksiin. Ja vaikka ei mitään aktiviteettia sieltä tekisikään, niin kannattaa käydä fiilistelemässä paikan päällä samalla reissulla SantaParkin kanssa.

SantaParkin tunneli ja kolme lasta tonttulakit päässään.

Tämä joulureissu oli kaiken kaikkiaan tosi onnistunut joululahja meille kaikille. SantaPark tarjoaa kaiken ikäisille nähtävää ja lasten riemu & hämmästys on tietenkin parasta katseltavaa. Kun kaikki on niin taianomaista <3 SantaParkin tontut käyvät jututtamassa ja hauskuuttamassa vierailijoita ja hyppäävät mukaan valokuviin.

Minusta oli myös ihana seurata eritoten muista maista tulleiden vierailijoiden reaktioita kaikkeen. Heille tuo paikka ja Suomen talvi ylipäätään on varmasti niin eksoottista. 🙂

Sellainen oli siis startti meidän joulun odotukseen. Oletteko te vierailleet SantaParkissa?

Kaisa-Maria

Ekaluokkalainen

Meidän perheessä on nyt aivan tuore ekaluokkalainen! Tuntuu niin omituiselta, että lapset kasvavat koululaisiksi aivan hujauksessa. Ja vielä oudompaa on se, että vielä muutama viikko sitten veimme häntä velipoikiensa kanssa päiväkotiin ja nyt hän kulkeekin osittain täysin itsenäisesti koulutietä ja pyöräilee joskus kavereille kylään ilman meitä vanhempia saattamassa.

Ekaluokkalainen. Poika kuvattuna selästä päin. Selässä Fortinite-reppu.

Kouluun valmistauduttiin kesäloman aikana kulkemalla koulumatkareittiä useampaan kertaan ja samalla kerrattiin aina vaaran paikat liikenteessä. Ekaluokkalainen kantaa tänä päivänä puhelinta mukana (toisin kuin me omassa lapsuudessa..), joten sellainen on meidänkin koululaisen mukana repussa kaiken varalta. Koulupäivän aikanahan sitä ei käytetä kuin erityistapauksissa.

Tärkein varuste eli reppu hankittiin myös viikko ennen kouluun astelua. Monet mallit käytiin yhdessä läpi ja arvatenkin tämä Fortnite-reppu vei kaikista voiton. Itse peliä meidän lapset ei ole koskaan pelanneet, mutta tanssiliikkeet on tätä nykyä myös meillä vanhemmilla hanskassa ;D Sen verran paljon niitä lapset joraavat viikoittain. Penaali on tietenkin samaa teemaa, mutta hieman eri kuosilla.

Muistan kyllä kuinka tärkeää tuo repun valinta oli itsellekin aloittaessa koulua. Minun selässä keikkui pinkki heppareppu ekaluokalle astellessa. Eka- ja tokaluokan jälkeen tulikin sitten kuvioihin Eastpakit ja muut klassikot 🙂

Vieläkö te muistatte omat koulureppunne?

Meidän ekaluokkalainen on suhtautunut tähän isoon muutokseen päiväkodista kouluun tosi hyvin ja toimii niin kuin mikäkin konkari. Meillä vanhemmilla ja minulla eritoten äitinä on tuo napanuoran venytys vielä hieman vaiheessa. Ekaluokkalaisilla koulupäivät ovat lyhyitä ja sen vuoksi mekin ilmoitettiin esikoinen iltapäiväkerhoon. Siellä he saavat kavereiden kanssa viettää aikaa muutaman tunnin ajan ennen kotiinlähtöä.

Ekaluokkalainen. Poika kävelee asfaltilla reppu selässä.

Tosiaan tuo etäisyyden kasvattaminen vaatii tiettyä sietokykyä itseltäkin. Sitä kun on niin kovin huolissaan aina lapsista, vaikka toisaalta tiedänkin heidän toimivan juuri ikäistensä tavalla. Meidän esikoinen on juuri se tunnollinen isoveli, joka huolehtii jo omatoimisesti itsestään sekä toisinaan myös veljistään, vaikka häneltä sitä ei muutamaa kertaa lukuunottamatta ole koskaan pyydettykään.

Esimerkkinä tästä minun huolehtimisesta oli viime maanantai. Sovittiin nimittäin minun menevän vastaan esikoista iltapäiväkerhon jälkeen. Sovittiin, että menen korkeintaan meidän läheisen liikenneympyrän kodin puoleiselle risteykselle. Odottelin siinä risteyksessä ikuisuudelta tuntuvan 12 minuutin ajan ja lähdin pää täynnä kaikkia kauhuskenaarioita kävelemään kohti koulua. Ja siellähän se pikkumies käveli koulun lähellä reippaasti pitkin pyörätietä ja harmistui aikalailla kun minä olin mennyt sovittua lähemmäs vastaan. Hän siis oli lähtenyt vain iltsusta hieman sovittua myöhemmin ja sen vuoksi aikataulu hieman venyi. Maanantain jälkeen ei sitten vastaan saanut mennä enää ollenkaan, vaan hän toivoi, että saa kävellä itse tai kaverin kanssa keskenään. Käytiin asiasta pitkä keskustelu, kerrattiin matkan varrelle tulevat risteykset ja minä venytin tuota henkistä napanuoraa reilun kilometrin verran. Nyt sitten iltapäiväkerhon jälkeen esikoinen kävelee itsekseen tai kaverin kanssa kotiin ja homma sujuu erinomaisesti.

Veikkaan, että tämä on vain alkua jos on muita uskominen. Lapsen kasvaessa huolenaiheet muuttuvat kovasti ja uudenlaista luottamusta kasvatetaan molempiin suuntiin. Toivon yli kaiken, että me osataan vanhempina antaa juuri oikeat eväät tähän näiden muutosten ja kasvamisen kohtaamiseen <3

Onko siellä muita, joiden perheessä on tuore ekaluokkalainen? Tai onko kenties jokin muu siirtymävaihe ajankohtainen?

Kaisa-Maria

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana päin ja nyt vasta availin läppärin kannen ensimmäistä kertaa sitten loman startin. Työviikko ennen kesälomaa oli melkoinen ja viime viikolla ei vain kerta kaikkiaan huvittanut istua yhtään sekuntia ruudun edessä. Pientä lomaa siis täällä blogin puolella 😉

Lomaviikko. Poika tunturin päällä katselemassa maisemia.

Tämä kesäloma päätettiin nauttia kirjaimellisesti fiiliksen mukaan ja tehdään just mitä milloinkin huvittaa. Niinpä me heti maanantaina keksittiin lähteä testaamaan Oulun Vauhtipuisto. Vauhtipuisto oli huippu paikka pienemmille viilettäjille. Tiistaina puolestaan tehtiin aamulla eväät ja ajeltiin retkeilemään Puolangalle Hepokönkäälle. Kirjoittelen molemmista päivistä omat postaukset myöhemmin!

Tupasvillaa.

Loppuviikosta sitten varattiinkin ex tempore mökki Syötteeltä ja isommalla porukalla. Me päästiin veljen vaimon kanssa pyöräilemään, miehet yöksi kalastamaan. Ja ennen kaikkia nautittiin seikkailuista lasten kanssa. Meidän kuopuksen ja muidenkin lasten kohokohtia viikonlopulta oli vierailu Syötteen Eräpalveluiden huskytarhalla. Koiria siellä on noin sata ja kaikki niistä ovat aivan ihania tapauksia. Meidän kuopus kiersi jututtamassa melkein jokaisen koiran ja silitteli kaikki, jotka tulivat häkin reunalle ”jutulle”. Kaikki tarhan koirat on älyttömän kilttejä ja suloisia karvakamuja, eikä tarvinnut ollenkaan jännittää lasten kanssa.

Lomaviikko. Kaksi naista ja läskipyörät.
Syötteen Eräpalveluiden huskytarha. Kaksi koiraa ja kaksi poikaa.
Poika silittää koiraa.
Kaksi huskykoiraa. Syötteen eräpalvelut.

Edellinen viikonloppu oli aivan ihana, vaikka lauantaiaamun rankka pyörälenkki veikin mehut koko loppu päiväksi ;D Olisi pitänyt itsekin hypätä lasten seuraksi Kovalampeen uimaan huskytarhavierailun jälkeen. Olisi varmasti piristänyt melkoisesti! Uintireissu olisi kyllä eilenkin tehnyt terää kun kivuttiin kolmen äidin ja kuuden lapsen kanssa aamulenkkinä Iso-Syötteen huipulle ihastelemaan maisemia. Ihan älyttömiä pikku sisupusseja nuo meidän lapset! Sinne ne välillä juoksuaskelin painelivat koko pitkän ja jyrkän nousun ylös asti. Kolmea pienintä avitettiin välillä kantamalla ja saatiin samalla itselle vähän tehoja nousumetreihin. Tasaisin väliajoin pysähdyttiin juomaan ja keräilemään mustikoita evääksi.

Lomaviikko. Lapset kiipeää tunturiin.
Nainen ja tyttö leikkipuiston telineessä roikkumassa.

Tästä on ihana aloittaa uusi lomaviikko. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä joku lomareissu, mutta määränpää on vielä tuntematon meillekin. Suunniteltiin jo Luostoa ja Leviä, mutta mietitään vielä muitakin vaihtoehtoja, koska sääennusteet näyttää kunnon kesäkelejä ja tunturissa voi olla melkoisen tukalaa retkeillä helteillä. Mutta nähtäväksi jää minne suunnataan.

Miten teidän kesäviikot on sujuneet?

Kaisa-Maria

Kasvamisen haikeus

Selailen aika usein puhelimen kuvia. Niitä, joita räpsin päivittäin meidän arjesta. Ja joka kerta kun noita muistoja rullailen ajassa taaksepäin iskee ihan jäätävän kokoinen haikeus lasten kasvamisesta. Vuoden takaisia kuvia katsoessa tuntuu, että pojat ovat olleet ihan älyttömän pieniä verrattuna tähän päivään. Ja niinhän he ovatkin.. mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Haluaisin toisinaan palata päiviin kun kukin pojistamme oli vastasyntynyt ja aikaan, jolloin isommat pojat touhukkaita taaperoita, kuten kuopuksemme nyt on. Muistojen keskeltä ravistellessa itseni takaisin tähän päivään iskee lasten kasvamisen haikeus. He eivät koskaan enää ole niin pieniä kuin nyt. Lasten kasvamisesta ja uusista asioista me ollaan tietenkin aina yhtä innokkaita ja onnellisia. Sydämessä läikähtää joka kerta kun pojat oppivat jotain uutta. Mutta pikkulapsiaika sen kuin hupenee päivä päivältä vähemmälle.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.
Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Valokuvissa muutoksen ja kasvun näkee selkeästi ja heti. Muut kasvamisen merkit saattavatkin sitten jopa yllättää. Kuten esimerkiksi se, kun meidän 2-vuotias pikkumies tuli eräs aamu innoissaan näyttämään kuinka hän oli pukenut kaikki vaatteet päälleen alusta loppuun. Ja ihan oikeinpäinkin vielä kaikki! Samalla tavalla yllätti kun 5-vuotias keskimmäinen napero lueskeli kirjaa meidän pienimmäiselle ja kehui häntä kun uudet asiat ja sanat löysivät toisensa. Tai kun meidän 6-vuotias esikoinen marssii nykyään itse iltaisin suihkuun ja saattaa pesujen jälkeen laitella iltapalatarvikkeet valmiiksi pöytään.

Lukuisista vastaavista jutuista tulee välillä väistämättä sellainen ”missä minun pienet lapset on” -fiilis! He kun koko ajan toimivat omatoimisemmin kukin tasollaan. Noita uusia asioita tulee vielä niin paljon koko ajan, että tuntuu tippuvansa kärryiltä välillä. Ja samaan aikaan ollaan ihan superinnoissaan kaikesta uudesta ja lasten oivalluksista.

Me kyllä nautitaan todellakin kun arki helpottuu tietyin tavoin samaa tahtia kuin lapset kasvavat. Usein vain iskee se kasvamisen haikeus kun pikkumiehet eivät enää samalla tavalla nukahda päivän päätteeksi syliin tai kun automaattisesti tekevät jotain mihin ennen tarvitsivat meidän apua.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Suurin muutos on nyt käsillä esikoisen aloittaessa koulutiensa kesän jälkeen. Se on iso virstanpylväs ja uskon, että tämä haikeus kumpuaa paljolti tuosta uudesta vaiheesta ja uuden jännityksestä. Siksipä juuri me pyritään elämään koko ajan hetkessä ja samalla jatkan niiden muistojen ikuistamista kuviin. Kuvat on se juttu, millä pääsen hetkeksi takaisin menneeseen ja niitä me tykätään koko perheellä yhdessä selailla.

Onko tämä lasten kasvamisen haikeus tuttu tunne teille?

Kaisa-Maria

Lahja päiväkodin hoitajalle

Viimeinen viikko ennen kesäkuukausia alkaa olla jo puolessa välissä ja on aika viedä jotain pientä muistamista päiväkodin hoitajille. Meidän lasten päiväkodissa on aivan ihanaa porukkaa töissä ja joka kerta voidaan luottavaisin mielin jättää pojat oman työpäivän ajaksi hoitoon. Pitkin vuotta koitan muistaa kiitellä päiväkodin henkilökuntaa äärettömän hyvästä ja tärkeästä työstään, mutta ennen virallista kesää meillä on ollut myös tapana antaa jokin pieni konkreettinen kiitos heille. Meidän lahja päiväkodin hoitajalle on tänä vuonna seuraavanlainen.. Tai pikemminkin hoitajille, koska kaikki kolme poikaamme ovat eri ryhmässä ja hoitajia heillä on yhteensä 13.

Lahja päiväkodin hoitajalle. Orvokki ja kortti.

Ostettiin kaikille kolmelletoista hoitajalle kaunis orvokki ja askarreltiin jokaisen kukan mukaan pieni kortti.

”On oltava suuri sydän, jotta pystyy opettamaan pieniä mieliä”

Paperikassa, jossa monta orvokkia.
Kiitos-kortti päiväkodin hoitajalle.
Lahja päiväkodin hoitajalle. Orvokki ja kortti.

Toiselle puolen korttia pojat kirjoittivat tekstin alle oman nimensä. Paitsi pikkumiehistä pienin. Hän on vielä enemmän piirtelijä 😉

”Kiitos kun autat kasvamaan. Aurinkoista kesää”

Muovisen ruukun päälle laitoin ensin pienet pakastuspussit ja sitten koko komeus tuollaiseen paperiseen pussiin. Nuo valkoiset pienet paperipussit on itse asiassa eväspussukoita, mutta minä olen käyttänyt niitä askarteluun ja lahjojen paketointiin.

Violettikukkainen orvokki.

Me annetaan hoitajille muistamisiksi aina jotain pientä ja sellaista minkä voi käyttää/kuluttaa. Aiemmin ollaan viety suklaata, kynttilät, kukkia ja niin edelleen. Kortit joko ostetaan tai askarrellaan itse.

Hoitajien ja opettajien muistamisesta ollaan montaa eri mieltä ja keskustelu käy välillä jossain päin melko kiivaanakin. Osa tykkää panostaa muistamiseen ihan isollakin summalla, osa ei ja osalle koko muistaminen ei ole välttämättä edes mahdollista. Meidän kanta on se, että kohtuullisuus on sopivin vaihtoehto. Mutta sen tiedän oman lähipiirin hoitajia ja opettajia kuunnelleena, että eivät he kaipaa erityisesti mitään lahjoja. Kiitos on paras lahja.

Lahja päiväkodin hoitajalle. Orvokki ja kortti.

Päätettiin antaa kaikille hoitajille kukat jo tänään, koska esikoisen eskariryhmässä on juuri tänään iltapäivällä päätösjuhla ja osa muidenkin ryhmien hoitajista jää kesälomalle huomenna.

Mikä on teidän lahja päiväkodin hoitajalle tai lasten opettajalle? Tai mitä mieltä yleensäkin olette tästä muistamisesta?

Kaisa-Maria

Kevätreissu Kuusamoon

Perinteinen kevätreissu Kuusamoon nautittiin viikko sitten. Edellisessä postauksessa hieman jo vinkkasinkin, ettei tuo reissu aivan kommelluksitta mennyt, mutta ihana pitkä viikonloppu meillä oli kaikesta huolimatta. Ensimmäinen harmitus koettiin jo torstaina ennen Kuusamoon lähtöä. Ossille nousi edeltävänä yönä kuume ja hän joutui loppujen lopuksi jäämään koko reissulta pois. Me päätettiin kuitenkin poikien ja veljen perheen kanssa lähteä lomailemaan kun kaikki (ja erityisesti) lapset olivat sitä niin kovasti odottaneet.

Myllykoski ja myllyrakennus Kuusamossa. Kevätreissu Kuusamoon.

Kevätreissun perjantai meillä meni veljen vaimon kanssa töitä tehden, mutta olipahan mahtavat puitteet etätyöskentelylle! Lounaallakin nautiskelin kahvit mökin laiturilla tunturimaisemaa ihaillen. Töiden lomassa ehdin välillä touhuilla lasten kanssa ja tein vajaan tunnin jalkatreeninkin. Kiitokset veljelle lastenhoitoavusta! Päivä toki hieman venyi noiden vuoksi, mutta ei haitannut kun iltapäivällä suunnattiin veljen ja lasten kanssa meidän perheen vakkariretkipaikalle eli Karhunkierroksen varrella olevalle Myllykoskelle.

Nyt kun lapset ovat vielä pieniä, niin meillä on tapana ajaa autolla Oulanka Basecampin parkkipaikalle, josta Myllykoskelle tulee reittiä pitkin vain puolen kilometrin patikkamatka. Meillä lapset suorastaan juoksevat tuon lyhyen matkan ”noidan mökille”, kuten he Myllykosken myllyä nimittävät.

Kuksakahvit myllyn ikkunalaudalla. Myllykoski taustalla. Kevättulva.

Myllykoski

Toisen harmin kopsautin autoon mökin pihalla. Peruuttelin meidän perheautoa veli ja viisi naperoa kyydissäni. Niin siis peruuttelin meidän ”laivan” puuhun ja eihän siinä lommoilta säästytty. Ai että harmitti kovasti. Onneksi Ossi lohdutteli ja muistutteli, että noita kopsuja sattuu aina silloin tällöin.

Myllykoskelle vievä patikkareitti oli jo kivasti sulanut ja märkiä kohtia oli vain pari tuossa puolen kilometrin matkalla. Välillä nappasin meidän kuopuksen syliin ja harppailin isoimmat lätäköt ja portaat ylitse. Hän kylläkin kovasti olisi halunnut mennä ne ”ite”.

Myllykoskella ei muita näkynyt ja nautiskeltiin paikasta ihan omalla porukalla. Joskus siellä on ollut yhtä aikaa niin paljon porukkaa, ettei istumaan mahdu. Nyt onneksi saatiin rauhassa tutkia ja katsella kevään merkkejä lasten kanssa sekä tietty ihastella upeaa paikkaa. Mietiskeltiin veljen kanssa, että olisi joskus jännä aikuisporukalla viettää yö myllyrakennuksessa syyspimeällä. Makuulavereita siellä riittää, mutta tulisijaa ei ole. Olisi kuitenkin varmasti tosi tunnelmallista viettää yö kosken pauhatessa vieressä. Vielä joskus!

Myllykoskella meillä on tapana bongailla kuohuissa sukeltavia koskikaroja eli pieniä musta-valkoisia lintuja, jotka ihan huimapäinä hyppäävät kovaan virtaan sukeltamaan ja nousevat pintaan ennen pahinta koskikohtaa. Tällä kertaa ei bongattu ainoatakaan, mutta niiden sijasta saatiin ihastella telkkäpariskunnan kevätmeininkejä. Meidän keskimmäinen ”ornitologi” bongaili reissulla mm. metson ja tunnisti äänestä muitakin kevätviserryksiä.

Kuksakahvit myllyn ikkunalaudalla. Myllykoski taustalla. Kevättulva. Karhunkierroksen riippusilta.
Kevätreissu Kuusamoon. Taapero karhunkierroksella pitkospuilla.

Lauantaiaamu startattiin veljen vaimon kanssa hölkkälenkillä, jonka perään tehtiin aivan kauheita tehokkaita juoksuvetoja loivaan ylämäkeen. Reidet on edelleen kipeinä noista juoksuista, mutta odotan kuitenkin jo seuraavaa vetokertaa. Meidän kuopuksen päikkäreiden jälkeen suunnattiin koko porukalla seuraavaan retkikohteeseen. Siellä ollaan käyty viimeksi meidän keskimmäisen ollessa pieni vauva. Kyseessä on niin ikään Karhunkierroksen varrelta löytyvä Kiutaköngäs.

Kiutaköngäs

Tämäkin on helppo kohde pienten lasten kanssa. Oulangan luontokeskuksen parkkipaikalta Kiutakönkäälle on muistaakseni noin 800 metrin kävelymatka, jonka varrelta löytyy levähdyspaikkoja ja upeita maisemia. Me haettiin luontokeskuksen ravintolasta iso kasa tuoreita possumunkkeja kuksakahvien seuraksi. Kosken mahtavimpien kuohujen läheisyyteen on rakennettu iso katos nuotiopaikkoineen, jossa mekin nuo munkit välillä käytiin herkuttelemassa.

Koskia pääsee katsomaan tosi läheltä. Me käytiin niitä lähempää tarkastelemassa ja sovittiin, että jokainen lapsi pitää meistä aikuisista kädestä kiinni ja ei saa hypellä kivillä. Meidän kuopus oli koko ajan sylissä aina kun mentiin yhtään lähemmäs vettä. Kiutaköngäs on koskiluokituksessa V-VI eli hengenvaarallinen. Ilmeisesti vain pari hurjaa on sen alas jollain paatilla laskenut.

Hienosti jaksoi lapset, jopa meidän pieninkin taapertaa tuon matkan koskille ja takaisin. Välillä kuitenkin kannettiin vuorotellen pienintä miestä kun väsy yllätti. Kiutakönkäällä reitti on helppokulkuinen, mutta korkeuserot tuo haastetta. Reitin alkupäässä oleva Oulangan luontokeskus on myös ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Luontokeskuksella on paljon tietoa Oulangan kansallispuistosta kivalla tavalla esitettynä. Luontokeskuksen ravintola tarjoilee kotiruokalounasta sekä kahvilapalveluita.

Retken jälkeen ajeltiin takaisin mökille ja nautittiin päivällinen pihan grillikodassa tulen äärellä. Illalla vielä sauna ja kaikki oli aivan valmiita unten maille!

Äiti ja lapset Kiutakönkäällä kalliolla. Taustalla koski ja kalliot.

Kevätreissun kolmas harmi. Sunnuntaina aamiaisen jälkeen alkoi tavaroiden pakkaus ja mökin siivous. Minun veli lähti ulos pakkailemaan autoja ja katsomaan lasten perään. Pian hän kuitenkin tuli kertomaan, että meidän autossa toinen takakumi oli tyhjänä. Sekunnin ehdin miettiä, että ei se mitään, vaihdetaan vararengas. Kunnes muistin, ettei meillä ole vararengasta vaan joku ihme paikkausvaahto.

Siivottiin mökki ja laitettiin kaikki valmiiksi. Sitten lapset autoon, vaahto renkaan sisään ja ilmaa perään. Eihän se sitten ihan niin mennyt. Reikä oli niin iso, että suhina vain kävi sitä mukaan kun rengasta täytettiin. Loppujen lopuksi monen monen vaiheen ja soitetun puhelun kautta pääsimme korjaamolle, jossa ammattilaiset korjasivat renkaan hetkessä. Naureskelin, että olo oli kuin Räikkösellä varikolle ajaessaan ;D Pojatkin saivat korjaamolta mukaansa kasan tarroja muistoksi tästä epäonnen sarjasta. En voi muuta kuin suositella Kuusamon Rengas Oy:tä, joka sunnuntaina aamupäivästä hoiti meidät taas kotimatkalle kohti Oulua. Korjaamon työntekijät ja hinausauton kuljettaja kertoivat korjaanneensa edellisenä päivänä kaksi rengasrikkoa, jotka olivat sattuneet juurikin Kiutakönkäälle vievällä soratiellä. Eli jos siellä ajelette, niin varovaisuutta kehiin, vaikka eipä niille teräville kiville oikein mitään mahda.

Saatiin taas ihania muistoja perinteiseltä kevätreissulta. Jospa tänä vuonna päästäisiin myös kesällä käymään Kuusamon kauniissa maisemissa.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

Kaisa-Maria

Kun kiipeilijä putosi, osa 2

Muutamaa päivää vaille vuosi sitten kirjoittelin, kun meidän kiipeilijä putosi saunan lauteilta. Ja milloin mistäkin hyllyn päältä. Vuoden aikana järkeä ja taitoa on tullut pikkumiehelle rutkasti lisää, mutta kiipeily vetää edelleen puoleensa magneetin tavoin. Tällä kertaa meidän kuopuksen vahinko ei johtunut suoraan kiipeilystä, vaan pikemminkin huonosta tuurista. Tuuri oli jopa niin huono, että vietettiin viime lauantain ja sunnuntain välisestä yöstä leijonanosa OYSin päivystyksessä tarkkailussa.

Poika sohvalla kirjojen kanssa.

Tapahtumasarja lähti liikkeelle lauantaina iltapalan ja -pesujen jälkeen. Minä laittelin tiskejä koneeseen kun kuopuksemme tuli vielä legojensa kanssa pöydän ääreen leikkimään. Laitoin kyllä merkille, että hän oli pitkällä penkillä polviseisonnassa, mutta nojaili tukevasti pöytään samalla leikkien. Hän on siis jo omasta mielestään niin iso, että Tripp Trapp enää harvoin kelpaa istuimeksi. Seuraava huomio olikin sitten se, kun näkökentän sivussa vilahti jotain ja perään alkoi tietenkin sydäntäsärkevä itku.

Nappasin pikkumiehen syliin ja lohdutellessa tarkastin samalla pienen päätä ja vartaloa. Pian pikkumies meni kuitenkin hyvin oudoksi ja kylmä hiki puski hänelle päälle. Hän alkoi myös ikään kuin nukahdella ja sanoikin minulle ”nukkumaan”. Sinä kohtaa tajusin, että nyt kopsahti kovemmin. Eikä ihme, kun meidän keittiössä on kova laattalattia. Soitin päivystykseen ja lyhyen haastattelun jälkeen meidät pyydettiin ajamaan sinne tarkastukseen.

Poika sohvalla kirjojen kanssa.
Poika roikkuu sohvan reunalla ja silittää mustaa kissaa.

Onnea on isovanhemmat, jotka auttavat <3

Ossi oli nimittäin viikonlopun reissussa ja minä lasten kanssa neljästään kotona. Soitin äidille ja sieltä he kurvasivat isän kanssa meille avuksi. Isä jäi kahden isomman pojan kanssa kotiin ja äiti lähti meille kuskiksi ja kaveriksi sairaalaan. Sairaalassa oli jonkin verran jonoa, kuten arvata saattaa lauantai-iltana.. Hämmennystä aiheutti meille se, että entisen vastaanottohoitajalle ilmoittautumisen sijaan kirjauduttiinkin sisään kela-kortilla ja jatkettiin kuitilla tulleen ohjeen mukaan aulaan odottamaan. Sitten vasta parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen kutsuttiin huoneeseen ilmoittautumaan ja kertomaan mitä on tapahtunut.

Minulle tuli ainakin aika turvaton olo lapsen puolesta, kun en heti voinut kertoa hoitoalan ammattilaiselle tulomme syytä. Olisin ollut paljon rauhallisempi jos joku olisi sanonut, että voimme odottaa rauhassa lääkärin vastaanottoa eli tehnyt ”ensiarvion” tilanteesta. Tämän sijaan tuijotin herkeämättä poikaa ja näyttöä, mihin tulisi meidän numeromme ja vuoromme.

Lopullisen ilmoittautumisen jälkeen odoteltiin toisessa käytävässä, josta onneksi aika pian päästiin lääkärin luokse.

Tälläkin kertaa selvittiin onneksi vähäisillä vammoilla. Aivotärähdys pikku reppanalle kuitenkin tuli ja sitä vielä jäätiin yötä myöten tarkkailemaan sairaalaan. Yhden jälkeen saatiin lupa lähteä kotiin kun ei enää tullut mitään uusia oireita ja ukkeli alkoi puhumaan. Niin hän siis oli hiljaa melkein puolentoista tunnin ajan, eikä muutenkaan reagoinut asioihin normaalisti.

Pikkumiehen olo parani koko ajan ja täytetty ruisleipäkin maistui sairaalan automaatista. Siellä me kolmestaan äidin ja pojan kanssa istuttiin ja lopuksi pääsimme yhteen tutkimushuoneista, että poika saisi alkaa nukkumaan.

Poika lukee kirjaa sohvalla.

Kotona sitten ohjeen mukaan herättelin pikkumiestä yöllä ja tarkkailin herkeämättä hänen vointiaan. Sunnuntaikin meni paljon rauhallisimmissa merkeissä ja käytiin vain lyhyen vaunulenkin ajan ulkoilemassa. Eilen vielä illalla annettiin särkylääkettä pääkipuun, mutta tänään kokeillaan jättää sekin pois. Seurantaa jatketaan kuitenkin koko tämän viikon ajan, koska osa oireista voi ilmetä kuulemma päivienkin päästä tärähdyksestä.

Kyllä sai taas ihan toden teolla säikähtää pikkumiehen puolesta. Onneksi nyt kaikki on hyvin. Ja vielä kerran kiitos äiti ja isä suuresta avusta<3

Kaisa-Maria

Hiihtolomalla 2019

Uusi viikko starttasi loman jälkeen. Oli ihanaa lomailla ihan koko perheellä reilun viikon ajan. Toki mielellään me lomailua oltaisiin jatkettukin. Kesällä sitten taas. Mutta mitäs me sitten tehtiinkään hiihtolomalla 2019?

Luminen metsä ja lapsi tutkimassa lintutaulua.

Ensimmäinen viikonloppu pideltiin vielä sairastupaa pienten osalta kotosalla. Keskimmäinen napero oli vielä sunnuntaina kuumeessa ja otettiin lähinnä vain rennosti. Maanantaina jo päästiin vähän ihmisten ilmoille kun käytiin muun muassa rautakaupassa katselemassa uusia laudelautoja saunaan.

Tiistaina päästiin lähtemään pienelle lomareissulle Iso-Syötteelle. Majoituttiin tällä kertaa minun tädin ja enon ihanassa mökissä muutamien kilometrien päässä rinteiltä. Tiistai meni ulkoillessa Luontokeskuksen ympäristössä ja rentoutuessa mökillä. Oli mahtavaa saunoa ulkoilujen jälkeen. Keskiviikkona suunnattiin meidän esikoisen kanssa heti aamusta rinteeseen opettelemaan laskettelua.

Luminen metsäpolku auringonpaisteessa. Kaksi lasta tutkivat puuvajan vieressä luontoa.
Nuotiopaikka ja syttö tulessa. Taustalla luminen ja aurinkoinen metsä.
Lapsi heittää palavaan nuotioon lisää puuta.

Oltiin välinevuokraamolla jo melkein heti sen auettua ja ei kyllä tarvinnut kahdestaan siellä jonotella. Iso-Syötteellä homma toimii kuitenkin hiihtolomasta huolimatta jouhevasti ja saatiin nopeasti suksipaketit meille molemmille. Seuraavana jonottiin lippuluukulle hetken aikaa. Meidän pojille ei vielä tarvitse omia lippuja ostaa kun kaikki ovat vielä alle kouluikäisiä laskijoita.

Ankkurihissillä nousu meni hienosti, vaikka meillä pojan kanssa pituuseroa onkin. Mentiin ankkuriin rinnakkain, jolloin hissikapula oli hänellä takapuolen alla kuten kuuluu ja minulla puolestaan melkein polvitaipeissa. Hyvää jalkatreeniä sai siinä samalla ;D Nousussa oli jo melkoiset urat, vaikka rinteet olivat aika vasta auenneet. Sen vuoksi meillä meni yhdellä nousulla sukset päällekkäin ja muksahdettiin kumoon molemmat. Sehän ei tietenkään haittaa ja oikeastaan oli ihan hyväkin juttu, että koettiin tuo kaatuminen noin. Pikkumies sai siitä kokemuksen, että ei haittaa kun kaatuu. Äkkiä vain sivuun takanatulevien edestä.

Lapsi nuotion ääressä. Taustalla luminen ja aurinkoinen metsä.
Lapsi ja nainen ja lumisessa sekä aurinkoisessa metsässä.

Laskut meni myös mäki mäen jälkeen yhä paremmin. Laitettiin vielä tälle reissulle lasketteluvaljaat, koska oltiin yhdessä ensimmäistä kertaa isossa mäessä. Kellon näyttäessä yli puolenpäivän soiteltiin Ossin kanssa, että lähdetään syömään yhden laskun jälkeen. Viimeinen lasku kannattaisi kuulemma aina jättää laskematta. Nyt minäkin sen tiedän. Kaikki meni hyvin puoleen väliin nousua. Sitten tuli ihan älyttömän syvät urat ja meidän kahden sukset meni kirjaimellisesti ristiin. Ja me tietenkin kumoon.

Ei muuta kuin alta pois ja katseen nostettua näin kun ankkuri pomppasi ja nappasi pikkumiehen valjaista kiinni. Kyllä, unohdin ne hemmetin valjaat hänelle päälle. Oli aivan kamalaa katsoa pikkumiehen hätää samalla kun koitin repiä suksia jalasta ja katsoa kuinka oma pikku rakas pyörii & raahautuu ylös rinnettä samalla huutaen hädissään äitiä apuun. Koitin huutaa alhaalla tuleville, että huutavat jälleen alas hissimiehelle pysäytystä. Kaikki taisivat olla jotenkin hämillään, koska sain osakseni vain ihmetteleviä tuijotuksia. Samalla nappasin sukset käteen ja lähdin juoksemaan hissiuran reunaa rinteen huipulle.

Nousu oli aivan kamalaa laskettelumonot jalassa ja itku kurkussa pää täynnä kaikkia mahdollisia skenaarioita, mitä pikkumiehelle käy kun hän tippuu alas nousun rampilta. Hissi pysähtyi tosi pitkän ajan kuluttua ja pikkumies oli raahautunut ilmeisesti niin kauas kun mahdollista. Siinä ylös juostessa sain puuskutukseni läpi sanottua jollekin naiselle ja tytölle, että voisivatko he auttaa poikaani ylhäällä sekä kertoa, että äiti on tulossa.

Noin 50 metriä ennen huipun poistumiskohtaa hissin toiselta puolen kaksi nuorta laskijapoikaa huusivat, että poika odottelee ylhäällä ja kaikki on hyvin. Siinä kohtaa alkoi valua ensimmäiset kyyneleet. Pian tämä sama nainen, jolle hissinousussa puuskutin laski minun luokse ja kertoi, että pojalla on kaikki hyvin ja että naisen sisko laskee hänen kanssaan minun luokse. Samaan aikaan minun ja naisen luokse kaartoi mies lumilaudalla ja kertoi auttaneen pojan irti ankkurista. Hänkin näki varmaan minun hädän laskettelulasien takaa, koska alkoi heti kertoa kaiken olevan hyvin ja pojan vain ihmetelleen missä äiti on.

Pian pikkumies laskikin jo toisen naisen avulla minun luokse ja tilanne oli ohi. Mikä helpotus! Ja kunnon säikähdys-helpotusitku minulta! Ja poika vain tosiaan katseli hämmästyneenä minun itkua ja kertoi, että ei edes käynyt mitään. Kiittelin avunantajat moneen otteeseen ja lasketeltiin alas muiden luokse.

Että sellainen oli lomareissun vimppa mäki. Juteltiin pojan kanssa jälkikäteen vielä monta kertaa asiasta ja nyt hän odottaa jo huhtikuun laskettelureissua innoissaan. Minä taas puolestani mietin, kuinka uskallan mennä ankkurihissillä lasten kanssa.. Mutta ei auta kuin rohkeasti mennä yhdessä ja EHDOTTOMASTI huomata ottaa ne valjaat pois jokaiselle nousulle.

Poika istuu nuotion äärellä. Taustalla aurinkoinen talvimetsä.

Keskiviikkona käytiin vielä vähän koko porukalla ulkona kävelyllä ja saunottiin taas ennen unille menoa. Torstaina kävin heti aamusta hiihtämässä tunnin verran ennen kotimatkaa. Kyllä on Syötteen alueella hieman korkeammat nousut kuin täällä Oulun laduilla.. Tuntui, että hyydyn heti ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Oli kuitenkin ihanan rauhallista hiihdellä pitkin metsiä ja nauttia siitä hiljaisuudesta.

Perjantaina meillä oli vielä spesiaalia ohjelmaa kun vihdoin nähtiin meidän ystäväperhe heti aamusta Hop Lopissa. Siellä me juostiin melkeinpä kolmen tunnin ajan viiden pojan perässä ;D Oli hauskaa! Oulun ”uusi” Hop Lop on meidän mielestä paljon kivempi kuin vanha Kaakkurissa ollut. Uudessa paikassa näkee paremmin, missä lapsi vipeltää jos ei itse mene joka tunnelissa perässä. Ja paikka on muutenkin jotenkin monipuolisempi kuin edeltäjänsä.

Hop Lopissa riehumisen perään käytiin vielä lounaalla meidän poikien lemppariravintolassa. Sehän on tietenkin Oulun Harald eli viikinkiravintola, kuten meidän naperot paikkaa kutsuu. Jokaiselle pitää aina etsiä sellainen muovinen viikinkikypärä päähän ruokailun ajaksi. Lisäksi aina katsellaan seinämaalaukset lähiseinistä ja tietty otetaan ne pienet muoviset cocktail-miekat kotiin muistoiksi. Joka kerta ;D

Kolme lasta nuotion äärellä. Taustalla aurinkoinen talvimetsä.

Edeltävä viikonloppu pyhitettiin täysin rennolle oleskelulle ja kotihommille. Saunan piirustukset ja laskelmat tein lauantaina loppuun. Sitten me pötköteltiin meidän sängyssä koko porukalla hetken aikaa. Minä jäin vielä lukemaan kirjaa ja torkahdinkin vielä hetkeksi.

Alkuillasta suunnattiin vielä minun vanhemmille kahville. Siellä aloin selata vanhoja kuvia ja innoistuin nappaamaan muutamat otokset lainaan itselle hetkeksi. Nimittäin oli sen verran hauskaa katseltavaa, että ajattelin koota tänne blogiin vanhan kunnon throw back -postauksen omista vaatetyyleistä aina teini-iästä tähän päivään! Itsellä naurattaa nuo vanhat kuvat ja tyylit, mutta onhan ne aikanaan ollut omasta mielestä kaikista cooleinta muotia ;D Koitan mahdollisimman pian koota kuvat kasaan ja tänne blogin puolelle. Sehän oli vielä aikaa kun ei ollut digikameroita saatika puhelimia kunnon kameroilla.

Mitäs te teitte hiihtolomalla?

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Kaisa-Maria