Paljon kaikkea isoa samaan aikaan

Hmm mistähän lähtisin liikkeelle? Instagramin puolelle jo päivitin storiesin puolelle, että blogi sekä instatili ovat olleet hiljaiselolla. Syy siihen on se, että nyt parin viikon aikana on tapahtunut paljon kaikkea isoa samaan aikaan. Tämän vuoksi oli pakko karsia jostain, että asiat menisivät edes johonkin järjestykseen omassa päässä. Ja nyt kun olen saanut niihin jonkinlaista otetta, kerron teillekin.

Olen monessakin asiassa herkkä tyyppi ja kun kerralla tapahtuu paljon, niin minun pitää saada hengähtää ja selvitellä ajatuksia.

Isoin asia kahden edellisen viikon tapahtumista on se, että meidän mummu nukkui pois viikko sitten torstaina. Keskiviikkona kävimme sanomassa hänelle hyvästit ja torstaina oli hänen aika lähteä. Tiedettiin, ettei aikaa ollut enää paljoa, mutta siltikin läheisen poismeno lyö kasvoille sillä lopullisuudella ja surulla.

Isona juttuna on myös omat terveysjutut. Synnytysten jälkeisten komplikaatioiden vaatimat toimenpiteet jättivät aikoinaan jäljet kehoon ja edelleen ne näköjään muistuttelevat olemassa olostaan. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä totean vain, että olisin toivonut olevani jo selvillä vesillä kaiken asiaan liittyvän suhteen. Tällä kertaa mikään seikka ei uhkaa henkeä kuten silloin, mutta pienetkin samankaltaiset kehon reaktiot saa aikaan suurta pelkoa, ahdistusta ja takaumia hetkiin, jolloin tilanne oli vakava. Ja tuo kaikki lamauttaa. Todella syvältä.

MUTTA on meillä myös ilonaihettakin rutkasti! Toki muutenkin on aihetta iloon joka päivä, mutta nyt eritoten kun näyttää vihdoin siltä, että ollaan ison askeleen lähempänä uutta kotia! 🙂 Ihan mahtavaa!! Vielä on paljon selviteltävää, mutta iso asia eli asunnon myynti on näillä näkymin ratkennut. Ensi viikolla vielä kosteusmittaus ja sen ollessa ok kirjoitellaan kauppakirjat.

Tässä muutama isoin syy hiljaiselolle täällä. Kaikki nuo jo yksinään pistää minut hidastamaan vauhtia, mutta kun tapahtuu paljon kaikkea isoa samaan aikaan on parempi pysähtyä.

Asiat selviää aina, mutta sitä odotellessa on joskus hankala olla 🙂 Mutta ei muuta kuin eteenpäin taas hengähdyksen jälkeen. Vai mitä?

Kaisa-Maria

P.S. Pahoittelut vanhoista kuvista. Kamera on pysytellyt laukussaan viime aikoina, mutta kyllä sekin pääsee taas tositoimiin pian 🙂

Joulukuulumiset – 5 päivää lomaan

Moikka moi! Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa ihan vain meidän kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Ja kun elellään jo joulukuun puoltaväliä, niin kyseessä on tietenkin joulukuulumiset!

Joulukuu on mennyt kyllä hujauksessa tähän asti. Töissä on aika kiirettä ja vanha kunnon stressi on nostellut päätään. Itsellä sen huomaa unista, kohonneesta leposykkeestä ja sellaisesta ylivirittyneestä olosta. Eli viiden päivän päästä alkava joululoma tulee todellakin tarpeeseen. Lapsetkin ovat olleet normaalia väsyneempiä, joten eipä tule parempaan saumaan pieni hengähdys heillekään tähän väliin 🙂

Joulukuulumiset. Nainen ja kolme lasta jouluasuissa sohvalla.
Joulukuulumiset. Nainen ja kolme lasta jouluasuissa sohvalla.

Meillä on nyt reilut kaksi kuukautta ollut koti myynnissä ja kiinnostuneita on ollut. Kuitenkaan ei olla vielä saatu harmillisesti yhtäkään tarjousta. Jossain vaiheessa laskettiin hintakin kipurajoille asti ja nyt sitten odotellaan kiinnostuneita. Näissä 2000-luvun alun taloissa myyntiajat on toisinaan aika pitkiä ja pitää olla tosi kärsivällinen myyntihommissa. Ja kärsivällisyyshän ei missään nimessä ole minun vahva puoli ;D Onneksi me mahdutaan hyvin tässä asumaan. Haluttaisi vain jo siirtyä eteenpäin ja uuteen kotiin. Mutta kyllä se tästä.

Ollaan myös pyöritelty ajatusta siitä, että jätettäisiin tämä nykyinen koti vuokralle sijoitusasunnoksi. Meidän lähistöllä kysellään aika paljonkin neliöitä vuokralle, joten asukkaan löytäminen tuskin olisi hankalaa. Vuokraamisessa on kuitenkin aina oma hommansa ja (kauhu)skenaario kahden asunnon loukosta on vielä sen verran vahva, ettei sitä vaihtoehtoa haluta vielä enempää miettiä. Olisihan se yksi mahdollisuus, mutta mielummin tosiaan halutaan myydä tämä nykyinen koti ensin seuraaville asukkaille ja sitten ostaa itselle uusi koti. Se tuntuu jotenkin oikeammalta tällä hetkellä.

Joulukuulumiset. Nainen ja kolme lasta jouluasuissa sohvalla.
Joulukuulumiset. Nainen ja kolme lasta jouluasuissa sohvalla.

Muutoksia meillä on perusarkeen tiedossa kuitenkin heti vuoden alusta kun meidän kuopus vaihtaa päiväkodissa ryhmää pienistä astetta isompiin. Pienten ryhmä on kyllä aivan ihana, mutta ollaan myös innoissaan tästä muutoksesta. Nimittäin nyt kuopus menee samaan ryhmään kuin meidän keskimmäinenkin. Toisin sanoen on vain yksi paikka, minne viedä ja hakea poikia.Tuleva muutos helpottaa varmasti koko perhettä kun pojat saavat yhdessä jäädä hoitoon ja meillä tietenkin on vain se yksi paikka, missä käydä.

Pojat ehtivät olla puolisen vuotta samassa ryhmässä. Sitten keskimmäinen lähteekin eskariin ja vaihtaa samalla toiseen ryhmään. Vuosi sitten oli vielä se tilanne, että kaikki kolme poikaa olivat eri päiväkotiryhmässä. Aamuihin sai varata aina enemmän aikaa, että onnistui rauhassa viedä kaikki omiin ryhmiinsä.

Nainen ja kolme lasta löhöilee jouluasuissa sohvalla.
Nainen ja kolme lasta löhöilee jouluasuissa sohvalla.

Mutta tosiaan.. viisi päivää vielä töitä, koulua ja päiväkotia. Sitten starttaa meidän joululoma. Minä olen vielä onnekas kun saa lomailla lasten kanssa loppiaiseen asti. Paremmasta puoliskosta ei vielä ole varmuutta. Toivotaan tietenkin, että saataisiin koko perheellä olla lomalla.

Tulevalla viikolla on vielä tarkoitus treffata muutamia ystäviä ja leipoa vähän jouluherkkuja valmiiksi. Tekemättä on myös yksi lemppari jouluhommista eli lahjojen paketointi. Siitä tulee aina niin kiva fiilis kun saa väkerrellä lahjapaketit läheisille.

Me lähdetään tosiaan joulun ajaksi tunturiin mökkeilemään isommalla porukalla, joten pitää hieman enemmän tehdä valmisteluja kuin kotijoulussa. Logistiikkapuoli on se kaikesta haastavin, koska melkein kaikille aikuisille tulee mukaan sekä pyörät, että sukset. Lapsille lähtee mukaan laskuvälineet ja lisäksi tietenkin ruoat sekä Joulupukin tuomiset.

Edellinen mökkijoulu vietettiin 2017 Ranualla veljen perheen sekä minun vanhempien kanssa. Oli niin ihanaa olla mökkeilemässä ja ulkoilla monta tuntia päivässä lasten kanssa. Samalla porukalla lähdetään tänäkin vuonna reissuun. En malta odottaa Syötteen polkuja ja latuja, rauhallisia peli-iltoja, ihanaa ruokaa ja sitä joulun tunnelmaa kun kaikki ikään kuin pysähtyy.

Mutta nyt alan lopetella nämä joulukuulumiset ja lähden laittamaan jouluisen leffaillan pystyyn. Suunnitelmana on katsoa uusi Leijonakuningas ja herkutella samalla riisipuurolla sekä tietty kunnon vaahtokarkkikaakaoilla <3

Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille!

Kaisa-Maria

P.S. Ei oikein meidän tontut meinanneet pysyä paikoillaan yhdenkään kuvan aikana. Mutta nämä kuvat taitaakin kuvastaa enemmän meidän todellisuutta täällä kotona 😉

Syksyn suunnitelmat

Syyskuu alkaa olla jo lopuillaan ja (ankea) lokakuu lähestyy. Onneksi seuraaville kuukausille on mukavaa ohjelmaa tiedossa, joten pimeä lumeton aika ei tunnu niin raskaalta. Syksyn suunnitelmat on siis selvillä!

Tänä viikonloppuna oli itse asiassa tarkoitus lähteä tekemään pitkä maastopyörälenkki Syötteelle päiväreissuna, mutta syysflunssa kampesi minut jo tiistaina sohvan pohjalle ja reissu täytyi siirtää viikon päähän. Toivottavasti saan paranneltua itseni kunnolla seuraavalle viikonlopulle, koska tiedossa on muutakin kivaa!

Syksyn suunnitelmat. Syksyinen piha. Koivu ja kaksi poikaa. Taustalla leikkimökki.

Ensi perjantaina töiden jälkeen lähden kahden bestiksistäni kanssa mökille nauttimaan illasta. Ohjelmana meillä on muun muassa taulujen maalausta! Ja ehkä vähän viiniä 😉 Mutta siis tuo taulujen maalaus lähti siitä kun haaveilimme toisen ystäväni kanssa siitä, että joskus olisi hauska maalata taulu sen enempää ajattelematta, mitä kanvaasille loppujen lopuksi tulee. Siitä se ajatus sitten lähti.. Lauantaina aamusta mökkiyön jälkeen pakkiparini, kolmas bestiksistäni nappaa minut kyytiin ja ajetaan mökiltä Syötteelle tekemään tuo pitkä treeni, joka eilen oli tarkoitus toteuttaa. Iltapäiväksi jo palataan takaisin kotiin.

Seuraavana viikonloppuna on vuorossa hyvän ystäväni kolmikymppiset, joita juhlitaan niin ikään Syötteellä ruskaretken muodossa. Sankari itse toivoi vaelluspäivää eli päästään nauttimaan ruskasta ihan kunnolla.

Syksyn suunnitelmat. Syksyinen piha. Koivu ja kaksi poikaa. Taustalla leikkimökki.
Syksyinen piha. Koivu ja kaksi poikaa. Taustalla leikkimökki.

Mökkeily jatkuu sitäkin seuraavana viikonloppuna kun suunnataan perinteiselle syysreissulle Kuusamoon veljen perhe seurana. Päästään koko porukalla retkeilemään ja nauttimaan syksyn viimeisistä rippeistä ennen talvea. Saapa nähdä onko Kuusamossa maa jo valkoisena tuolloin.

Sunnuntaina palataan kotiin ja lähden heti käymään bloggaajavieraana Oulun hyvinvointimessuilla. Viime syksynä löysin vaikka mitä uutta ja mielenkiintoista samoilta messuilta, joten innolla odotan tämänkin vuoden tarjontaa. Yhtä aikaa (12.-13.10.) Oulunhallissa on Kädentaitomessut, johon pääsee vierailemaan samalla lipulla!

Syksyinen piha. Koivu ja kaksi poikaa. Taustalla leikkimökki.

Lokakuun lopulla on vielä tietenkin Halloween, jota meillä jo perinteisesti jollain tavoin juhlitaan. Lasten kanssa ollaan monena vuonna tehty kurpitsalyhty oven pieleen irvistelemään. Karkit ja keppostelut tehdään kuitenkin omalla porukalla, eikä lähdetä ovelta ovelle kiertelemään. Halloweenista Suomessa ollaan kyllä montaa eri mieltä. Osa on aika jyrkästikin vastaan tuota syksyistä kauhujuhlaa ja osa taas innoissaan kun pimeän syksyn keskelle on tännekin rantautumassa jotain uutta ja piristävää. Minä kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen porukkaan! Mitä mieltä te olette halloweenista?

Marraskuussa juhlitaan isänpäivää ja meidän esikoisen 7-vuotissynttäreitä. Ja hei. Joulua voi alkaa todellakin vähän fiilisteleen jo marraskuussa. Vai mitä? ;D

Ja joulukuuksi on ainakin heittää jo yksi menovinkki Oulussa. Scandinavian Design Market Christmas järkätään 14.-15.12. Sieltä on hyvä käydä hankkimassa paketit pukin konttiin sisustuksen, muodin, lastenvaatteiden, asusteiden ja muotoilun ystäville.

Syksyn suunnitelmat. Syksyinen piha. Koivu ja kaksi poikaa. Taustalla leikkimökki.

Siinäpä meidän tulevia syksyn suunnitelmia. Nyt vain toivotaan, että tämä flunssa hellittää kokonaan ja päästään nauttimaan kaikesta tulevasta.

Onko teillä suunnitelmia syksyn ajalle?

Kaisa-Maria

Kesähetket talteen

Ennen kuin kirjoittelen teille tulevan syksyn suunnitelmista, on aika purkaa puhelimestakin kesähetket talteen. Puhelimella kun tulee räpsittyä huomattavasti enemmän kuvia kuin kameralla.

Meillä oli kyllä ihana kesä ja eritoten kesäloma. Loma tuli heinäkuun puolessa välissä todellakin tarpeeseen ja siitä myös nautittiin oikein olan takaa. Mutta sen pidempää höpöttelemättä – kesähetket puhelimesta.

Kesä startattiin naisten reissulla iki-ihanaan Pariisiin. Veljen vaimon kanssa fiilisteltiin helteistä valojen kaupunkia kolmen päivän ajan ja käveltiin reippaat 60 kilometriä pitkin kauniita katuja.

Kesähetket Koitelissa. Kolme poikaa katselee koskiin.

Koiteli on meidän perheen suosikkipaikkoja ja tänäkin kesänä vietettiin siellä aikaa monia monia kertoja. Iltapalat kallioilla on ihan must juttu kesäisin..

Kesähetket. Neljä erillistä kuvaa Koitelinkoskilta ja kallioilta. Lapsia ja aikuisia ilta-auringossa nauttimassa päivästä.

Seikkailtiin kyllä muutenkin luonnossa lähellä ja välillä kauempana. Yksi parhaista reissuista tehtiin parin tunnin ajomatkan päähän vesiputoukselle..

Kaksi erillistä kuvaa pojista. Toisessa kaksi poikaa puussa ja toisessa kaksi poikaa vesiputouksen äärellä.
Kesähetket maalla. Lähikuva tytöstä ja kukkaseppeleestä. Taustalla pelto.

Suvun kesäpaikalla yövyttiin vain kerran tänä kesänä, mutta tässäkin tapauksessa laatu korvaa määrän <3 Juhannuksen perinteiset kukkaseppeleet ja koivuvihdat tehtiin tänäkin kesänä.

Kaksi erillistä kuvaa. Toisessa mies ja nainen pyöräilyvarusteissa. Toisessa kilpailun osallistujanumeroita.

Pyörän päällä on myös tullut istuttua ja ajokilometrejä on kertynyt aika mukavasti. Varsinkin kun alkukesästä ostin itselle toisen pyörän pelkkään maantieajoon. Ensi vuoden tavoitteetkin on lyöty lukkoon ja ne tietää kovaa & sinnikästä treeniä seuraavan 12 kuukauden ajalle. Onneksi en tuota tavoitetta asettanut yksin, vaan ”pakkiparini” veljen vaimo on metkuissa mukana. Hirvittää jo valmiiksi ;D

Kesän blogiyhteistyö Neurosonicin kanssa on ollut aivan ihana. Kirjoittelin jokin aika sitten Neurosonicista ja heidän teknologiasta. Toinenkin postaus on tulossa vielä!

Kaksi erillistä kuvaa. Toisessa nainen makaa Neurosonic-patjalla. Toisessa tabletti sohvalla.
Neljä erillistä kuvaa ruoista. Lohikeitto, donitsi, kaksi drinkkiä ja murolautanen mustikoilla.
Kesähetket Syötteellä. Kaksi erillistä kuvaa. Toisessa pieni poika Iso-Syötteen huiopulla istumassa. Toisessa kuvassa pieni poika katselee koiraa.

Ollaan otettu todella rennosti koko kesä. Herkuteltu silloin kun huvittaa, tehty ex tempore -reissuja pitkin poikin eri kokoonpanoilla, vietetty päivän kuumimpia hetkiä terassilla varjon alla tai vaihtoehtoisesti uimassa sekä oltu vain. Ihan parasta vain oleskella vaikkapa kotona perheellä vailla mitään isompia suunnitelmia. Vai mitä?

Kesähetket takapihan terassilla. Kaksi poikaa istuu pihatuoleilla ja lukee kirjaa.
Viisi erillistä kuvaa mereltä. Aaltoja ja saari kaukana. Kuva veneen kannesta. Kuva saaristolaismökin ikkunasta ulospäin. Neljä kalastajamökkiä

Yksi merimatkakin kesään mahtui ja vierailu Kallan saarella. Tällä kertaa meriaallokko ei aiheuttanut huonoa oloa ja nautin kunnolla raikkaasta meri-ilmasta. Kallan saari oli aivan mahtava paikka, jonne ihan varmasti vielä mennään koko perheellä seikkailemaan jos vain on mahdollista!

Kesähetket Koitelissa. Poika hyppii kallioilla kesäiltana.

Ei millään haluttaisi hyväksyä kesän olevan lopuillaan, mutta taivaalla lentävät kurkiparvet kielivät seuraavasta vuodenajasta. Syksykin on ihanaa ja tunnelmallista aikaa, joten nautitaan nyt seuraavaksi siitä.

Mikä vuodenaika on teidän lemppari?

Kaisa-Maria

Ekaluokkalainen

Meidän perheessä on nyt aivan tuore ekaluokkalainen! Tuntuu niin omituiselta, että lapset kasvavat koululaisiksi aivan hujauksessa. Ja vielä oudompaa on se, että vielä muutama viikko sitten veimme häntä velipoikiensa kanssa päiväkotiin ja nyt hän kulkeekin osittain täysin itsenäisesti koulutietä ja pyöräilee joskus kavereille kylään ilman meitä vanhempia saattamassa.

Ekaluokkalainen. Poika kuvattuna selästä päin. Selässä Fortinite-reppu.

Kouluun valmistauduttiin kesäloman aikana kulkemalla koulumatkareittiä useampaan kertaan ja samalla kerrattiin aina vaaran paikat liikenteessä. Ekaluokkalainen kantaa tänä päivänä puhelinta mukana (toisin kuin me omassa lapsuudessa..), joten sellainen on meidänkin koululaisen mukana repussa kaiken varalta. Koulupäivän aikanahan sitä ei käytetä kuin erityistapauksissa.

Tärkein varuste eli reppu hankittiin myös viikko ennen kouluun astelua. Monet mallit käytiin yhdessä läpi ja arvatenkin tämä Fortnite-reppu vei kaikista voiton. Itse peliä meidän lapset ei ole koskaan pelanneet, mutta tanssiliikkeet on tätä nykyä myös meillä vanhemmilla hanskassa ;D Sen verran paljon niitä lapset joraavat viikoittain. Penaali on tietenkin samaa teemaa, mutta hieman eri kuosilla.

Muistan kyllä kuinka tärkeää tuo repun valinta oli itsellekin aloittaessa koulua. Minun selässä keikkui pinkki heppareppu ekaluokalle astellessa. Eka- ja tokaluokan jälkeen tulikin sitten kuvioihin Eastpakit ja muut klassikot 🙂

Vieläkö te muistatte omat koulureppunne?

Meidän ekaluokkalainen on suhtautunut tähän isoon muutokseen päiväkodista kouluun tosi hyvin ja toimii niin kuin mikäkin konkari. Meillä vanhemmilla ja minulla eritoten äitinä on tuo napanuoran venytys vielä hieman vaiheessa. Ekaluokkalaisilla koulupäivät ovat lyhyitä ja sen vuoksi mekin ilmoitettiin esikoinen iltapäiväkerhoon. Siellä he saavat kavereiden kanssa viettää aikaa muutaman tunnin ajan ennen kotiinlähtöä.

Ekaluokkalainen. Poika kävelee asfaltilla reppu selässä.

Tosiaan tuo etäisyyden kasvattaminen vaatii tiettyä sietokykyä itseltäkin. Sitä kun on niin kovin huolissaan aina lapsista, vaikka toisaalta tiedänkin heidän toimivan juuri ikäistensä tavalla. Meidän esikoinen on juuri se tunnollinen isoveli, joka huolehtii jo omatoimisesti itsestään sekä toisinaan myös veljistään, vaikka häneltä sitä ei muutamaa kertaa lukuunottamatta ole koskaan pyydettykään.

Esimerkkinä tästä minun huolehtimisesta oli viime maanantai. Sovittiin nimittäin minun menevän vastaan esikoista iltapäiväkerhon jälkeen. Sovittiin, että menen korkeintaan meidän läheisen liikenneympyrän kodin puoleiselle risteykselle. Odottelin siinä risteyksessä ikuisuudelta tuntuvan 12 minuutin ajan ja lähdin pää täynnä kaikkia kauhuskenaarioita kävelemään kohti koulua. Ja siellähän se pikkumies käveli koulun lähellä reippaasti pitkin pyörätietä ja harmistui aikalailla kun minä olin mennyt sovittua lähemmäs vastaan. Hän siis oli lähtenyt vain iltsusta hieman sovittua myöhemmin ja sen vuoksi aikataulu hieman venyi. Maanantain jälkeen ei sitten vastaan saanut mennä enää ollenkaan, vaan hän toivoi, että saa kävellä itse tai kaverin kanssa keskenään. Käytiin asiasta pitkä keskustelu, kerrattiin matkan varrelle tulevat risteykset ja minä venytin tuota henkistä napanuoraa reilun kilometrin verran. Nyt sitten iltapäiväkerhon jälkeen esikoinen kävelee itsekseen tai kaverin kanssa kotiin ja homma sujuu erinomaisesti.

Veikkaan, että tämä on vain alkua jos on muita uskominen. Lapsen kasvaessa huolenaiheet muuttuvat kovasti ja uudenlaista luottamusta kasvatetaan molempiin suuntiin. Toivon yli kaiken, että me osataan vanhempina antaa juuri oikeat eväät tähän näiden muutosten ja kasvamisen kohtaamiseen <3

Onko siellä muita, joiden perheessä on tuore ekaluokkalainen? Tai onko kenties jokin muu siirtymävaihe ajankohtainen?

Kaisa-Maria

Yksin kotona

Viime viikolla minun aloittaessa työt meidän perheen kaksilahkeiset jatkoivat vielä lomailua. Maanantaina aamupäivälle he lähtivät mökkeilemään miesporukalla pappa mukanaan ja minä puolestaan sain palan harvinaista herkkua. Olin kaksi päivää yksin kotona. Edellisen kerran tällainen on tapahtunut toissakeväänä, joten voitte varmaan kuvitella miten omituiselta tuntui.

Yksin kotona. Nainen sohvalla. Etualalla pöytä ja kukkia.
Sohva, tyynyjä ja vihreä lehti.

Töiden jälkeen tulin tyhjään kotiin. Tai no melkein tyhjään, koska meidän kissahan täällä päivystää aina kotimiehenä. Mutta ei kuulunut sitä lasten iloista ”Äitiii”-huutoa tai mitään muutakaan ääntä ilmastoinnin lisäksi. Söin päivällisen täysin yksin kaikessa rauhassa. Ihmettelin sitä fiilistä, kun kattoin pöydän vain yhdelle. Järjestelin paikkoja hetken ja kävin kävelyllä. Kävelyn jälkeen otin rentoutuksen Neurosonicin patjalla ja samalla katselin telkkaria kaikessa rauhassa. Tämäkin oli niin omituista! Ensinnäkin makoilla sohvalla keskellä iltapäivää ja kaiken lisäksi katsella telkkaria! Nimittäin todella harvoin on aikaa moiseen ennen lasten nukkumaanmenoa.

Tässä vaiheessa alkoi jo tulla ikävä omia miehiä ja en oikein osannut rauhoittua kunnolla. Pyörin ympäri kotia ja ihmettelin mitä tekisin sillä kaikella ylimääräisellä ajalla 😀 Omituista, I know!

Nukkumaankin menin normaalia myöhemmin, koska lueskelin illalla sängyssä kirjaa ja ihan vain koitin muistella aikaa ennen lapsia.

Yksin kotona. Nainen sohvalla tietokone sylissä. Etualalla pöytä, vati ja kukkia.
Vihreitä lehtiä, hopea vati ja sohva taustalla.
Vihreitä lehtiä, hopea vati ja sohva taustalla.

Seuraavan työpäivän starttasin aikaisin pyörälenkillä veljen vaimon kanssa. Tiistaina tein työpäiväni etänä ja etäpäivinä minulla on usein tapana tehdä töitä hieman ennen aamuseitsemää, sitten hypätä seitsemän aikaan pyörän selkään noin tunnin lenkille. Lenkin ja pikaisen suihkun jälkeen jatkan töitä ja voin kertoa, että työpäivä on noina lenkkiaamuina ihan supertehokas. Muutenkin etäpäivät on omalla ja monen monen tutun kohdalla tosi tehotyöpäiviä. Voisin itse asiassa palata tähän aiheeseen ihan omassa postauksessaan myöhemmin.

Töitä tein loppujen lopuksi hieman normaalia pidempään. Päivällisen jälkeen hain isäni kanssa meidän auton huollosta ja ajelin kotiin takaisin. Tuossa kohtaa juolahti mieleen päivän paras idea – lämmittää sauna ihan vain itselle. Yksin kotona ja rauhallinen saunahetki tehokkaan työpäivän päätteeksi oli aivan ihanaa. Lasten kanssa kun nuo saunomiset on vähemmän rauhallisia ja löylyistä ei nautiskella kovinkaan pitkään, joten oli ihana käydä kunnolla saunassa ja rentoutua. Ikäväkin hieman helpotti tiistain aikana. Varmaan tieto siitä, että seuraavana päivänä omat miehet palaisivat takaisin kotiin vei ikävää mennessään.

Minun nauttiessa yksin olemisesta olivat pojat päässeet Ossin ja pappansa kanssa touhuamaan yhtä jos toista mökillä. Mönkijäajelua, kalastusta, halkojen tekoa, vierailua Ranuan eläinpuistossa ja vaikka mitä! Puhelimeen tuli tuon tuosta ihania kuvia pikkumiehistä mökkitouhuissaan <3

Kesäloman jatkuvan yhdessäolon jälkeen tällainen parin päivän ero teki suoraan sanottuna aika hyvää meille kaikille. Nyt vain mietin kuumeisesti, miten voisin järjestää niin, että tuo parempi puoliskoni pääsisi myös nauttimaan vastaavasta omasta ajasta ja nimenomaan kotona. Keväällä hän kyllä oli kotona meidän ollessa Kuusamossa mökillä, mutta tuolloin hän makasi lähinnä kuumeessa sohvalla, joten sitä ei ehkä lasketa tällaiseksi samanlaiseksi yksinoloksi.

Yksin kotona oli aivan ihanaa. Varmaankin juuri siksi, että se on niin harvinaista herkkua tässä vaiheessa elämää.

Onko teillä vastaavia kokemuksia?

Kaisa-Maria

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana päin ja nyt vasta availin läppärin kannen ensimmäistä kertaa sitten loman startin. Työviikko ennen kesälomaa oli melkoinen ja viime viikolla ei vain kerta kaikkiaan huvittanut istua yhtään sekuntia ruudun edessä. Pientä lomaa siis täällä blogin puolella 😉

Lomaviikko. Poika tunturin päällä katselemassa maisemia.

Tämä kesäloma päätettiin nauttia kirjaimellisesti fiiliksen mukaan ja tehdään just mitä milloinkin huvittaa. Niinpä me heti maanantaina keksittiin lähteä testaamaan Oulun Vauhtipuisto. Vauhtipuisto oli huippu paikka pienemmille viilettäjille. Tiistaina puolestaan tehtiin aamulla eväät ja ajeltiin retkeilemään Puolangalle Hepokönkäälle. Kirjoittelen molemmista päivistä omat postaukset myöhemmin!

Tupasvillaa.

Loppuviikosta sitten varattiinkin ex tempore mökki Syötteeltä ja isommalla porukalla. Me päästiin veljen vaimon kanssa pyöräilemään, miehet yöksi kalastamaan. Ja ennen kaikkia nautittiin seikkailuista lasten kanssa. Meidän kuopuksen ja muidenkin lasten kohokohtia viikonlopulta oli vierailu Syötteen Eräpalveluiden huskytarhalla. Koiria siellä on noin sata ja kaikki niistä ovat aivan ihania tapauksia. Meidän kuopus kiersi jututtamassa melkein jokaisen koiran ja silitteli kaikki, jotka tulivat häkin reunalle ”jutulle”. Kaikki tarhan koirat on älyttömän kilttejä ja suloisia karvakamuja, eikä tarvinnut ollenkaan jännittää lasten kanssa.

Lomaviikko. Kaksi naista ja läskipyörät.
Syötteen Eräpalveluiden huskytarha. Kaksi koiraa ja kaksi poikaa.
Poika silittää koiraa.
Kaksi huskykoiraa. Syötteen eräpalvelut.

Edellinen viikonloppu oli aivan ihana, vaikka lauantaiaamun rankka pyörälenkki veikin mehut koko loppu päiväksi ;D Olisi pitänyt itsekin hypätä lasten seuraksi Kovalampeen uimaan huskytarhavierailun jälkeen. Olisi varmasti piristänyt melkoisesti! Uintireissu olisi kyllä eilenkin tehnyt terää kun kivuttiin kolmen äidin ja kuuden lapsen kanssa aamulenkkinä Iso-Syötteen huipulle ihastelemaan maisemia. Ihan älyttömiä pikku sisupusseja nuo meidän lapset! Sinne ne välillä juoksuaskelin painelivat koko pitkän ja jyrkän nousun ylös asti. Kolmea pienintä avitettiin välillä kantamalla ja saatiin samalla itselle vähän tehoja nousumetreihin. Tasaisin väliajoin pysähdyttiin juomaan ja keräilemään mustikoita evääksi.

Lomaviikko. Lapset kiipeää tunturiin.
Nainen ja tyttö leikkipuiston telineessä roikkumassa.

Tästä on ihana aloittaa uusi lomaviikko. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä joku lomareissu, mutta määränpää on vielä tuntematon meillekin. Suunniteltiin jo Luostoa ja Leviä, mutta mietitään vielä muitakin vaihtoehtoja, koska sääennusteet näyttää kunnon kesäkelejä ja tunturissa voi olla melkoisen tukalaa retkeillä helteillä. Mutta nähtäväksi jää minne suunnataan.

Miten teidän kesäviikot on sujuneet?

Kaisa-Maria

Kasvamisen haikeus

Selailen aika usein puhelimen kuvia. Niitä, joita räpsin päivittäin meidän arjesta. Ja joka kerta kun noita muistoja rullailen ajassa taaksepäin iskee ihan jäätävän kokoinen haikeus lasten kasvamisesta. Vuoden takaisia kuvia katsoessa tuntuu, että pojat ovat olleet ihan älyttömän pieniä verrattuna tähän päivään. Ja niinhän he ovatkin.. mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Haluaisin toisinaan palata päiviin kun kukin pojistamme oli vastasyntynyt ja aikaan, jolloin isommat pojat touhukkaita taaperoita, kuten kuopuksemme nyt on. Muistojen keskeltä ravistellessa itseni takaisin tähän päivään iskee lasten kasvamisen haikeus. He eivät koskaan enää ole niin pieniä kuin nyt. Lasten kasvamisesta ja uusista asioista me ollaan tietenkin aina yhtä innokkaita ja onnellisia. Sydämessä läikähtää joka kerta kun pojat oppivat jotain uutta. Mutta pikkulapsiaika sen kuin hupenee päivä päivältä vähemmälle.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.
Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Valokuvissa muutoksen ja kasvun näkee selkeästi ja heti. Muut kasvamisen merkit saattavatkin sitten jopa yllättää. Kuten esimerkiksi se, kun meidän 2-vuotias pikkumies tuli eräs aamu innoissaan näyttämään kuinka hän oli pukenut kaikki vaatteet päälleen alusta loppuun. Ja ihan oikeinpäinkin vielä kaikki! Samalla tavalla yllätti kun 5-vuotias keskimmäinen napero lueskeli kirjaa meidän pienimmäiselle ja kehui häntä kun uudet asiat ja sanat löysivät toisensa. Tai kun meidän 6-vuotias esikoinen marssii nykyään itse iltaisin suihkuun ja saattaa pesujen jälkeen laitella iltapalatarvikkeet valmiiksi pöytään.

Lukuisista vastaavista jutuista tulee välillä väistämättä sellainen ”missä minun pienet lapset on” -fiilis! He kun koko ajan toimivat omatoimisemmin kukin tasollaan. Noita uusia asioita tulee vielä niin paljon koko ajan, että tuntuu tippuvansa kärryiltä välillä. Ja samaan aikaan ollaan ihan superinnoissaan kaikesta uudesta ja lasten oivalluksista.

Me kyllä nautitaan todellakin kun arki helpottuu tietyin tavoin samaa tahtia kuin lapset kasvavat. Usein vain iskee se kasvamisen haikeus kun pikkumiehet eivät enää samalla tavalla nukahda päivän päätteeksi syliin tai kun automaattisesti tekevät jotain mihin ennen tarvitsivat meidän apua.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Suurin muutos on nyt käsillä esikoisen aloittaessa koulutiensa kesän jälkeen. Se on iso virstanpylväs ja uskon, että tämä haikeus kumpuaa paljolti tuosta uudesta vaiheesta ja uuden jännityksestä. Siksipä juuri me pyritään elämään koko ajan hetkessä ja samalla jatkan niiden muistojen ikuistamista kuviin. Kuvat on se juttu, millä pääsen hetkeksi takaisin menneeseen ja niitä me tykätään koko perheellä yhdessä selailla.

Onko tämä lasten kasvamisen haikeus tuttu tunne teille?

Kaisa-Maria

Kun kiipeilijä putosi, osa 2

Muutamaa päivää vaille vuosi sitten kirjoittelin, kun meidän kiipeilijä putosi saunan lauteilta. Ja milloin mistäkin hyllyn päältä. Vuoden aikana järkeä ja taitoa on tullut pikkumiehelle rutkasti lisää, mutta kiipeily vetää edelleen puoleensa magneetin tavoin. Tällä kertaa meidän kuopuksen vahinko ei johtunut suoraan kiipeilystä, vaan pikemminkin huonosta tuurista. Tuuri oli jopa niin huono, että vietettiin viime lauantain ja sunnuntain välisestä yöstä leijonanosa OYSin päivystyksessä tarkkailussa.

Poika sohvalla kirjojen kanssa.

Tapahtumasarja lähti liikkeelle lauantaina iltapalan ja -pesujen jälkeen. Minä laittelin tiskejä koneeseen kun kuopuksemme tuli vielä legojensa kanssa pöydän ääreen leikkimään. Laitoin kyllä merkille, että hän oli pitkällä penkillä polviseisonnassa, mutta nojaili tukevasti pöytään samalla leikkien. Hän on siis jo omasta mielestään niin iso, että Tripp Trapp enää harvoin kelpaa istuimeksi. Seuraava huomio olikin sitten se, kun näkökentän sivussa vilahti jotain ja perään alkoi tietenkin sydäntäsärkevä itku.

Nappasin pikkumiehen syliin ja lohdutellessa tarkastin samalla pienen päätä ja vartaloa. Pian pikkumies meni kuitenkin hyvin oudoksi ja kylmä hiki puski hänelle päälle. Hän alkoi myös ikään kuin nukahdella ja sanoikin minulle ”nukkumaan”. Sinä kohtaa tajusin, että nyt kopsahti kovemmin. Eikä ihme, kun meidän keittiössä on kova laattalattia. Soitin päivystykseen ja lyhyen haastattelun jälkeen meidät pyydettiin ajamaan sinne tarkastukseen.

Poika sohvalla kirjojen kanssa.
Poika roikkuu sohvan reunalla ja silittää mustaa kissaa.

Onnea on isovanhemmat, jotka auttavat <3

Ossi oli nimittäin viikonlopun reissussa ja minä lasten kanssa neljästään kotona. Soitin äidille ja sieltä he kurvasivat isän kanssa meille avuksi. Isä jäi kahden isomman pojan kanssa kotiin ja äiti lähti meille kuskiksi ja kaveriksi sairaalaan. Sairaalassa oli jonkin verran jonoa, kuten arvata saattaa lauantai-iltana.. Hämmennystä aiheutti meille se, että entisen vastaanottohoitajalle ilmoittautumisen sijaan kirjauduttiinkin sisään kela-kortilla ja jatkettiin kuitilla tulleen ohjeen mukaan aulaan odottamaan. Sitten vasta parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen kutsuttiin huoneeseen ilmoittautumaan ja kertomaan mitä on tapahtunut.

Minulle tuli ainakin aika turvaton olo lapsen puolesta, kun en heti voinut kertoa hoitoalan ammattilaiselle tulomme syytä. Olisin ollut paljon rauhallisempi jos joku olisi sanonut, että voimme odottaa rauhassa lääkärin vastaanottoa eli tehnyt ”ensiarvion” tilanteesta. Tämän sijaan tuijotin herkeämättä poikaa ja näyttöä, mihin tulisi meidän numeromme ja vuoromme.

Lopullisen ilmoittautumisen jälkeen odoteltiin toisessa käytävässä, josta onneksi aika pian päästiin lääkärin luokse.

Tälläkin kertaa selvittiin onneksi vähäisillä vammoilla. Aivotärähdys pikku reppanalle kuitenkin tuli ja sitä vielä jäätiin yötä myöten tarkkailemaan sairaalaan. Yhden jälkeen saatiin lupa lähteä kotiin kun ei enää tullut mitään uusia oireita ja ukkeli alkoi puhumaan. Niin hän siis oli hiljaa melkein puolentoista tunnin ajan, eikä muutenkaan reagoinut asioihin normaalisti.

Pikkumiehen olo parani koko ajan ja täytetty ruisleipäkin maistui sairaalan automaatista. Siellä me kolmestaan äidin ja pojan kanssa istuttiin ja lopuksi pääsimme yhteen tutkimushuoneista, että poika saisi alkaa nukkumaan.

Poika lukee kirjaa sohvalla.

Kotona sitten ohjeen mukaan herättelin pikkumiestä yöllä ja tarkkailin herkeämättä hänen vointiaan. Sunnuntaikin meni paljon rauhallisimmissa merkeissä ja käytiin vain lyhyen vaunulenkin ajan ulkoilemassa. Eilen vielä illalla annettiin särkylääkettä pääkipuun, mutta tänään kokeillaan jättää sekin pois. Seurantaa jatketaan kuitenkin koko tämän viikon ajan, koska osa oireista voi ilmetä kuulemma päivienkin päästä tärähdyksestä.

Kyllä sai taas ihan toden teolla säikähtää pikkumiehen puolesta. Onneksi nyt kaikki on hyvin. Ja vielä kerran kiitos äiti ja isä suuresta avusta<3

Kaisa-Maria

Noin viikon jutut

Hellou taas melkein viikon jälkeen! Blogin äärellä ehdin viimeksi olla maanantaina Kysy itseltäsi nämä -postauksen kanssa. Muutoin tälle viikolle blogijuttuja on ollut muissa muodoissa. Kävin esimerkiksi tutustumassa Hoitohuone Balleriinassa heidän uuteen kosmetiikkasarjaansa. Kyseessä on aivan ihana luonnonkosmetiikkamerkki, josta kunnon postausta kirjoittelen lähiaikoina.

Meikkistandi Boho green make-up, jossa ripsivärejä.

Muina blogijuttuina on uusien nettisivujen rakentelu. Blogini pysyy tällä samalla paikalla, mutta blogini kaveriksi kokoan sivustoa valokuvaamisesta ja omista lempparikuvistani. En malta odottaa, että saan sivut valmiiksi ja julkiseksi. Hommaa tosin riittää vielä melkoisesti sen suhteen ja arvioisin, että sivut on valmiina toukokuun puolella. Toinen valokuvaamiseen liittyvä juttu on uuden kameran hankinta. Kameran päivittämistä olen miettinyt viime kesästä saakka ja olen tehnyt kuukausia vertailua eri runkojen sekä objektiivien suhteen. Kunnon kamera kustantaa kuitenkin sen verran paljon minun silmissäni, että haluan kunnolla ottaa selvää vaihtoehdoista ja löytää ne minulle sopivimmat välineet oman budjetin raameissa. Tällä hetkellä olen aika varma, että jatkan Canonilla ja päivitän nykyisen 600D-runkoni 6D Mark II -runkoon. Objektiivit on kuitenkin vielä vertailussa. Saa heittää vinkkejä jos löytyy! 🙂 Ja samoin laittakaa viestiä jos kiinnostaa ostaa minun nykyinen kamerani.

Päähuomion tästä viikosta on vienyt meidän saunaremontti. Papat eli minun isä ja appiukko tulivat ja ottivat saunarempan haltuunsa. Viikolla he ovat tulleet työpäivän jälkeen tänne meille rakentelemaan ja nyt on enää muutamat laudelaudat sekä viimeistely tekemättä. Meidän kuopus on toiminut rakennusmestarina joka ilta ja hyvin onkin remonttia johtanut, koska sauna näyttää jo nyt aivan mahtavalta 😉 Pian päästään nauttimaan löylyistä!

Kevät on tullut meidän viikottaisille ruokalistoillekin kun ollaan alettu kokkailla kaikkea raikasta ja kevyttä. Sitruspasta ja vaalea kala (ahventa kuvassa) on täydellinen kombo ja maistuu jopa taivaalliselta näin talven jälkeen. Muuttuuko teillä keväisin ruoat vai meneekö vuosi samoilla resepteillä vuodenajasta riippumatta?

Toinen varma kevään merkki on kuravaatteet ja rapakot! Yllä oleva näky on enemmän sääntö kuin poikkeus näin keväisin. Reiman haalarille iso peukku, koska alla olevat vaatteet oli täysin kuivat. Ja tämä haalari oli muistaakseni jo neljännen talven käytössä eikä kulumisen merkkejä näy juuri yhtään.

Lapset rakastaa näitä rapakkokelejä, mutta henkilökohtaisesti tykkään kesästä enemmän..

Pyöräkuva on puolestaan viikon takaiselta lauantailta. Sen jälkeen en minkäänlaisen urheilun makuun ole päässytkään kun nappasin flunssan meidän pojilta ja olo on ollut ankea koko viikon ajan.

Tänään oli onneksi jo sen verran hyvä olo, että päästiin poikien kanssa vaunu-kävely-pyörälenkille. Oli nimittäin pakko lähteä ulos nauttimaan +10 asteesta ja auringonpaisteesta. Aivan ihanaa!
Samalla kerättiin valmiiksi virpomisvitsat ensi sunnuntaiksi.

Seuraavaksi me leipastaan suklaakakku pakkaseen odottelemaan viikon päästä juhlittavia synttäreitä. Nimittäin meidän keskimmäinen pikku rakas täyttää tässä kuussa jo viisi vuotta ja päätettiin juhlia niitä hieman etukäteen. Miten aika juokseekin näin nopeasti?!

Sellaisia oli meidän kuulumiset tällä viikolla. Mitäs teille kuuluu?

Kaisa-Maria