Talvilomailua

Hei vaan pitkästä aikaa.. Me ollaan oltu ihan lomalaisina täällä ja en ole saanut itseäni blogin ääreen, vaikka on haluttanutkin. Toinen syy hiljaiselolle on se kun luin muutama päivä sitten erään bloggaajan lopettavan kirjoittamisen kokonaan. Syy oli se, että osa hänen lukijoistaan ja saamistaan kommenteista olivat menneet aivan älyttömiksi. Uhkailua, haukkumista, vakoilua. Ja nuo kaikki kohdistui tämän kirjoittajan lisäksi hänen koko perheeseen. Aivan oksettavan sairasta touhua. Eikä tämä kirjoittaja todellakaan ole ainoa, jolle on näin käynyt. Ei vaan voi käsittää tuollaista toimintaa. Eikä kyllä tarvikaan, koska eihän tuollainen ole missään nimessä millään tavalla normaalia. Tuollaiset jutut kuitenkin lamauttaa omankin kirjoitusinnon. Mutta nyt iloisempiin aiheisiin..

IMG_3921IMG_3929

Tämän postauksen kuvat ovat vähän sekalaisia, kuten kirjoituskin. Tämän viikon kuvia kuitenkin 🙂

Nämä donitsit nousi hetkessä omaksi suosikiksi! Uudessa k-ruokalehdessä oli ohje näihin. Meiltä löytin pakkasesta pari sokeroimatonta vappumunkkia. Sulatin tumman suklaan, johon sitten nuo munkit dippasin. Päälle ripottelin suolatuista pistaasipähkinöistä tehtyä murskaa. Ehdittiin poikien kanssa syödä kaikki ennen kuin Ossi tuli kotiin. Hänelle jäi vaan pari murua pähkinää.. Mutta tästä inspiroituneena ajattelin paistaa tuollaisia pieniä donitseja pakkaseen valmiiksi ja suklaata/pähkinää meillä onkin aina kaapissa. Vieraiden tullessa saa hetkessä tehtyä herkulliset suklaadonitsit kahvipöytään.

Maanantaina päästiin flunssan loputtua nauttimaan lomasta. Ja mikäpä oiskaan parempi aloitus lomalle kuin saada ulkoiluseuraksi poikien pikkuserkut ja heidän äitinsä. Fiilisteltiin yhteistä ulkoiluhetkeä, koska se vei meidät ”takaisin” ihaniin kotiäitipäiviin ja siihen kun yhdessä touhuttiin ja ulkoiltiin porukalla. Oi että tulikin ikävä niitä kotiaikoja <3

IMG_1240

Eilen pojat lähtivät mummulaan hoitoon koko päiväksi. Heti aamiaisen jälkeen lähdettiin matkaan. Vein pojat mummulaan ja ajelin itse keskustaan. Naistenpäivän kunniaksi mentiin rakkaan ystäväni (uuden naapurini!! <3) kanssa hotelliin aamiaiselle ja sen jälkeen katseleen sisustusjuttuja heidän uuteen kotiinsa. Ja joo hieman meillekin.. Pysyin kuitenkin vahvana tosipaikan tullen. Nimittäin ihan mahtava Iskun myyjä kovin vakuuttavasti ja tyylillä yritti saada minua ostamaan unelmieni sohvaa. Onneksi se sohva olisi ollut liian iso tähän asuntoon, joten se ei jäänyt edes ”kaivelemaan” jälkikäteen. Kotiin tullessa pakkasin salikamppeet laukkuun ja ajelin kuntoileen. Hyvin pian huomasin kuitenkin, että flunssapöpö ei minusta ollutkaan lähtenyt ja huono olo jysähti päälle hetkessä. Koko loppuillan oli sellainen kuumeinen olo, vaikka normilämpöä mittari näyttikin. Kotona sitten Ossin kanssa naposteliin herkkuja ja katsottiin Netflixista One day on Earth-dokkari. Suosittelen jos yhtään tykkää seurata eri kulttuureja ja maailman kolkkia. Pojat haettiin sovitusti kotiin vasta iltapalan jälkeen. Ja olihan kuulkaas omituista olla vaan keskellä päivää kotona kahdestaan ja katsella telkkaria! Pojilla oli myös ollut ihana päivä mummulassa kun poikien molemmat täditkin olivat sinne tulleet heidän kanssa leikkimään ja mäenlaskuun.

IMG_1242IMG_1247

Tänään saatiin aamun ulkoilulle poikien serkkutyttö kaveriksi ja leikittiin porukalla pihan lumimäellä Frozenia. Meitä oli Elsa, Anna, Olof ja Sven. Minä sain olla suurimman osan ajasta Sven (eli se poro ). Lumimäki oli elokuvan mukaan Pohjoisvuori ja alaosa tietenkin Arendel. Jääportaatkin kaivertelin Pohjoisvuoreen. Ei tosin tullut yhtä hienoja kuin itse elokuvassa. Vieläkö siellä on Frozen suosikkina muilla?

Huomenna on tarkoitus iltapäivällä napata poikien serkkutyttö naapurista mukaan ja mennään porukalla HopLopiin ja syömään. Ja kysyttiin serkkutyttöä meille yökyläänkin. Reppu on kuulemma jo pakattu eli eiköhän me saada huomenna viritellä lisäsänkyä poikien huoneeseen. Kivaa! Minä haaveilin myös loppuviikoksi reissusta Ikeaan ja lisäksi päiväreissua Iso-Syötteelle ulkoilemaan. Olisi vaan mukava jos Ossikin olisi lomalla niin voitaisiin vanhemman pojan kanssa kokeilla laskettelua ja toinen sitten voisi pienemmän veijarin kanssa laskea pulkkamäkeä ja ulkoilla. Mutta katsotaan nyt mitä keksitään. Ehkä me vaan rentoillaan kotona, se kun on nykyään aika harvinaista 🙂

Sellaisia lomakuulumisia täältä. Onko siellä kukaan muu tällä hetkellä talvilomalla?

Ninnu

Kevätreissu

Viikko sitten torstaina ajeltiin töiden jälkeen Kuusamoon Rukan lähettyville mökkeileen viikonlopuksi. Ajokeli oli Taivalkoskelta eteenpäin aivan kauhea ja matkaa tehtiin hitaasti. Pojat on onneksi reippaita matkalaisia ja jaksavat istua autossa pitkät pätkät kirjoja lueskellen ja leikkien. Tuntuu, että itsellä pitää aina skarpata etten ala kyselemään ”milloin ollaan perillä”. Mutta jos lapset on niin reippaina niin pakko itselläkin olla kiltisti hiljaa 😀

IMG_3708IMG_3717IMG_3705

Perjantaina aamupäivä ulkoiltiin mökin lähettyvillä ja iltapäivällä veljen perhe saapui meille mökkeilyseuraksi. Iltapäivällä alettiin ihmetellä meidän vanhemman pojan vaisuhkoa olemusta ja hetken päästä mitattiin kuumemittarista reilun 38 asteen lukemia. Toisin sanoen meidän kevätreissu meni sisällä sairastellen ja vähän vuorotellen ulkoillen. Ossi ja Mikko kävivät lauantain alkupäivän pilkkimässä (ja bongasivat ihan oikean, villin suden reissullaan!) ja heidän tullessa mökille lähdettiin veljentyttäreni ja hänen äitinsä kanssa kokeilemaan laskettelua lastenmäkeen. Neitokaisella meni niin hienosti, vaikka oli eka kerta rinteessä! Jonnan kanssa ylpeät hymyt kasvoilla katseltiin kun pieni hurjapää viiletti rinnettä alas ja nousi taas hissillä itsekseen takaisin ylös. Harmitti älyttömästi meidän vanhemman pojan kuume, koska olisin ehdottomasti hänellekin vuokrannut laskettelusukset kokeiluun. Mutta seuraavalla kerralla sitten 🙂 Ja ens kerralla vuokraan kyllä itsellekin sukset reilun 20 vuoden jälkeen. Tuli niin kova into päästä laskemaan kun katseli muiden viilettävän rinteitä alas.

IMG_1092

Tähän takkiin olen päivä päivältä tyytyväisempi! Kestää joka säätä ja on lämmin. Onneksi päätin tämän pitää, vaikka alkuun viikon ajan pidin hintalappuja paikoillaan palautuksen varalta.

IMG_3721IMG_3724IMG_3738

Kuvat on kovin harmaita tältä reissulta, mutta kyllä se aurinko onneksi vähän pilkahteli lauantain aikana. Ja vaikka reissu meni pieniä flunssalaisia hoidellen niin oli ihanan rentouttavaa mökkeillä tuolla kinosten keskellä.

Ossi on ollut poikien kanssa alkuviikon kotona pitämässä sairastupaa ja vasta eilen pojat uskallettiin viedä hoitoon. Tänään ollaan taas kotona kun minulla on lomapäivä. Nämä perjantain lomapäivät on tuoneet ihan älyttömästi hyvää meidän viikkoihin. Yksi lisäpäivä yhteistä aikaa poikien kanssa <3 Vielä ensi perjantaina saadaan nauttia nelipäiväisestä viikosta ja sitten palataan arkeen. Mutta nyt aletaan nauttia viikonlopusta ja tankkaan raskaan viikon verottamat virrat takaisin.

Rentoa viikonloppua!

Ninnu

Hetkiä

koitelikoiteli6koiteli5koiteli3koiteli4koiteli1koiteli7koiteli8koiteli9

Rakastan talvisin näitä sinisiä hetkiä. Kova pakkanen, hanki kimaltelee ja narskuu kenkien alla. Joka puolella on aivan hiljaista. Kaikki on jäässä. Aurinko on hetki sitten yrittänyt paistaa ja nyt onkin jo painumassa takaisin piiloon.

Ihasteltiin tätä talven ihmemaata vanhemman pojan kanssa eilen Koitelissa. Tuijoteltiin pitkään jään alta pulpahtelevaa vettä. Sieltä täältä jäärailoista nousi höyryä pakkasilmaan. Ja miten ihanalta tuo räiskyvä nuotio näyttikään tuolla sinisessä lumimaassa!

Olisi ollut kivaa olla pidempäänkin tuolla seikkailemassa lumisten puiden alla, mutta pakkanen vei lopulta voiton ja lähdettiin lämmitteleen kotiin. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä hämmästelemään auringonlaskua.

Rauhallista sunnuntaita!

Ninnu

Tammikuussa..

Niin meni joululoma vauhdilla ja ikävä kyllä sairastaen. Just parannuttiin torstaiksi, että päästään hoitoon ja töihin. Tämä meidän lomaltapaluu on kyllä mahtavan rento nimittäin mulla oli vain eilen töitä tällä viikolla. Maanantaina sitten jatkuu normaalisti. Ajattelin, että pojilla voi olla pitkän loman jälkeen hankaluuksia hoitoon lähdön suhteen, mutta eilinen aamu ja koko päivä oli sujunut kuin mitään lomaa ei olisi ollutkaan.

IMG_0895 (768x1024)IMG_3461 (1024x683)IMG_3465 (683x1024)

Tiistaina parannuttiin sen verran, että käytiin koko perheellä kaupungilla. Kävin metsästämässä itselle ripsivärin nyt kun nuo kaikki ripsienpidennyksien rippeet tippui.. Ripsari vaatii kyllä taas totuttelua! Samalla tilasin netistä kehutun taivuttimen, the curlerin.. Saapa nähä miten nämä parin millin tyngät pysyy kaarevana. Ripsarimetsästyksen jälkeen käytiin herkuttelemassa Pannussa. Pojat oli innoissaan ravintolassa ja vanhempi pojista tilasi reippaasti annokset itselle ja veljelleen 🙂

Keskiviikkona päätettiin herkutella vielä uudelleen ja haettiin lounassushit loppiaisen ja loman päättymisen kunniaksi. Meidän vanhempi veijari tykkää sushista ja haluaa kuulemma seuraavalla kerralla oman annoksen kun tähän asti on vain maistellut meidän lautaselta.

IMG_3469 (683x1024)IMG_3472 (1024x683)

Muuten on päivät menneet sisällä takkaa lämmittäen ja leikkien. Ulkoilu on jäänyt melkein kokonaan. Paitsi tänään! Innoissaan katselin kun aamun aikana asteet lämpeni -30:stä -25:n. Ei muuta kuin noin kymmenen kerrosta vaatetta päälle ja ulos poikien kanssa! Ei ollut muita jalankulkijoita liikkeellä kuin me ja minun eno, joka käveli vastaan lenkin aikana 🙂 Karvalakit päähän ja tarpeeksi kerroksia niin kylmän sijaan hiki valuu tuolla kävellessä. Kovin kauaa ulkona ei viitsi olla näillä asteilla. Pienimmällä varsinkin kasvot paleltuu nopeasti. Kuitenkin tällainen pienikin, vajaan tunnin, pyrähdys kirpsakassa pakkasessa piristää älyttömästi.

IMG_0897 (768x1024)IMG_3481 (1024x683)

Ulkoilun jälkeen käsiä paleltaa, vaikka olisi kuinka monet villahanskat ja nahkarukkaset päällekkäin. Ihana serkkuni toi meidän esikoiselle pari vuotta sitten nämä muumipussukat lämmittämään pieniä käsiä. Noista napsautetaan sellainen kolikon näköinen nappi ja pussukka lämpenee hetkessä. Ei kuitenkaan liian kuumaksi vaan juuri sopivaksi. Tosi kätevät! Nuo mahtuu hanskojenkin sisään jos kesken ulkoilun paleltaa kovasti. Talviaikaan nuo on meillä kovalla käytöllä ja kulkee mukana reissuilla.

Mutta nyt vielä pienet tulet takkaan ja nauttimaan viikonlopusta! Oon innoissaan kun se sellainen ”uuden vuoden innostus” on iskenyt vihdoin kunnolla ja tekee mieli freesata sisustusta, miettiä urheilujuttuja, suunnitella vuoden reissuja jne. Iskeekö teillä keväisin tällaista?

Mukavaa viikonloppua!

Ninnu

Meidän joulu

Vaikka joulun kohokohdat ovat jo takanapäin niin meillä on ihan joulutunnelmat ja holidaymood täysillä päällä. Varmaankin tämän pitkän yhteisen loman ansiosta. Meillä oli aivan ihana joulunaika. Aatonaattona leivottiin viimeiset herkut odottelemaan seuraavaa päivää ja Ossin tultua töistä rauhoituttiin joulun viettoon. Aattoaamuna ajeltiin minun vanhempien luokse, jossa jo odottelikin äidin sisaruksia. Veljen perhe tuli myös hieman meidän jälkeen ja vielä lisäksi minun isovanhemmat. Herkuteltiin riisipuurot, lapset leikkivät innoissaan, telkkarista katseltiin välissä perinteisiä aattoaamun ohjelmia. Ennen lounasta kävin meidän pienemmän veijarin kanssa ulkona ja samalla tervehtimässä perinteisesti ukkelin kummitätiä 🙂 Lasten lounaan jälkeen Ossi jäi poikien kanssa nukkumaan päikkäreitä ja me muut käytiin hautausmaalla sytyttämässä kynttilät rakkaille.

IMG_3155IMG_0739

Me aikuiset syötiin lounasta kun palattiin haudalta. Tein salaatin ja lisukkeena syötiin Jonnan leipomia sämpylöitä. Jälkkäriksi (kuten aamiaisellakin) oli tarjolla suklaakakkuja. Laittelen salaatista ja kakusta ohjetta tänne myöhemmin 🙂

IMG_3164IMG_3169IMG_3146

Leikittiin, herkuteltiin, nautittiin toistemme seurasta, kuunneltiin lasten riemua..

IMG_3191IMG_3192IMG_3198Elsa the Snow Queen <3
IMG_0730IMG_3211Meidän ihanat lukutoukka-serkukset <3 Tuolla he istuivat pitkän tovin vierekkäin lukien kirjoja ja välillä toistensa kanssa jutellen. Me muut ei tiedetäkään mitä nämä kaksi ihanaa keskenään juttelee taaperokielellään.

Sittenpä alkoikin malttamaton odotus. Aina kun jokin kolahti tai ovi kävi niin kaksi isompaa naperoa juoksi kiljuen ovelle. Kunnes viimein kuului odotettu koputus ovelta. Laulettiin yhdessä punanutulle ja osa kävi istumassa pukin sylissä. Pukki oli vitsikkäällä tuulella ja saatiin koko porukka nauraa valkoparran jutuille. Kaikki oltiin oltu ihan älyttömän kiltteinä. Olohuone täyttyi paketeista ja kääröistä. Meidän vanhempi poika toivoi autonavaimia lahjaksi. Voitte varmaan kuvitella pikkumiehen ilmeen kun avaimet paljastuivat yhdestä paketista. Ukkeli pomppasi seisomaan ja kiljuen hyppeli avaimet kädessään 😀 Kaikki muu unohtui siinä vaiheessa eikä poika avannut enää ainuttakaan pakettia sen jälkeen.

Pukin vierailun jälkeen siirryttiin jouluaterialle. Voi kun jaksaisi kerralla syödä enemmän. Oli taas niin ihanaa ruokaa. Ruoan perään Ossi, velimies ja kaikki lapset lähtivät ensimmäisinä joulusaunaan. Me muut jäätiin löhöään sohvalle ja ihasteltiin pukin tuomia lahjoja.

IMG_3224IMG_3229

Joulusaunan, iltapalan, leikkien ja pukemisten jälkeen oli aika pakata tavarat autoihin ja ajella kuun valaistessa kotiin. Kotona vielä pojat leikkivät hetken saamillaan lahjoilla ja nukahtivat väsyneinä sänkyihinsä.

IMG_3250

Joulupäivän valjetessa pikkumiehet kömpivät uusissa pyjamissaan olkkariin. Pienemmän herran saama Mersu-auto on kovaa huutoa ja pojat vuoronperään potkuttelevat sillä ympäri kotia. Tuo poliisiautokin on kova sana ja sitä on kuljetettu mukana mummuloissa joulun aikana. Pikkuhiljaa tässä päivien kuluessa ollaan otettu uusia leluja leikkeihin ja kaikki on kyllä olleet niin mieluisia. Joulupäivä ja Tapaninpäivä oltiin Ossin vanhemmilla nauttimassa tunnelmasta ja perheestä.

IMG_3274IMG_0789

IMG_3287

Harmillisesti joku flunssatauti iski poikiin juuri joulupäivien jälkeen. Pienempi selvisi päivän niiskutuksella ja yskimisellä, mutta isommalla tuli kunnon kuumeen kera ja edelleen lämpö meinaa nousta ja yskittää. Onneksi saatiin kuitenkin joulu olla terveenä ja nyt saadaan hyvällä syyllä olla yökkäreissä vaikka koko päivän ajan. Niin kuin ollaan tehtykin melkein joka päivä 😀

IMG_3262IMG_0765

Ihana joulunaika siis takana ja kuten mainitsinkin, joulun rauha ja lomatunnelmat jatkuu. Töihin palataan vasta monen päivän päästä, joten rentoilua edessä läjäpäin!

Miten teidän joulu sujui? Joko on palattu arkeen vai saadaanko sielläkin jatkaa lomaa vielä? 🙂

 

Ninnu

Ihanaa Joulua!

Ystävien jouluetkot on juhlittu viikonloppuna (se on aina yksi vuoden kohokohdista ja ei jättänyt kyllä kylmäksi tälläkään kertaa <3), koti on siivottu, leipomukset ja ruokahommat on hoidettu, kuusi koristeltu ja lahjat räpistelty kääröihin. Vuoden viimeiset työt on tehty ja tänään lämmitettiin meidän perheen jo perinteeksi muodostunut joulusauna. Nyt alkoi parin viikon mittainen, kovasti odotettu, joululoma.

IMG_3061IMG_3059

Pian päästään nauttimaan herkullisesta ruoasta, läheisten seurasta ja joulun lämpimästä tunnelmasta. Me rauhoitutaan nyt joulun viettoon.

Ihanaa joulua kaikille!

Ninnu

Kaunein koriste

Vihdoin! Se on täällä! Joulun kaunein ja odotetuin koriste. Joulukuusi. Alunperin oli tarkoituksena laittaa kuusi nyt tulevana viikonloppuna, mutta päätettiin piristää meitä sairastupalaisia ja päästiinkin koristeluhommiin jo eilen illalla. Tänä vuonna kuusi ostettiin Bauhaussista ”sika säkissä” tyyliin. Hyvin valittu säkki Ossilta minun mielestä 🙂

IMG_3098IMG_3116IMG_3113

Koristelujoukkoihin kuului minä ja meidän vanhempi poika. Ossi laittoi tuonne korkealle yhden koristeen ja meidän pienimpi veijari vain totesi muutamaan kertaan ”iso kuusi” kunnes muut leikit nappasi mielenkiinnon. Koristeltiin sitten isomman naperon kanssa kuusi loppuun joululaulujen tahtiin. Minä laittelin yläosan ja poika hoiti alaosan.

Ossi haki eilen vanhemmiltani lainaan kultaiset koristeet kuten viime vuonna. Muutamat pallot pojan kanssa aseteltua alkoi haluttaa raikkaampaa sävyä kuuseen ja kipaisin varastosta hopeat ja valkoiset pallot. Ja nyt on pakko myöntää hieman häpeillen, että en edes muistanut kuinka paljon meillä olikaan noita kuusen koristeita ihan omastakin takaa! Punaiset, kultaiset, hopeat ja valkoiset koristeet oli pakattuna isoon muovilaatikkoon ja piilotettu varaston hyllylle. Ja ihan omasta toimesta. Eilen illalla kyllä mieleen palautui, että muutaman kerran olen joulun jälkeen noita alennuksista ostanut tulevia jouluja varten. Eli ei tarvitse enää lainailla koristeita 😀

Ja sitten vuosien päästä meillä on (toivottavasti) kuusessa vain noita ”muistokoristeita”. Kuten aiemmin kerroin ostavani joka joulu yhden koristeen kuuseen, jolla on jotain tarinaa tai merkitystä takana. Tänä vuonna ostin Pariisin reissulta tuon Mikki Hiiren. Tai aina ei tarvitse ostaa. Mm. viime vuoden koriste tuli lahjana. Sininen pallo, jossa teksti ”Baby´s first Christmas” 🙂

IMG_3127IMG_3110IMG_3102IMG_3107

Kuvista ei oikein näy kuinka valtavan leveä tuo kuusi todellisuudessa onkaan. Lipastoa piti siirtää hyvän matkaa, että saatiin kuusi tuonne missä se on aina ennenkin ollut. Pientä osviittaa antaa tuo kuusenalusmatto. Se taitaa olla halkaisijaltaan metrin levyinen..

IMG_3090

Joulukuusi ja sen koristelu on aina ollut minulle yksi tärkein ja rakkain perinne jouluun liittyen. Pienestä asti kuusen koristelu on ollut meillä koko perheen juttu ja odotettu tapahtuma. Nyt saan jatkaa ihanaa perinnettä omien lasten kanssa. Muutamana jouluna meillä on ollut muovikuusi, mutta meidän kissaa kiinnostaa vähän liikaa ne muoviset, joten jo senkin vuoksi laitetaan aina oikea kuusi. Ja onhan tuossa oikeassa sellainen oma tunnelmansa 🙂

Joko teillä on kuuset hankittuna ja koristeltuna?

Ninnu

Paris 3.

Vielä yksi postaus Pariisin reissulta..

Aloitanpas meidän hotellista, Hotel De Neuve Le Marais. Varausvaiheessa katseltiin hotellin sijaitsevan jotakuinkin hyvällä paikalla, olevan siisti ja sopivan hintainen. Paikan päällä älyttiin, että hotelli oli todella hyvällä paikalla, siisti ja jopa edullinen tasoon nähden. Huoneet oli remontoitu, säädettevä ilmalämpöpumppu löytyi, vedenkeitin tarvikkeineen odotteli pöydällä ja kaikki muutkin perusjutut oli kunnossa. Varaustilanteessa ei tosin lukenut missään, että alakerran aamiaishuone ja vastaanottotila oli remontissa, mutta siitä rempasta ei aiheutunut minkäänlaista haittaa meille. Ei pölinää, ei meteliä. Asiakaspalvelusta kymppi heille!

Saint Paulin metroasemalle oli matkaa noin 400 metriä. Tuolta asemalta pääsi ykköslinjan metrolla suoraan Riemukaarelle ja Champs Elyseen päähän. Kaksi muutakin asemaa oli aikalailla saman matkan päässä hotellilta. Lentokentiltä pääsee junien, metrojen ja bussien avulla lähelle hotellia. Me ajeltiin lentokenttämatkat taksilla. Ahtautuminen laukkujen kanssa metroon ei miellyttänyt, joten päätettiin kulkea taksilla. Uutisissa varoiteltiin vielä metrojen olevan kovalla käytöllä, koska ilmastokokouksen vuoksi tiettyjä isoja teitä oli suljettu. Taksimatka Orlyn kentälle kustansi vajaa 30 € suuntaansa. Matkat sujui nopeasti ja päästiin ovelta ovella sen kummemmin jonottamatta.

Hotel De Neuve Le Marais löytyy osoitteesta 14, rue Neuve Saint Pierre
75004 Paris. Reilun 10 min kävelymatkan päässä hotellilta on Notre Damen katedraali ja muutamien kilometrien päässä Louvren museo. Museon vieressä kulkee suuri ostoskatu Rue de Rivoli, jota pitkin kävelemällä pääsee jotakuinkin suoraan Champs Elyseelle ja sitten tuonne hotellille. Suosittelen ehdottomasti tätä pientä tunnelmallista hotellia!

IMG_2610

Hotellia vastapäätä oli koulu, jonne pienet oppilaat olivat taitelleet ikkunoihin noita jo kuuluisiksi nousseita symboleita. Nuo taisivat olla ainoita merkkejä, jotka meidän reissun ajan muistuttivat muutaman viikon takaisista kauheuksista. Nuo ja joka puolella pyörineet poliisit sekä armeijan joukot. Mutta kuten aiemmin jo totesin, itselle virkavallan suuri näkyvyys vain lisäsi turvallisuuden tunnetta.

IMG_2613 (1024x683)IMG_2769IMG_2627

Oi että tykkäsin vaan kävellä tuolla ja ihastella kauniita rakennuksia. Välillä istahtaa kahvilaan ja kuunnella paikallisten keskustelua, tosin mitään siitä ymmärtämättä. Tietenkin pienet shoppailut välillä ei ainakaan huonontaneet reissua 😉

Noita Ladureen kauniita rasioita en raskinut heittää pois vaan ne saa jäädä toimittaan jotain toista virkaa täällä kotona. Disney storen ostoksista unohdin mainita tuon Star Wars mukin, jonka siis ostin itselle. Pienenä tuijottelin Star Wars leffoja tuon tuostakin eli ikuinen tähtien sota fani ilmoittautuu 😀 Mikki Hiiri-koriste pääsee roikkumaan kunniapaikalle kuuseen kunhan sellainen saadaan hankittua. Niin ja sitten tietenkin tuo muutaman euron perinteinen ostos eli mini-Eiffel päätyi myös ostoskassiin reissun aikana.

IMG_2893IMG_2900

Kesällä Pariisi varmasti herää aivan eri tavalla eloon kuin näin talviaikaan. Voin vaan kuvitella kaikki ne mahtavat puistot kesäloistossaan. Silti mietin oliko kuitenkin mukavampi vierailla tuolla juuri näin joulun alla ja sesongin ulkopuolella. Ehkäpä. Joihinkin nähtävyyksiin on jonoa ympäri vuoden, mutta varmasti vältyttiin pahimmilta turistiryysiksiltä menemällä tuonne marraskuussa. Ja joulufiilistelijänä hykertelin innoissaan kaikista koristeista, valoista ja tietenkin jättimäisestä joulutorista. Ilmatkin suosi eikä vesisateita sattunut haitalle. Yhtenä aamuna satoi, mutta kun lähdettiin hotellista ulos sade oli jo loppunut.

IMG_2758IMG_2666 (1024x683)IMG_2693IMG_2641 (683x1024)

Aivan älyttömän paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa. Parissa päivässä ehdittiin nähdä vain murto-osa kaikesta kiinnostavasta. Pelkästään Louvressa voisi pyöriä päivän jos toisenkin. Puhumattakaan kaupungin muista isoista alueista ja kohteista. Tiedän, että Ossikin tykkäis paikasta kovasti eli seuraavaa reissua odotellessa.

 

Ninnu

 

Talven ihmemaa

Viime lauantaina saatiin nauttia oikeasta talven ihmemaasta. Meidän pienempi veijari jäi isänsä kanssa sisään sairastelemaan flunssaa ja me isomman pojan kanssa paineltiin aamiaisen jälkeen ulos. Nuo lumiset puut on aina niin yhtä ihanan, jouluisen, näköisiä.

IMG_2926

Tämä ihmemaa taiteltiin torstai-iltana kun joulukalenterin tonttutehtävästä tuli kehotus maalata jouluinen taulu koko perheellä. On joulukuusia, tonttuja, revontulia ja kaikilta vielä revontulikädet, kuten meidän vanhempi poika keksi.

IMG_2877

Mutta takaisin lauantaihin.. Pyöriteltiin yhdessä isot lumipallot. Kasattiin ne päällekkäin. Tasoiteltiin. Laitettiin kivet silmiksi ja porkkana nenäksi. Pikkumies etsi sopivat oksat käsiksi ja yksi pieni suuksi.

”Mikä sinun nimi on? Onpa hassua kun sinulla on porkkana nenänä!”

Uuden perheenjäsenen, takapihan hymysuun, nimeksi tuli yllättäen Olaf. Olafilla on sama sukunimi kuin meillä muillakin. Siellä se töröttää edelleen. Sunnuntaina se sai vielä hiukset päähänsä sopivista oksista.

Ihanaa kun yksi pieni lumiukko voi tuoda niin paljon iloa lapsille. Ja itsellekin tietty 😉

IMG_2915IMG_2914IMG_2922

Ainakin nyt näyttää, että pakkaset jatkuu ja saadaan ihastella tätä talven ihmemaata joulunkin ajan. Minusta on hankala kuvitella joulua ilman lunta. Miten teillä?

 

 

Ninnu

Hyacinth

Joulukukat ovat saapuneet taloon. Tosin aika myöhään kun vasta eilen muistin joulukukkien suosikkini ostoskärryyn poimia. Hyasinttien tuoksu vie muistot lapsuuden jouluihin. Siksi ne ehkä ovatkin suosikkeja, vaikka onhan joulutähdet ja amarylliksetkin kauniita.

Luulin, että kaikki ostamani hyasintit ovat valkoisia, mutta yksi vaaleanpunainen salamatkustaja oli hypännyt mukaan. Ei se kyllä haittaa, onpahan vaihtelua.

IMG_2957IMG_2973IMG_2981IMG_3019IMG_2965

Meidän sängyn päätyyn aseteltiin taas tämä jättitähti. Tällä kertaa jätettiin valo siitä kokonaan pois.

Joulun kaunein ja ihanin koriste vielä puuttuu…  Joulukuusi! Joko sen voisi laittaa?! Ensi viikon aikana minä sen kuusen kyllä tänne haen. Me ollaan joulunaika mummuloissa, joten saadaan nauttia kotikuusestakin kunnolla.

IMG_3009

Aamukammassa on enää kuusi piikkiä ja sitten rauhoitutaan joulun viettoon ja muutaman viikon yhteiseen lomaan.

Mutta nyt.. jatketaan tätä rentoa sunnuntaita. Ulkona on kirpeä pakkanen, pojat nukkuu päiväuniaan, takassa loimuaa tuli ja karjalanpaistin tuoksu leijailee uunista. Eli aika täydellinen vapaapäivä.

Ninnu