Omat arvot – miten ne määritellään?

Omat arvot. Omat elämänarvot. Tutustuin aiheeseen ensimmäistä kertaa käydessäni terapiassa. Tuolloin ihanan terapeuttini kanssa aloimme kartoittaa minun elämääni ja sitä elänkö omien arvojeni mukaisesti. No kävi ilmi, että elin osittain omien arvojeni vastaisesti. Olin tehnyt asioita, jotka eivät olleet minulle niitä tärkeimpiä ja tuolloin oikeasti tärkeille asioille jäi vähemmän aikaa.

Käsiteltiin muistaakseni useamman kerran näitä elämänarvoasioita ja hiljalleen elämänikin muuttui enemmän arvojeni mukaisiksi. Karsin pois paljon ja tilalle jäi enemmän aikaa niille itselle tärkeille asioille. Elämänarvoja käsitellessä myös kiitollisuuden tunne voimistui ja nykyään on helppoa olla kiitollinen kaikesta omiin arvoihin liittyvistä. Omat arvoni listaan näin: terveys (oma ja läheisten), perhe ja läheiset, koti, urheilu/liikunta, työ ja opiskelu. Näihin haluan aikani käyttää! Arvojen kanssa työskentelyyn palasin taas opiskelujen myötä, joten aihe pyörii mielessä tuon tuostakin.

Omat arvot

Koulujuttuja silmällä pitäen luin vasta Russ Harrisin (suomentanut Arto Pietikäinen) kirjan Onnellisuusansa. Kirjassa käsiteltiin elämänarvoja ja niiden määrittelyä tosi selkeällä tavalla ja ne saivat minut pohtimaan asiaa vieläkin syvemmin. On nimittäin melkoisen simppeliä tehdä yllä olevan mukaisesti lista omista arvoista, mutta niiden syvempi tarkastelu ja sisällön miettiminen vaatii hieman enemmän. Pähkäilyä helpottaakseni kopioin kirjasta kattavan elämänarvojen kyselyn, jossa kysymysten avulla pääsee helpommin niiden omien arvojen jäljille.

Ennen noita kysymyksiä on kuitenkin hyvä palauttaa vielä mieleen, mitä omilla arvoilla tai elämänarvoilla tarkoitetaan. Kirjassa Onnellisuusansa Pietikäinen on suomentanut Harrisin tekstin näin: ”Arvot eivät ole sama asia kuin tavoitteet. Arvo on suunta, johon haluamme edetä. Esimerkiksi halu olla rakastava ja välittävä puoliso edustaa arvoja. Sen toteuttaminen jatkuu koko elämän. Sen sijaan halu päästä naimisiin on tavoite. Kun se on saavutettu, sen voi pyyhkiä yli tavoitelistalta. Arvot ovat syvimmät toiveemme; kuinka olemme suhteessa maailmaan ympärillämme, tärkeimmät elämänperiaatteemme, jotka voivat ohjata meitä ja motivoida elämäämme.

On myös hyvä huomioida, että pidemmän päälle omien arvojen vastaisesti eläminen alkaa tuntua henkisenä taakkana ja jopa katumuksena vanhuudessa. Siksi näitä asioita on tärkeä miettiä meillä kaikilla.

Voit lukea kysymykset läpi ja pohtia niitä rauhassa. Voit käydä läpi osion kerrallaan tai halutessasi kaikki samalla kertaa. Huomio, että todennäköisesti elätkin jo arvojesi mukaisesti useammallakin osa-alueella ja voit hyvillä mielin huomata tekeväsi niin, kun käyt kysymyksiä läpi. Moni kysymys on muodossa ”Miten tekisit asian, jos toteuttaisit ihanneminääsi?”. Voi kuitenkin myös olla, että toteutat jo ihanneminääsi ja mitään muutettavaa ei silloin ole. Nyt kyselyyn..

Elämänarvojen kysely

Perhesuhteet:

  • Millainen sisko/veli, tytär/poika, äiti/isä tai muu sukulainen haluat olla?
  • Millaisia henkilökohtaisia puoliasi haluat tuoda näkyviin näissä ihmissuhteissa?
  • Miten kohtelisit muita, jos toteuttaisit omaa ihanneminääsi näissä suhteissa?
  • Mitä asioita haluaisit tehdä toistuvasti sukulaistesi kanssa?
  • Millaiseen suuntaan haluaisit kehittää näitä ihmissuhteitasi?

Parisuhde ja muut läheiset suhteet:

  • Millainen kumppani haluaisit olla?
  • Millaisia henkilökohtaisia puoliasi haluat tuoda näkyviin parisuhteessa?
  • Miten kohtelisit kumppaniasi, jos toteuttaisit omaa ihanneminääsi parisuhteessa?
  • Millaisen parisuhteen haluaisit rakentaa?
  • Mitä asioita haluat tehdä yhdessä kumppanisi kanssa?

Ystävyyssuhteet:

  • Mitä sinulle merkitsee olla hyvä ystävä?
  • Jos voisit toimia kuten ihanneminäsi, miten käyttäytyisit ystäviäsi kohtaan?
  • Millaisia henkilökohtaisia puolia haluaisit tuoda näihin ystävyyssuhteisiin?
  • Millaisia ystävyyssuhteita haluaisit rakentaa?
  • Mitä haluaisit tehdä yhdessä ystävien kanssa?

Työ ja opiskelu:

  • Millainen työntekijä tai työnantaja haluaisit olla?
  • Mitä henkilökohtaisia puoliasi haluaisit tuoda työpaikalle?
  • Kuinka haluat käyttäytyä kollegoita, työntekijöitäsi tai esihenkilöäsi kohtaan, jos toimisit niin kuin ihanneminäsi työpaikalla?
  • Millaisia ihmissuhteita haluat kehittää ja vaalia työpaikalla?
  • Mitä haluaisit tehdä yhdessä työkavereiden/kollegoiden kanssa?
  • Mikä tekisi työstäsi entistä merkityksellisempää (riippumatta siitä, pidätkö siitä)?

Henkilökohtainen kasvu ja koulutus:

  • Mitä arvostat oppimisessa, koulutuksessa ja valmennuksessa?
  • Mitä uusia tietoja ja taitoja haluaisit hankkia itsellesi?
  • Minkälainen jatkokouluttautuminen kiehtoo sinua?
  • Millainen oppija ja opiskelija haluaisit olla?
  • Millaisia henkilökohtaisia puolia haluaisit tuoda opiskeluun ja oppimiseen?
  • Millaisia ihmissuhteita haluaisit luoda muihin opiskelijoihin?

Harrastukset, huvittelu ja vapaa-aika:

  • Millaisia harrastuksia, urheilulajeja tai vapaa-ajan aktiviteetteja haluat elämässäsi olevan?
  • Millä eri tavoin haluaisit rentoutua ja palautua?
  • Millä eri tavoin haluaisit pitää hauskaa?
  • Miten haluaisit käyttää luovuuttasi?
  • Millaisia uusia aktiviteetteja haluaisit kokeilla?
  • Mitä tuttuja aktiviteetteja haluaisit aloittaa uudelleen tai tehdä enemmän?

Henkisyys:

  • Sana ”henkisyys” merkitsee eri ihmisille eri asioita. Se voi tarkoittaa luonnossa liikkumista, tanssimista, meditaatiota, joogaamista tai osallistumista uskonnolliseen ryhmään. Mieti sen merkitys omakohtaisesti täysin vapaasti.
  • Mikä on sinulle tärkeää tällä alueella?
  • Mitä henkisiä aktiviteetteja haluaisit toteuttaa säännöllisesti?

Yhteisöllisyys:

  • Kuinka haluaisit palvella yhteisöäsi ( esim. vapaaehtoistyöllä, kierrättämällä tai auttamalla lähiseudun ihmisiä)?
  • Mitä ryhmiä, hyväntekeväisyysjärjestöjä tai poliittista puoluetta haluat tukea tai liittyä jäseneksi?

Ympäristö ja luonto:

  • Millaisiin luontoalueisiin haluat olla yhteydessä?
  • Millaisissa ympäristöissä haluaisit viettää enemmän aikaa?
  • Millä eri tavoin haluaisit huolehtia, muuttaa tai avustaa lähiympäristöäsi – luontoa, työympäristöäsi tai kotiasi?
  • Mitä sellaisia tekoja haluaisit toteuttaa, jotka veisivät sinua luonnon äärelle?
  • Mitä sellaisia tekoja haluaisit toteuttaa, jotka muuttaisivat ympäristöäsi kotona tai töissä luovalla, hyödyllisellä ja miellyttävällä tavalla?

Terveys ja keho:

  • Miten haluaisit pitää huolta kehostasi?
  • Millaisen fyysisen kunnon haluaisit kehittää?
  • Millaisia toistuvia aktiviteetteja haluaisit tehdä vaaliaksesi ja pitääksesi huolta kehostasi?
  • Miten haluaisit nukkumisen, ruokavalion ja liikunnan avulla pitää huolta terveydestäsi? Entä millainen on suhteesi tupakointiin ja alkoholiin (tai muihin päihteisiin)?

”Yhteys arvoihin antaa meille tunteen siitä, että kaikki se vaivannäkö on sen arvoista. Jos esimerkiksi arvostaa yhteyttä luontoon, se antaa syyn nähdä vaivaa ja suunnitella retken johonkin luontokohteeseen. Jos arvoihin kuuluu olla rakastava vanhempi, ajan käyttäminen lasten kanssa leikkimiseen on silloin mielekästä ajan käyttöä. Jos arvostaa terveyttä, on halukas harjoittamaan liikuntaa säännöllisesti, vaikka se olisi vaivalloista. Tällä tavoin arvot antavat meille motivaatiota. Voi olla, ettei aina huvittaisi lähteä juoksulenkille, mutta kun arvostaa terveyden vaalimista, se voi antaa kipinän toteuttaa lenkki silti.” – Russ Harris, suom. Arto Pietikäinen

Omat arvot

Miltä teistä tällainen omien arvojen pohtiminen tuntuu? Ovatko nämä teille selviä asioita vai saitko kenties oivalluksia kysymysten läpikäynnin yhteydessä?

Tässä vielä linkki aiemmin aihetta käsitelleeseen postaukseeni: Elätkö arvojesi mukaisesti?

Rauhallista sunnuntai-iltaa!

Kaisa-Maria

Tasapaino keskellä turvattomuuden tunnetta ja alati muuttuvaa arkea

Koko maailman vuoden alussa sekaisin laittanut koronavirus COVID-19 on edelleen voimissaan, vaikka se jo välillä näytti täällä koti-Suomessa hellittävän otettaan. Taudin kerrotaan olevan taas kiihtymisvaiheessa usealla paikkakunnalla ja uusia tartuntoja vahvistuu taas kymmeniä päivittäin. Samaan aikaan kevään eristysten ja karanteenien aiheuttamat turvattomuuden tunteet ovat hyvinkin tuoreessa muistissa. Ja minusta ainakin tuntuu, että uusi usean viikon kotieristys näkemättä läheisiä kuormittaisi näin syksyn pimetessä enemmän kuin keväällä. Maailma ja sen kaikki toimintatavat muuttuu myös päivittäin ja ennätysvauhtia, jolloin mukana pysyminen alkaa helposti hengästyttää. Siksi olenkin alkanut tietoisesti entistä enemmän keskittää ajatuksia muun muassa palautumiseen ja riittävään lepoon. Tasapaino ja valmius muutoksiin nopealla aikataululla ovat tärkeitä seikkoja keskellä turvattomuuden tunnetta ja alati muuttuvaa arkea. Turvattomuuden tunne ja valmiustila puolestaan voi näkyä ahdistuksena, levottomuutena, pelkona ja väsymyksenä. Vaikkei asiaa edes juurikaan miettisi, on se siltikin kaikilla alitajunnassa jollain tasolla.

Tasapaino. Nainen järvelle SUP-laudan päällä.
Tasapaino. Nainen järvelle SUP-laudan päällä.

Miten tasapaino tavoitetaan?

  • Ensinnäkin on tärkeintä huolehtia riittävästä unen määrästä. Pimeys väsyttää ja ainakin omalla kohdalla unen tarve kasvaa pimeinä kuukausina, kun ei ole auringon valoa piristämässä.
  • Toiseksi hyvä ja terveellinen ruokavalio auttaa jaksamaan sekä tietty pitämään elimistön toiminnat kunnossa.

Molemmilla edellä mainituilla on suora yhteys vastustuskyvyn toimintaan!

  • Pidä kiinni rutiineista! Rutiinit auttaa arjessa ja luo turvallisuuden tunteen olipa sitten minkä ikäinen tahansa. Piste Kiireellesi -blogin Suvi ja Marika kirjoittivat hyvän artikkelin aiheesta. Heidän muutkin kirjoitukset on täynnä kullan arvoisia vinkkejä sujuvaan arkeen eli ota ihmeessä lukulistalle!
  • Harrasta liikuntaa ja kehonhuoltoa. Jo parin minuutin rauhallinen venyttely boostaa hyvän olon hormoonien eritystä.
  • Karsi pois kaikki ylimääräinen ja sano rohkeasti ei, jos siltä tuntuu. On kuitenkin hyvä muistaa, että monet menot tuovat myös piristystä arkeen 🙂
  • Valitse mitä uutisia luet. Klikkiotsikoista tunnetut mediat kannattaa jättää vähemmälle huomiolle ja keskittyä esimerkiksi Ylen uutisiin.
  • Juttele ja keskustele jonkun kanssa mieltä painavista asioista. Koronavirukseen liittyvissä huolissa voi myös kääntyä Mielenterveystalon koronahuoli-chatin puoleen. Chatissa voit anonyymisti keskustella huolista koronavirukseen ja sen vaikutuksiin liittyvissä asioissa.
  • Kuuntele omaa kehoasi ja mieltäsi. Toisilla tasapaino on helpompi saavuttaa kun taas toisilla se vaatii enemmän itsetutkiskelua ja toimia.
  • Tutustu aiemmin kirjoittamiini Ajatusnikseihin. Ne voivat myös tuoda helposta mielessä jylläävien ajatusten järjestelyyn ja ymmärtämiseen. Ajatusniksi 1 opettaa keskittämään ajatukset nykyhetkeen. Monesti sitä nimittäin uppoutuu menneisiin tai murehtii tulevaa. Ajatusniksi 2 kertoo kolmoisajattelusta ja opettaa pois kauhuskenaarioiden ajattelusta. Sitä kun helposti ajattelee pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Ajatusniksi 3 pureutuu samaan asiaan kuin kakkonen, mutta hieman eri tulokulmasta. Ajatusniksi 4 liittyy oman intuition tunnistamiseen. Ajatusniksi 5 opettaa sinut tekemään Stop doing -listaa, jolla saat karsittua ylimääräiset menot ja kuluttuvat asiat pois.
Tasapaino. Nainen järvelle SUP-laudan päällä.
Tasapaino. Nainen järvelle SUP-laudan päällä.

Minulla on vakaa usko, että maailmalla jylläävä tauti saadaan vielä kuriin ja päästään rauhoittumaan uuteen, turvallisempaan arkeen. Sitä ennen ei auta kuin noudattaa viranomaisten suosituksia ja ohjeita. Ja tietenkin tehdä parhaansa sen eteen, että tasapaino arjessa säilyy muuttuipa se tai ei. Toivottavasti näistä minun vinkeistä on teille muillekin hyötyä 🙂

Kaisa-Maria

Kiitos ❤

Tuhannet kiitokset teille kaikille edelliseen postaukseen liittyvistä aivan ihanista viesteistä ja reagoinneista! Sain ihan mielettömän määrän viestejä, sähköposteja, kommentteja ja tuttuvilta myös puheluita ❤ Jokainen näistä saa minut äärettömän kiitolliseksi, nöyräksi ja välitetyksi.

Suuri kiitos myös luottamuksesta teille, jotka jaoitte minulle rohkeasti omat tarinanne. Tuntuu aivan uskomattomalta lukea ja kuulla, että minun tarinani on tuonut lohtua ja toivoa vaikeisiin hetkiin.

Kuva meidän Lapin reissulta on hieman jo vanha, mutta kuvaa minun fiilistä nyt oikein hyvin. Ihania ihmisiä ympärillä, rakkautta, hyvinvointia ja kiitollisuutta.

Kiitos vielä. En osaa edes kertoa, kuinka paljon voimaa tästä kaikesta saan <3

Kaisa-Maria

Masennuksen jälkeen

2017 vuoden crash downista tuntuu olevan jo pitkä aika. Se vuosi on yksi onnellisimmista ja samalla yksi kamalimmista. Lyhyenä kertauksena: meidän kuopus syntyi silloin ja jo toistamiseen synnytyksen jälkeiset komplikaatiot vei minut sairaalaan useampaan otteeseen. Sairaalassa puolestaan oma keho joutui käymään melkoisen taistelun ja luovutus oli lähellä. Selvisin siitä ja hiljalleen aloin voimistua fyysisesti. Kuopuksen ollessa nelisen kuukautta oli mielen vuoro käsitellä asiaa. Tuntui, että kirjaimellisesti sekosin ja kaikki vähääkään sairaalasta muistuttava veti kupin nurin. Myöhemmin sinä kesänä kuulin sen olevan trauman jälkeistä oireistoa. Samalla minulle kerrottiin sairastuneeni keskivaikeaan masennukseen, joka oireili puolestaan todella kovana ahdistuksena. Olo oli sama kuin esimerkiksi läheltä piti -tilanne liikenteessä. Siis se tunne kun meinaa tulla kolari ja hetki sen jälkeen jalat menevät veteliksi ja olo on kamala. Minulla tuo sama olo kesti kuukausia putkeen. Se saattoi mennä muutamiksi tunneiksi pois, mutta palasi taas. Kirjaimellisesti saatoin vapista koko päivän ymmärtämättä, mikä tunteen sai aikaan. Nyt reilut kolme vuotta myöhemmin voin vihdoin todeta ja kirjoittaa postauksen otsikolla Masennuksen jälkeen.

Enkä osaa edes sanoin kuvailla, kuinka onnellinen nyt olen kaiken tuon läpikäytyäni.

Kesän 2017 kävin viikoittain juttelemassa aivan ihanan terveyskeskuslääkärin kanssa, joka kerta toisensa jälkeen vakuutti minulle, ettei kyseessä nyt ole psykoosi tai joku muu minun itseni diagnosoima mielen sairaus. Olin nimittäin ehdottoman varma, että olin sairastunut johonkin vakavammin, koska pää oli kerta kaikkiaan niin sekaisin. Joka ikinen ajatus meni minulla puntariin ja olin aivan vainoharhainen omista sanomisista ja ajatuksista. Ajattelin silloin, että sellaisia kamalia ajatuksia ei voi tulla mieleen ellei ole psykoosissa tai jossain muussa vastaavanlaisessa tilassa. Mieleen tulvi ajatuksia ja mielikuvia itsestä satuttamassa omia lapsia, vaikka samalla tiesin sellaisten olevan viimeisin teko, mitä ikinä voisin tehdä. Pelkäsin niin älyttömästi kaiken tuon tarkoittavan sitä, että jonain päivänä vain sekoan täysin ja teen jotain peruuttamatonta. Toinen yhtä kova pelon aihe oli, että sairastun niin vakavasti, että vietän loppuelämäni laitoksessa kaukana omista lapsista ja puolisostani. Vein asian mielessäni jopa niin pitkälle, että hyväksyin jo tuon tilanteen tapahtuvan ja tsemppasin itseä ajattelemalla lasten olevan näin turvassa, kun minä en ole kotona. Mietin, kuinka lapset tulevat muistamaan minut vain hämärästi varhaislapsuudestaan ja aikuisina he ovat jo unahtaneet minut. Olin samalla onnelline siitä, että Ossi on niin ihana ja mahtava isä ja että he tulevat pärjäämään mainiosti ilman minuakin.

Itken nyt, kun muistelen kaikkea tuota ja kirjoitan näitä pahimpia pelkojani tähän. Muistan sen kamalan olon ja järkyttävän jatkuvan pelon, joka ei jättänyt kamaline ajatuksineen minua millään rauhaan. 2017 marraskuussa sain vihdoin lausunnon, että voin etsiä itselleni psykoterapeutin. Sain psykiatrilta kolmen eri psykoterapeutin yhteystiedot, joita voisin alkuun tavoitella mahdollisista vapaista asiakaspaikoista. Otin yhteyden listan ensimmäiseen henkilöön ja hänellä oli kaikeksi onneksi vapaa paikka. Tapasimme marraskuussa ensimmäisen kerran ja homma natsasi heti. Tunsin olevani turvassa hänen seurassaan. Tapasimme aluksi muistaakseni kerran viikossa ja muutaman kerran jopa kahdesti viikon aikana. Viikkojen kuluessa Mari valoi minuun uskoa paremmasta olosta ja opetti, kuinka omia tunteita voi ymmärtää ja ajatusten olevan vain ajatuksia, ei totta. Samaan aikaan söin lääkärin määräämää mielialalääkettä, joka jossain vaiheessa vaihdettiin toiseen vastaavaan ensimmäisen ollessa tehoton minulle. Ja voi sitä häpeän määrää, mitä tästä kaikesta koin! Ajattelin, että vain parantumattomasti sairaat käyvät psykoterapiassa ja syövät mielialalääkkeitä. Vieläkin tämä tuntuu hurjalta myöntää, että minua on asiassa ihmisten lisäksi auttanut lääkeaine. Vaikka oikeasti koko asiassa ei sen enempää hävettävää kuin särkylääkkeen syömisessä johonkin kipuun. Onneksi olen nyt kolmen vuoden jälkeen paaaaljon viisaampi ja rakastan faktaa, että olen saanut käydä kolmen vuoden ajan psykoterapiassa. Joka ikisen pitäisi saada sama mahdollisuus, olipa mitään akuuttia käsiteltävää tai ei.

Tämän kolmen vuoden aikana psykoterapiassa olen saanut kasattua mielettömän työkalupakin loppuelämän matkaa varten. Koko tämän kolmen vuoden aikana olen tehnyt hurjan määrän erilaisia tehtäviä, joilla voin ymmärtää itseä paremmin ja oppia tästä kaikesta enemmän. Koen nimittäin ehdottomasti niin, että mitä enemmän ymmärrän asiaa, sitä myötätuntoisempi itseä ja muitakin kohtaan osaan olla. Kolmeen vuoteen mahtuu myös hurjasti ylä- ja alamäkiä. Toipuminen ei siis missään nimessä ole ainakaan minun kohdalla ollut pelkkää nousukiitoa kohti parempaa vointia. Ei taida olle edes vuottakaan viime kerrasta, kun taas (ehkä viidettä kymmenettä kertaa) varmistelin Marilta, ettei kyseessä ole sitten kuitenkaan se jokin psykoosisairaus. Ei ole kuulemma edelleenkään. Sen uskon nyt, vaikka varmasti sitä tulen vielä jossain kohtaa miettimään.

Minun elämä on mennyt kolmen vuoden aikana täysin uuteen järjestykseen. Parempaan järjestykseen. Elän niin kuin omille arvoille sopii ja ymmärrän itseä ja muita hurjan paljon paremmin. Kolmen vuoden aikana oman elämän ihmissuhteet ovat muuttuneet vahvemmaksi kuin aiemmin, loppuneet tai jotain siltä väliltä. Heikoimilla hetkillä ne vahvimmat suhteet ovat vahvistuneet entisestään. Äiti ja isä, veli ja veljen vaimo (joka blogissani tunnetaan myös nimeltä pakkiparini), rakkaat pr-tytöt, Ossin vanhemmat ja minun muutkin sukulaiset. On ollut päiviä, kun nämä kaikki ovat milloin mitenkin auttaneet selviämään hetkistä yli. En osaa ikinä sanoittaa sitä kiitollisuutta mitä minä ja meidän koko perhe tästä koetaan. Milloin kukin on hakenut lapset hoitoon, että voin ja voidaan Ossin kanssa hengähtää, milloin joku heistä on tullut meidän ovella ja kirjaimellisesti pakottanut rauhalliselle kävelylenkille, milloin olen itkenyt vasten heidän olkapäitä, milloin.. huh näitä tapahtumia ja auttamisia on niin lukemattomia ja ne kaikki ansaitsisivat oman postauksensa. Olen myös tietenkin äärettömän kiitollinen Ossille, joka on joka ikinen päivä ollut vierellä kokemassa ja näkemässä tämän kaiken ja silti edelleen seisoo kalliona minun vierellä, vaikka helppoa se ei ole ollut.

Psykoterapiakäyntejä on enää jäljellä muutamia. Sitten se loppuu. Kolmen vuoden taival ja tehotutustuminen itseen alkaa olla finaalissa. En ole enää masentunut (ja nyt mietin, että iloitsenkohan vähän liian aikaisin..). Olo on haikea, surullinen ja samalla onnellinen, kun enää tapaakaan Maria säännöllisesti. En ole uskonnollinen, mutta hän on yksi minun elämäni enkeleistä. En osaa häntä oikein muutoin kuvailla. Mietin usein, että oli oikeasti lottovoitto ja mieletön asia, että satuin ottamaan juuri häneen ensimmäisenä yhteyttä ja että sain asiakaspaikan juuri häneltä. Olen niin älyttömän kiitollinen hänelle kaikesta.

Masennuksen jälkeen minun kohdalla ei mikään palaa kuitenkaan ennalleen. Joskus se fakta on todella vaikea seikka hyväksyä. Koko asia tuntuu välillä vaan niin epäreilulta. Toisaalta näiden kolmen vuoden aikana olen oppinut olemaan oma itseni. Onko parempaa? Samalla kuitenkin tiedän, että tämä asia tulee näkymään arpena minussa koko elämän ajan. Suojelen ja tulen suojelemaan itseä paljon herkemmin, ettei vastaavaa sattuisi enää minun elämän varrelle. Eihän sitä tosiasiassa voi tietää mitä vastaan tulee, mutta itsestä huolta pitämällä uskon voivani kohdata vaikeatkin asiat uudella tavalla ja niin, etten ehkä sairastuisi enää samalla tavalla. Tai jos sairastun, niin osaan ainakin hoitaa itseäni jotenkin.

Tästä postauksesta tulee itselle hassu fiilis. Tämä on nimittäin yksi onnellisimmista postauksistani, vaikka tätä kirjoittaessa itkeskelen vähän väliä ja teille lukijoille tämä voi olla aiheena melko raskaskin. On kuitenkin niin vapauttavaa kirjoittaa tätä fiilistä muistiin kaiken tapahtuneen jälkeen. Samalla tiedän, että edelleen tulee vielä päiviä, kun mielen valtaa samat pelot ja epätoivo. Nyt kuitenkin tiedän, että ne ovat vain hetken siinä ja vaihtuvat aikoinaan uusiin tunteisiin ja ajatuksiin.

Tämä teksti on ollut selvästi mielessä jo pidempään ja samalla hieman estänyt kirjoittelemasta elämän pinnallisemmista asioista. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. ja ymmärrän täysin jos et. Toivon, että joku muu vaikeiden asioiden kanssa kamppaileva voisi saada tästä edes pienenkin toivon valon vaikeisiin hetkiin ja saisi samalla lohtua. Se on yksi isoisti syistä, miksi tämän kirjoitin.

Kaisa-Maria ❤