2021

Mahtavaa alkanutta vuotta 2021! Täällä ollaan tänään palattu jo töihin lasten jatkaessa joululomaa loppiaiseen saakka. Tehtiin nimittäin päätös olla viemättä meidän päiväkoti-ikäisiä naperoita päivystävään hoitoon ihan puhtaasti siksi, että vältellään tartuntamahdollisuuksia parhaimman mukaan. Tarkoitan koronan lisäksi muitakin flunssapöpöjä, koska vieraassa päiväkodissa pöpökanta on aina hieman eri ja flunssat kiertää vanhaan malliin. Mutta niin! Aina vuoden alussa tykkään miettiä ja listailla muistiin haaveita ja toiveita alkaneelle vuodelle. Silloin ne herkemmin toteutuvat! Jaottelin haaveita muutaman otsikon alle haaveilua helpottaakseni.

2021 kalenteri

Terveys

Viime vuoden loppupuolella kävin säännöllisessä terveystarkastuksessa ja verikokeista kävi ilmi se, mitä jo hieman epäilinkin eli näin ”huonoverisenä” hemoglobiini oli taas vähän madaltunut ja paljon kiistelty ferritiini alhainen. Nyt sitten rautakuuria napaan ja maaliskuussa tsekkaillaan veriarvoja uudelleen. Rautaa olen tässä vuosien varrella joutunut tankkailemaan useampaan otteeseen ja nyt vihdoin löysin valmisteen, joka ei vaikuta vatsan toimintaan millään tavalla! Jes! Eli näin vuoden alkuun koitan saada hb-lukemat normaalille tasolle, ettei väsy paina enää jatkuvasti.

Toinen terveysjuttu tulee myös heti tammikuussa, kun joudun pieneen leikkaukseen loppukuusta. Viime vuonna asiasta hieman kirjoittelinkin eli minun reisilihakseen ilmestyi viime kesänä patti (jota aluksi innoissaan luulin kasvaneeksi lihakseksi!). Syksyllä siihen tehtiin magneettikuvaus ja otettiin koepala. Patti ei ollutkaan jerkkua reisilihaksessa vaan hyvänlaatuinen kasvain, joka nyt kuitenkin poistetaan, ettei se muutu pahanlaatuiseksi tai aiheuta muutoin jotain harmia. Täytyy sanoa, että kyllä ehti taas miettiä kaikkia mahdollisia skenaarioita ennen noita tutkimustuloksia. Onneksi pääsen säikähdyksellä ja leikkauksella tästä pälkähästä! Tuleva leikkaus ahistaa ja jännittää ajoittain aika paljonkin. Mieleen tulvii takaumia aiemmista sairaalareissuista ja operaatioista, mutta aika hyvin olen saanut pidettyä pään kylmänä. Kyllä se tästä! 🙂 Eniten harmittaa pakollinen toipumisaika. En ole tottunut olemaan liikkumatta muutamaa päivää pidempään, mutta nyt ei auta kuin maltilla olla muutamat viikot rauhassa leikkauksen jälkeen.

Suurin terveyshaave vuodelle 2021 on kuitenkin, että kaikki läheiset pysyisivät terveinä ja että koronapandemia saataisiin vihdoin kuriin. Ei auta kuin pitää tsemppi päällä edelleen. Kyllä tämä vielä voitetaan!

Urheilu ja hyvinvointi

Pyöräilyä tulee tämäkin vuosi sisältämään toivottavasti melkoisen määrän. Viime vuodelta siirtyi yksi maastopyöräkisa tämän vuoden elokuulle, joten ainakin yksi konkreettinen tavoitekin on valmiina odottamassa. Ilmoittauduin eka kertaa 65 kilometrin matkalle, mutta mietin nyt, että vaihtaisinko sen sittenkin (tuttuun ja turvalliseen) 35 kilsan matkaan, mitä olen aiemminkin polkenut. Samalta matkalta saa hyvin tilastoa itselle 🙂 Ja tietty pystyisin jatkamaan kisaamista itseäni vastaan! Syöte MTB:n lisäksi pallottelen mielessä muitakin kisoja. 2020 vuodelle oli tavoitteena osallistua kolmipäiväiseen etappikisaan Saariselällä, mutta en oikein tiedä haluanko ottaa tälle vuodelle niin isoa tavoitetta. Viime vuodelta homma kariutui koronan myötä, vaikka loppujen lopuksi Saariselän kisa järjestettiinkin. Kaikki kisat toimii itsellä aina hyvänä motivaattorina ja urheilukisoissa on aina niin huippu yhteishenki, että jo ihan sen vuoksi niihin haluttaa osallistua. Ja tällaisena harrastelijana ei tule liikaa stressiä sijoituksista, koska kilpailen omia rajoja vastaan. Ammattilaiset ansaitkoon kärkipaikat.

Nyt talvena aion myös hiihtää mahdollisimman paljon ja toivottavasti saan meidän pojat mukaan laduille! Olisi niin ihanaa hiihdellä keväthangilla porukalla nuotioimaan ja paisteleen makkaraa. Omilta lenkeiltä jätän tosin nuo makkaranpaistot pois ;D

Lasten kasvaessa on niin ihanaa liikkua ja urheilla yhdessä, kun heillä taidot karttuu ihan älyttömän nopeasti. Parin viikon päästä mennään porukalla laskettelemaan ja meidän kuopuskin hyppää rinteeseen ensimmäistä kertaa. Odotan niin innolla sitä aikaa, kun voidaan koko perheellä käydä laskettelureissuilla. Nyt kuitenkin vasta opetellaan. Samoin odotan koko perheen yhteisiä maastopyöräretkiä. Meidän kaikki pojat ovat innostuneet maastopyöräilystä ja he jaksavat jo melkoisen pitkiäkin matkoja poluilla polkea.

Urheiluun ja hyvinvointiin liittyy olennaisesti myös palautuminen ja siihen aion panostaa enemmän. Itsellä juurikin lomat näyttää hyvin, kuinka palautunut sitä todellisuudessa on. Nytkin joululomalla meni reilu viikko ennen kuin pystyi pysähtymään ja rentoutumaan. Eli stressin purkua pitää selvästi tehdä jo ennalta, eikä ”säästää” koko pottia lomille.

Kuvituskuva. 2021 kalenteri pöydällä.

Työ

Työni suhteen haluan koko ajan kehittyä ja oppia uutta. Sen vuoksi hainkin syksyllä opiskelemaan työn ohella ammattikorkeaan, mutta paikka jäi loppujen lopuksi alle 1,2 pisteen päähän! Harmittaa ihan älyttömästi, mutta ei auta kuin hakea nyt keväällä uudelleen! Janoan haasteita ja kehittymistä, joten opiskelu työn ohessa olisi tällä hetkellä minulle isona unelmana.

Koti

Me puhutaan edelleen ”uudesta kodista”, vaikka ollaan asuttu omakotitaloa jo reilut 9 kuukautta. Uudelta tämä siltikin tuntuu, joten uudesta kodista voi vielä hetken aikaa puhua. Vai mitä?

Ostaessa valmiin talon joutuu usein tekemään kompromisseja. Niin meidänkin tapauksessa, vaikka tämä meidän koti niin ihana onkin. Ollaan kuitenkin saatu pintoja remppaamalla kotia oman näköiseksi ja samalla linjalla on aikomus jatkaakin. Kolme makuuhuonetta on jo pinnoiltaan valmiina. Yksi niistä täällä blogin puolella onkin jo näkynyt. Seuraavana vuorossa on keittiö. Keittiöstä vaihdetaan tapetti maalipinnalle, koristeelliset listat moderneihin ja yksinkertaisimpiin sekä kalustevetimet uusiin. Tarkoituksena on myös vaihtaa saarekkeen taso laminaattitasosta kivitasoon jossain vaiheessa. Näillä muutoksilla saadaan varmasti keittiökin enemmän meidän näköiseksi! Olisi niin ihanaa laittaa koko keittiö täysin uusiksi, mutta se ei ole tällä hetkellä järkevää tai mahdollista. Nykyinen keittiö on uudenveroinen ja keittiön täysremontti rokottaa rahapussia sen verran paljon, että ei haluta enempää asiaa edes pyöritellä mielessä ;D

Keittiön jälkeen vuorossa on vielä olohuoneen ja aulan seinien uusiminen tapeteista maalipinnalle. Oon kyllä ihan superinnoissaan, kun saa nyt rauhassa suunnitella ja ajan kanssa tehdä kotia.

Muut ❤

Meillä on ensi kesänä 10.hääpäivä! Ollaan jo vuosia suunniteltu, että lähdetään kahdestaan jonnekin lomamatkalle juhlimaan ensimmäistä kymppiä avioparina, mutta lomamatka jonnekin kauas lämpimään tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta asialta. Jotenkin me kuitenkin tuota juhlapäivää vietetään, mutta en vielä osaa sanoa miten ja missä.

Kesällä meillä on jo tiedossa kuitenkin melontareissua ja ainakin kahdet pyöräkisat (me kun Ossin kanssa molemmat poljetaan). Eilen jutusteltiin puolestaan koko perheellä, mitä kesälomalla olisi kiva tehdä. Viime kesän Norjan reissu asuntoautoilla oli ihan mahtava ja autot tosiaan vuokrattiin jo heti alkuvuodesta 2020. Sillä me nytkin alettiin asiaa jo miettimään. Lappi ja Norja houkuttaa aina. Haluaisin käydä Luoston ametistikaivoksella ja retkeilemässä Pyhä-Nattasella. Toisaalta olisi kiva käydä reissu itä-Suomessa. Lisäksi sovittiin jo viime kesänä, että lähdetään neljästään aikuisten kesken pyöräilemään saariston rengasreitille. Eli varmasti jonkinlaista reissua on tälle vuodelle tulossa, vaikka ulkomaille ei päästäisikään.

Kuvituskuva. 2021 kalenteri pöydällä.

Paljon on siis hyvää ja kaikkea kivaa tiedossa tällekin vuodelle! Kaikista eniten tälle vuodelle toivon kuitenkin ihan tavallista ja tasapainoista arkea ja terveenä pysymistä läheisille ja itselle. Tavallisessa arjessa se onni piilee!

Mitä sinä toivot alkaneelle vuodelle 2021?

Kaisa-Maria

Vastaa