SkinPen -mikroneulaus

Kaupallinen yhteistyö – Hoitohuone Balleriina

Nyt tulee pitkästä aikaa ihonhoitojuttua! Nimittäin Hoitohuone Balleriinan ihanat naiset kouluttautuivat alkuvuodesta mikroneulauksen ammattilaisiksi ja heidän kysyessään minua yhteistyöhön asian tiimoilta ei tarvinnut vastausta miettiä. Yhteistyön aiheena siis on otsikon mukainen SkinPen -mikroneulaus, joka minulle tehtiin kolme viikkoa sitten. SkinPen -mikroneulaus on hoitomuoto iholle, jossa automaattista neulauskynää kuljetellaan ihoa pitkin tehden neulalla pienen pieniä mikrokanavia käsiteltäviin kohtiin. Ihon neulaaminen kuulostaa paljon hurjemmalta kuin se oikeasti onkaan. Neula on nimittäin niin ohut, että suurimmalta osin hoitoa en edes tuntenut mitään. Ja kun neula tuntui, oli se lähinnä sellaista rapsuttelua/kevyttä raapimista muistuttavaa tunnetta. Mutta tuntemuksista lisää myöhemmin postauksessa ja itse asiaan – mitä on SkinPen -mikroneulaus ja mikä on sen tarkoitus?

Mikroneulauksen periaatteena on saada iho luonnollisella tavalla uudistumaan ja vahvistumaan. Itse neulauksessa ohut neula tekee niin sanotusti ”hallittua traumaa” iholle, jolloin ihon oma luonnollinen korjausprosessi käynnistyy.

Mikroneulaus. Nainen istuu sohvalla.

Kenelle SkinPen -mikroneulaus sopii?

Lähtökohtaisesti mikroneulaus sopii kaikille, koska jo 25 ikävuoden tietämillä ihon oma kollageenin tuotanto alkaa vähenemään meillä kaikilla. Ihon kollageeni on juurikin se proteiini, joka pitää ihon toimintakykyisenä, joustavana ja auttaa ihoa uudistumaan. Oman luontaisen kollageenin vähetessä iho alkaa löystymään sekä ohenemaan, minkä vuoksi ihoon alkaa tulla juonteita ja ihon vastustuskyky muun muassa auringonvaloa, huonoa ruokavaliota ja ilman saasteita vastaan heikentyy. Tuota heikkenemistä puolestaan edesauttavat auringon uv-säteily, tupakointi, C-vitamiinin puute ja sokeri. Ja hei! Tiesitkö, että ihon koostumuksesta noin 70% on juurikin tätä kollageenia?

Mikroneulauksella saadaan iho ikäänkuin ylituottamaan kollageenia ja ihon uudistuminen tosissaan käyntiin. Mikroneulauksella voidaan hoitaa siten monenlaista iho-ongelmaa. Alla esimerkkejä (iho-)ongelmista, mihin mikroneulaus auttaa:

  • Samea, epätasainen sävy ihossa
  • Rypyt ja juonteet
  • Arvet (toimii myös raskausarpiin)
  • Veltostunut iho
  • Punoitus ja couperosa
  • Rosacea eli ruusufinni
  • Hyperpigmentaatio eli erilaiset pigmenttiläiskät ja värimuutokset
  • Epäpuhtaudet (muun muassa mustapäät ja finnit)
  • Laajentuneet ihohuokoset
  • Hiustenlähtö
  • Glykaatio eli ruoasta tullut sokeri kiinnittyy ihosolujen proteiiniin ja saa näin ihon veltostumaan sekä harmaaksi.

Minun iholla lähdettiin mikroneulauksella korjaamaan pääosin ihon sävyä ja punoitusta sekä otsan alueen juonteita ja kaulan ihon veltostumista. Juonteiden kohdalla SkinPenin -neulakynän neuloja vietiin syvemmälle juonteen pohjaan, jolloin ajan myötä ihon uudistuessa juonteen syvyys pienenee. Kasvojen ihon herkemmälle alueelle, helposti punoittaviin poskiin taas neulojen syvyyttä vähennettiin.

Nainen istuu sohvalla.

Mitä mikroneulauksessa tapahtuu?

Tuo termi ”neulaus” saa varmasti monella vähintäänkin ihokarvat pystyyn. Kannustan kuitenkin tutustumaan tähän ihonhoitomenetelmään, koska neuloja tässä ei ole näkyvilläkään ja ainakin minulla tuntemukset hyvin vähäiset. Toki meidän kaikkien tuntoaisti on yksilöllinen ja kipu koetaan hyvin erillä tavalla. Minusta mikroneulaus oli inhottavimmillaan vain epämukavan tuntoista raapimista, joka kesti sekunnista kahteen kerrallaan.

Ennen hoitoa täytetään esitietolomake ja käydään läpi muun muassa käytössä olevat säännölliset lääkkeet sekä vitamiinit. Nimittäin esimerkiksi Omega-3 aiheuttaa joillekin verenvuotoriskiä. Verta mikroneulauksessa ei suinkaan vuodateta, mutta varotoimena kaikki tällaisetkin on hyvä ottaa huomioon. Esitietojen ollessa kunnossa siirrytään itse hoitoon. Ensin iholta puhdistetaan meikit ja epäpuhtaudet. Tämän jälkeen hoitoalueen iho desinfioidaan.

Mikroneulauksen aikana iholle levitetään seerumia, mikä on sopiva juuri siihen omaan tarpeeseen. Mikroneulauksen aikaansaamien kanavien kautta hoitava seerumi pääsee suoraan sinne, minne sen vaikutuksen kuuluukin iskeä. Itse mikroneulauksen kesto riippuu käsiteltävän alueen laajuudesta. Minulta käsiteltiin kasvot ja kaula, jolloin aikaa itse neulaukseen meni noin 20 minuuttia. Mikroneulauksen jälkeen hoidetulle iholle levitetään ihoa rauhoittava kangasnaamio noin 10 minuutin ajaksi. Meinasin nukahtaa tässä vaiheessa ;D Lopuksi iholle levitetään hoitava voide.

Välittömästi mikroneulauksen jälkeen iho saattaa punoittaa ja olla laikukas. Minulla ainakin punoitti kasvot sieltä täältä voimakkaasti, mutta punoitus poistui jo puolen tunnin kuluttua hoidon loppumisesta. Kutina ja vähäinen kihelmöinti on myös aivan normaalia.

Mikroneulaus. Tarvittavat seerumit, hoitovoiteet sekä neulakynä.
Mikroneulaus. Lähikuva, jossa otsaan tehdään mikroneulausta neulauskynällä.

Hoidon jälkeen

Mikroneulauksen jälkeen ihon pintakerroksen sulkeutumiseen menee 2-3 tuntia. Tuona aikana ihoon ei tule koskea lainkaan. Minulla vähän kutitti poskista hoidon jälkeen ja siihen auttoi tuulettelulla tehty viileä ilmavirta. Sain ohjeeksi olla pesemättä kasvojen ja kaulan ihoa illalla, että hoidon aikana levitetty seerumi ja hoidon jälkeinen hoitovoide saa kunnolla aikaa vaikuttaa. Hoidosta seuraavaan 24 tuntiin ei saa käyttää meikkiä ja parempi vielä jos olet meikittä pidempään. Minä taisin olla sen kaksi päivää täysin meikittä. Hoidon jälkeen tulee myös välttää hikiliikuntaa ja saunomista 24 tunnin ajan. Lisäksi yöksi kannattaa vaihtaa puhdas tyynyliina.

Aurinkoa on muutenkin syytä vältellä, mutta eritoten hoidon jälkeen iho on hyvin herkkä auringonvalolle. Siksi hoidon jälkeiset 5 vuorokautta tulee välttää auringossa oleskelua ja käyttää aurinkovoidetta, jossa SPF eli suojakerroin on 30-50.

Hoidon jälkeen iho oikein janoaa kosteutusta, joten kosteuttavaa voidetta on hyvä lisätä tasaisin väliajoin. Iho saattaa myös hilseillä hieman, mutta anna sen tapahtua rauhassa. Älä siis kuori ihoa hoidon jälkeen, vaikka kuivuutta esiintyykin. Iho hoitaa silloin itseään ja kuorimalla ei tule ”häiritä” tilannetta.

SkinPen -mikroneulaus – lisätietoa

  • Mikroneulauksessa noudatetaan todella tarkkaa hygieniaa ja kaikki neulat ovat steriilejä kertakäyttöneuloja.
  • Hoitolan kaikki tilat ja pinnat puhdistetaan säännöllisesti monta kertaa päivässä ja nyt vallitsevan tilanteen vuoksi näitä puhdistuskertoja sekä tilojen desinfiointeja on lisätty entisestään.
  • Jo yhdellä mikroneulauskerralla saavutetaan näkyviä tuloksia. Epäpuhtaudet alkavat poistua, iho kirkastuu ja juonteet madaltuvat. Paras tulos saadaan kuitenkin 3-6 kerran hoitosarjalla.
  • SkinPen -mikroneulaus ei ole sama asia kuin markkinoilla olevat kotikäyttöiset mikroneularullat. Kaikenlainen ihon mikroneulaus suositellaan tehtäväksi alan ammattilaisen toimesta.
  • Jokainen meistä on yksilöllinen ja niin on meidän ihommekin. Toisen yhdellä mikroneulauskerralla saavutettu tulos voi vaatia toisen iholle useamman kerran.
  • Jos sinulla on jokin sairaus tai säännöllinen lääkitys tarkasta mikroneulauksen mahdollisuus lääkäriltäsi. Esimerkiksi syöpä, verisuonisairaudet, ja autoimmuunisairaudet estävät mikroneulauksen. Mikroneulausta ei tehdä myöskään raskauden tai imetyksen aikana.

Oma kokemus ja omat fiilikset yhden hoitokerran jälkeen

Aluksi mikroneulauksen jälkeen iho tosiaan punoitti laikukkaasti, mutta koko punoitus hälveni nopeasti. Seuraavan päivän aamuna iho tuntui hieman kireälle ja kuivalle, mutta runsas kosteutus vei tuon kiristävän tunteen pois. Kosteuttavaa voidetta sai kuitenkin lisätä pari ekstrakertaa muutaman ensimmäisen päivän aikana.

Kolmantena päivänä neulauksesta alkoi näkyä ensimmäiset vaikutukset kunnolla, kun ihossa olleet epäpuhteudet alkoi puskea ulos. Ja uloshan ne tulevat nousemalla ihon pinnalla. Toisin sanoen minulla oli kasvot täynnä punaisia näppyjä, joista ihmeissään lähetin Balleriinan Riinalle kuvaviestin ja kyselin asian normaaliudesta. Olen nimittäin miettinyt tässä lähiviikkoina, että onko minulle puhjennut stressaavien ruuhkavuosien vitsaus, ruusufinni. Säikähdin hieman, että minulla mahdollisesti oleva ruusufinni on ottanut hoidosta nokkiinsa ja päätti räjähtää esiin ihan kunnolla. Riina vastasi homman sopivan kuitenkin juuri noiden epäpuhtauksien poistumiseen kolmantena päivänä hoidosta. Parina seuraavana päivänä näpyt alkoivat vähetä ja reilun viikon päästä niitä ei enää ollut kuin muutama. Reilun viikon päästä hoidosta leukaan iski myös kunnon ihonalainen finni, joka on sieltä nyt kolme viikkoa hoidosta poistunut itsekseen. Eli tehokkaasti saa kaikki kuonat kyytiä! Naureskelinkin, että tämä koronaeristäytyminen tuli noiden näppyjen suhteen täydelliseen aikaan. Ei tarvitse lähteä minnekään ihmisten ilmoille ja iho saa rauhassa hoitaa itseään ilman meikin tuomaa peittoa.

Nyt kolme viikkoa hoidon jälkeen ihon sävy on selvästi tasoittunut ja kirkastunut. Ne kohdat, jotka punoittavat eniten ovat nyt hieman haaleampia. Ja eritoten kulmakarvojen välissä oleva pystyjuonne ns. ”sibeliusryppy” on madaltunut!

Nainen istuu sohvalla.

Minulle on tarkoitus tehdä kolmen kerran hoitosarja. Kuitenkin tämän hetken vallitseva koronatilanne laittaa melkein kaikki suunnitelma uusiksi, kuten myös tämänkin. Nyt on parasta pysytellä kotona ja välttää kaikki ylimääräinen kontakti. Hoitosarja jää siis nyt tällä erää kesken, mutta perumisen sijaan ostan jo valmiiksi lahjakortin itselleni seuraavaa hoitokertaa varten. Hoitosarja pitää tietenkin aloittaa alusta, mutta sehän ei haittaa 🙂 Haluan ehdottomasti tukea yrittäjiä tässä kaikille hankalassa tilanteessa ja esimerkiksi lahjakortin ostaminen on mainio keino tukea yrittäjiä. Balleriinan lahjakortit saa muuten nyt kätevästi ostettua netistä! Kannattaa muutenkin tutustua tähän suosikkikauneushoitolani palveluihin sekä hoitoihin ja hankkia vaikkapa lahjakortti tulevaa hoitoa varten. Suosittuja lahjakortteja kannattaa hoitohuoneelta hankkia myös tulevaa äitienpäivää sekä kesän muita juhlia silmällä pitäen! 🙂

SkinPen -mikroneulaukseen julkaisemme Hoitohuone Balleriinan kanssa kampanjakoodin heti, kun tämä koronatilanne antaa myöten. Balleriina palvelee kuitenkin normaaliin tapaan noudattaen viranomaisten suosituksia ja kuten aiemmin postauksessani kirjoitin hoitohuoneella on entisestään tehostettu tilojen sekä pintojen puhdistusta ja desinfiointia.

Tiedotamme Balleriinan sekä minun kanavissa, kun mikroneulaus-kampanjakoodi on käytettävissä! 🙂

Hoitohuone Balleriinan hoitohin pääset tutustumaan heidän nettisivuiltaa sekä tietty minun blogista meidän aiemmista yhteistöistä. Luonnollisen kaunis -kauneushoito tarjoaa ihanaa hemmottelua kaikille. Arjen helpostusta saa kätevästi Lash Liftillä eli ripsien kestotaivutuksella. Ihon pinnoitushoidoilla puolestaan saadaan juuri omalle iholle sopiva vahvistus aikaiseksi. Kesää silmällä pitäen kantsii kurkata myös Balleriinassa myytävät ihanat luonnonkosmetiikkatuotteet sekä tietenkin sokerointi!

Kaisa-Maria

Vastaa