Vuoristorata on tämän viikon nimi

Vuoristorata. Se se on, jos tätä viikkoa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla. Alkuviikko meni työreissussa messuilla Jyväskylässä. Kolme päivää iloista hulinaa, pari tuhatta ihmistä, lukemattomia keskusteluja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Illat meni minulla hotellin hiljaisuudesta nauttien 🙂 Torstai-iltana palasin kotiin, koska perjantaina oli aika sanoa hyvästit mummulle.

Mutta palataanpas alkuun..

Vuoristorata. Nainen ja kolme lasta pyörätiellä.

Messureissut kokonaisuudessaan on aina mukavia, vaikka kieltämättä parin kolmen päivän edustaminen ja tapaamiset vie energiaa. Sen huomaa hyvin aina iltaisin, kun menee alle minuutti nukahtamiseen ;D Pienestä väsystä huolimatta oli taas huippua tavata iso määrä uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Messuilla on aina hyvä meininki ja ihmiset hyvällä tuulella. Messufiilis jää myös päälle ja sitä höpöttää & juttelee sitten joka paikassa ja kaikille. Muun muassa eilen autoa tankatessa aloin puhua pälättää viereiselle tankkaajalle.. Eihän se tosin huono juttu ole? Ja iso plussa työreissuissa on se, että näin kolmen pienen lapsen äitinä jo yksikin täysin nukuttu yö hotellin lakanoissa tuntuu aivan taivaalliselta, saatika sitten useampi. Minulle ainakin tekee hyvää saada aina välillä tällaista täysin omaa ja yksinäistä aikaa. Varmaan kaikki sellaista tarvitsee aina joskus?

Messufiiliksestä ja työjutuista onkin superoutoa vaihtaa moodia täysin toiseen ääripäähän. Kirjoittelinkin jo aiemmin, kuinka meidän mummu nukkui vähän aikaa sitten pois ja nyt oli aika saatella hänet viimeiselle matkalleen. Kontrasti messumoodista hyvästeihin on melkoinen. Siksi kirjoitankin, että viikko on kuin vuoristorata. Alkuviikko on ollut älyttömän energinen ja iloinen, kun taas loppuviikosta suru konkretisoitui läheisten kesken.

Nainen ja kolme lasta pyörätiellä.

Me osallistuttiin koko perheellä mummun hautajaisiin ja pojille kerrottiin etukäteen päivän kulusta. Ymmärrän heitä täysin, jotka haluavat jättää lapsensa poissa hautajaistilaisuuksista ja se on aivan yhtä ok ratkaisu kuin ottaa heidät mukaan. Me otetaan lapset mukaan, koska halutaan heidän ymmärtävän tasoillaan myös kuoleman olevan osa normaalia elämää. Asiasta jutellaan heidän kanssaan täysin niillä tasoilla kuin he sitä itse ymmärtävät ja kysyvät. Pojilla meni hienosti ja kuten arveltiinkin, kysymyksiä sateli vähän väliä. Onhan se hankala asia käsittää. Eritoten meidän kolmevuotias kuopus kyseli moneen kertaan, milloin isomummu tulee paikalle hautajaisiin.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi lauantaina olla jo enemmän virtaa touhuilla. Käytiinkin pitkä hiihtolenkki aamusta, jonka jälkeen suunnattiin toisen puolen perheen kanssa brunssille. Brunssin jälkeen juhlittiin vielä meidän kuopuksen 3-vuotissynttäreitä parinkin eri porukan kesken, kun ihan kaikki eivät viikko sitten päässeet synttärijuhliin. Fiilikset siis menivät taas ääripäästä toiseen ja mietin vain sen jos jonkin olevan elämää. Nyt on vain sattunut tällaisia spesiaalitilanteita enemmän yhteen viikkoon kuin ehkä tavallisestikin olisi.

Lisäksi ensi viikon tulevat asuntokaupatkin pyörii mielessä ja tuo oman ihanan lisän tähän tunneskaalaan. Ei osaa vielä uskoa todeksi, että toinen perhe muuttaa meidän kotiin jatkamaan tarinaansa ja meidän pesue lähtee kohti uusia kotikulmia. Ihan superjännää ja samalla haikeaakin.

Nainen ja kolme lasta pyörätiellä.

Tämän viikon vuoristorata saattaa viedä muutaman extrapäivän sisäistää kaikki tapahtunut. Messujen läpikäynti ja purku niin mielessä kuin paperilla on edessä ensi viikolla. Mummun poismenoa ei varmasti tule käsittämään vielä pitkään aikaan ja kotijutut etenee askel kerrallaan.

Mitä teidän viikkoon kuuluu? Onko ollut vuoristorataa vai suloisen tasaista kyytiä? 🙂

Kaisa-Maria

Vastaa