Hepoköngäs – satumainen vesiputous

Ensimmäisen kesälomaviikon toinen lähimatkailu kohde meillä oli Hepoköngäs – satumainen retkipaikka vesiputouksineen Puolangalla. Oulusta ajomatkaa vesiputoukselle kertyy vain vajaan parin tunnin verran eli Hepoköngäs on juuri passeli kohde päiväretkelle.

Muistan oman ensimmäisen retkeni Hepokönkäälle lapsuudesta. Isä vei minut ja veljeni ihastelemaan vesiputousta. Myöhemmin ollaan käyty omien lasten kanssa tuolla nelisen vuotta sitten ja nyt haluttiin käydä taas uudelleen, että meidän kuopuskin näkee paikan.

Kuksa täynnä mustikoita.
Hepoköngäs ja kaksi poikaa.
Kolme poikaa metsässä kävelyllä. Edessä tupasvillaa.

Puolangalta on opastekyltit putoukselle ja reitti on helppo. Putoukselle asti pääsee lastenvaunujen kanssa ketterästi ja autopaikoiltakin sinne on matkaa vain 600 metriä. Meidän pojat ja poikien serkkupoika (eli ”neloset”) jaksoivat helposti kipittää tuon matkan edestakaisin.

Putouksen yläpäässä on tilava uusi nuotipaikka. Toinen retkeilijäporukka oli tehnyt sinne jo valmiiksi tulet ja me päästiin suoraan lounaalle tulen äärelle. Tuona päivänä ei nimittäin helteistä ollut vielä tietoakaan ja meinasi hieman palella!

Herkkusämpylät, mustikoita ja pullakahvit! Ai että miten voikin kaikki ruoka maistua aina niin paljon paremmalta ulkona?!! Tulipaikka on aivan putouksen yläpään vieressä ja eväitä nauttiessa voi ihastella kaunista maisemaa. Lasten kanssa saa tosin olla varsinkin jyrkännekohdissa huolellisena, vaikka aitoja paikalta löytyykin. Me käytiin vielä varovasti kurkkimassa kallioilta putouksen alaosaan ja onhan se vaikuttava näky!

Hepokönkään nuotiopaikka. Penkeillä aikuisia ja lapsia syömässä eväitä.
Hepoköngäs ja kolme poikaa leikkivät rannalla.
Hepokönkään vesiputous ja poika.

Alaosan tasanteelle asti kulkee leveä ja helppokulkuinen polku, josta jatkuu jyrkemmät portaat rantaan. Pojat ampaisi tietenkin heti rannan tuntumaan etsimään aarteita ja ihmettelemään putouksen pauhua. Joskus Hepoköngäs tarjoilee raikastavan sumun tuolla rannalla ollessa.

Kiipeilyiden ja seikkailuiden lisäksi saatiin ihastella sorsaemon ja pienen poikasen uiskentelua ihan meidän vieressä. Siellä ne tonkivat ruokaa ja pikkuinen koitti kovasti pysytellä räpiköiden emonsa perässä. Suloista katseltavaa!

Pojat ei olisi millään malttaneet jättää kivillä hyppelyä kesken, eikä kyllä meillä isommillakaan huvittanut lähteä kotimatkalle. Autolle kävellessä suunniteltiin jo seuraavaa reissua putoukselle syksyllä. Pimenevä ilta ja nuotiotulet vesiputouksella. Miltä kuulostaa?

Miehen ja lapsen kädet. Lapsen jalat kivillä.
Hepoköngäs. Lähikuva rantakivistä ja taustalla vesiputous.

Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista ja se on valittu 2014 jopa Suomen kauneimmaksi vesiputoukseksi. Enkä ihmettele yhtään! Kannattaa ehdottomasti ottaa kohteeksi joskus!

Hepoköngäs. Poika katselee vesiputousta tasanteelta.

Me niin rakastetaan tarjota lapsille tällaisia erilaisia kokemuksia huvipuistoista luonnon ihmetyksiin. Joka kerta he oppivat paljon kaikkea uutta ja hauskaa. On ihan parasta katsella hymyillen, kun lapset tutkivat ja tekevät itselleen seikkailun hetkessä. Suloiset kysymykset eri paikkojen synnystä ja alkuperästä saa meidät vanhemmat naurahtamaan – ja samalla ylpeäksi omista pikku seikkailijoista.

Onko Hepoköngäs tuttu paikka teille?

Kaisa-Maria

Vastaa