Kasvamisen haikeus

Selailen aika usein puhelimen kuvia. Niitä, joita räpsin päivittäin meidän arjesta. Ja joka kerta kun noita muistoja rullailen ajassa taaksepäin iskee ihan jäätävän kokoinen haikeus lasten kasvamisesta. Vuoden takaisia kuvia katsoessa tuntuu, että pojat ovat olleet ihan älyttömän pieniä verrattuna tähän päivään. Ja niinhän he ovatkin.. mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Haluaisin toisinaan palata päiviin kun kukin pojistamme oli vastasyntynyt ja aikaan, jolloin isommat pojat touhukkaita taaperoita, kuten kuopuksemme nyt on. Muistojen keskeltä ravistellessa itseni takaisin tähän päivään iskee lasten kasvamisen haikeus. He eivät koskaan enää ole niin pieniä kuin nyt. Lasten kasvamisesta ja uusista asioista me ollaan tietenkin aina yhtä innokkaita ja onnellisia. Sydämessä läikähtää joka kerta kun pojat oppivat jotain uutta. Mutta pikkulapsiaika sen kuin hupenee päivä päivältä vähemmälle.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.
Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Valokuvissa muutoksen ja kasvun näkee selkeästi ja heti. Muut kasvamisen merkit saattavatkin sitten jopa yllättää. Kuten esimerkiksi se, kun meidän 2-vuotias pikkumies tuli eräs aamu innoissaan näyttämään kuinka hän oli pukenut kaikki vaatteet päälleen alusta loppuun. Ja ihan oikeinpäinkin vielä kaikki! Samalla tavalla yllätti kun 5-vuotias keskimmäinen napero lueskeli kirjaa meidän pienimmäiselle ja kehui häntä kun uudet asiat ja sanat löysivät toisensa. Tai kun meidän 6-vuotias esikoinen marssii nykyään itse iltaisin suihkuun ja saattaa pesujen jälkeen laitella iltapalatarvikkeet valmiiksi pöytään.

Lukuisista vastaavista jutuista tulee välillä väistämättä sellainen ”missä minun pienet lapset on” -fiilis! He kun koko ajan toimivat omatoimisemmin kukin tasollaan. Noita uusia asioita tulee vielä niin paljon koko ajan, että tuntuu tippuvansa kärryiltä välillä. Ja samaan aikaan ollaan ihan superinnoissaan kaikesta uudesta ja lasten oivalluksista.

Me kyllä nautitaan todellakin kun arki helpottuu tietyin tavoin samaa tahtia kuin lapset kasvavat. Usein vain iskee se kasvamisen haikeus kun pikkumiehet eivät enää samalla tavalla nukahda päivän päätteeksi syliin tai kun automaattisesti tekevät jotain mihin ennen tarvitsivat meidän apua.

Kasvamisen haikeus kun lapset kasvavat. Kolme eri ikäistä poikaa portailla.

Suurin muutos on nyt käsillä esikoisen aloittaessa koulutiensa kesän jälkeen. Se on iso virstanpylväs ja uskon, että tämä haikeus kumpuaa paljolti tuosta uudesta vaiheesta ja uuden jännityksestä. Siksipä juuri me pyritään elämään koko ajan hetkessä ja samalla jatkan niiden muistojen ikuistamista kuviin. Kuvat on se juttu, millä pääsen hetkeksi takaisin menneeseen ja niitä me tykätään koko perheellä yhdessä selailla.

Onko tämä lasten kasvamisen haikeus tuttu tunne teille?

Kaisa-Maria

Vastaa