Saunaremontti – DIY

Helmikuussa kirjoittelin kuinka meidän lämminvesivaraaja tuli tiensä päähän ja tarjoili yhtäkkiä ainoastaan kylmää vettä kotona. Ainoa vaihtoehto oli tietenkin uusia koko varaaja. Meidän kotona tuon varaajan paikka on saunassa lauteiden alla ja uusimista varten oli purettava saunan lauteet edestä pois. Purkuvaiheessa Ossi ja hänen isänsä kysyi minun mielipidettä vanhojen lauteiden säilyttämiseen. Pikaisen katseidenvaihdon jälkeen päädyimme hyvästelemään vanhat lauteet ja päätettiin tehdä saunaremontti.

Tee se itse - saunaremontti. Pellavaliina, saunanlauteet ja IKI-kiuas.

Meidän kodin entinen omistaja on jo aikoinaan tehnyt saunaan pienen face liftin, jossa seinäpanelit, kiuas ja kiviseinäosio oli uusittu. Meille jäi siis pelkkien lauteiden remontointi.

En koskaan oikein tykännyt meidän alkuperäisistä muotoilluista lauteista. Malli teki saunan tosi ahtaaksi ja meidän viisihenkinen perhe ei mahtunut kunnolla saunomaan. Aina sai pelätä, että joku horjahtaa ahtaassa saunassa lauteilta alas. Halusin tasaiset lauteet, joilla voi olla muussakin asennossa kuin suorassa istunnassa. Ja sellaiset meille tuli!

Alla kuva vanhoista lauteista. Pehmeästi muotoillut lauteet pienellä liikkumatilalla tekivät valitettavan ahtaan koko saunasta.

Muotoillut saunan lauteet ja kiuas. Kuva ennen saunaremonttia.

Piirustelin mallikuvia saunasta ja mittailin harva se päivä saunatilaa. Ajatus kulmalauteista tuli aika pian mittailujen lomassa kun huomasin tilan olevan yllättävän iso. Entiset lauteet tekivät sen paljon pienemmän näköiseksi. Etsiskelin rautakaupan sivuilta sopivat laudepuut ja laskettiin menekkiä. Meille oli selvää, että halutaan leveää lautaa ja päädyttiin loppujen lopuksi 12,5 cm leveään lämpöhaapaan. Runkomateriaalina käytettiin siihen soveltuvaa lankkua.

Saunasta ei koskaan tehty tarkkoja piirustuksia, vaan työn edetessä päätettiin lopulliset ja ratkaisut. Istuinlauteiden osalta tehtiin jopa yksi muutos valmiiseen kohtaan.

Saunanlauteet, pellavaliina ja löylykiulu.
Saunaremontti. Kiuas ja osa lauteista.

Saunaremontti ei olisi luultavasti ikinä valmistunut ilman Ossin ja minun isiä. Ossi ja ”papat” meidän kuopus työnjohtanaan takoivat saunan valmiiksi muutamassa päivässä. Ja lopputulos on aivan ihana!!

Ennen meillä saunottiin todella harvoin. Hyvä jos pari kertaa puolen vuoden aikana. Nyt voisimme saunoa joka päivä. Pojat meillä myös ovat ihan superinnoissaan ”uudesta” saunasta. Nyt he mahtuvat alalauteelle helposti vilvoittelemaan vesiastioidensa kanssa.

Saunaremontti – kustannukset

Tämäkään saunaremontti ei ollut tietenkään ilmainen.

Laudepuuna Thermory lämpökäsitelty haapa koolla 28x120mm, runkopuut, ruuvit, öljy, säädettävät jalakset runkopuihin maksoivat yhteensä noin 450 euroa.

Säästöä tuli huomattavasti kuitenkin tilaustyönä tehtävään remonttiin verrattuna, koska homma hoidettiin itse ja papoilta löytyi kaikki tarvittavat työkalut sekä taito saunaremonttia varten. Suurin kiitos vielä papoille <3

Sauna kokonaisuutena.
Kiuas ja pellavaliina. Saunaremontti.

Seuraavaksi käyn saunan sisustuksen kimppuun. Hankintalistalla on uusi lämpömittari, löylykiulu/-sanko, kauha ja tekstiilit. Vinkkejä vain kehiin!

Tämä saunaremontti oli meidän kolmas tällainen itse tehty remontti. Vuonna 2013 tehtiin keittiöremontti ja 2016 toukokuussa naputeltiin ystäväni Jossun kanssa uusi terassi meille. Saunaremontissa vasarat ja naulat olivat nyt täysin miesten käsissä ja minä kävin vain välillä kurkkimassa edistymistä ja juttelemassa ratkaisuista. Aiemmissa remonteissa puolestaan olen ollut itse vasara kädessä työntouhussa. Hauskaa hommaa jos minulta kysytään!

Mitäs tykkäätte?

Kaisa-Maria

2 thoughts on “Saunaremontti – DIY

  1. Meille tulee putkiremontti ja ajateltiin samalla laittaa saunan pintoja uusiksi. Putkiliikkeellä hyvä osaaminen siitä, niin annetaan heidän tehdä koko homma. Mutta ehdottomasti kerron nämä sinun vinkit heille. Voin kuvitella että saunominen lisääntyy kun tila on noin kaunis.

    1. Kiitos kommentista :)Tuo onkin hyvä ratkaisu samalla tehdä muutakin remonttia. Kyllä meillä on tämän uuden saunan myötä saunominen lisääntynyt ihan merkittävästi. Tulethan sitten kertomaan, kuinka remontti sujui ja millainen saunastanne tuli? Rentouttavia saunahetkiä teille! 🙂

Vastaa