Tytöttely

Olen enemmän kuin mielelläni yli 30-vuotias jos mietitään asiaa erityisesti ammatillisen uskottavuuden kannalta. Nimittäin edellinen vuosikymmen oli varmasti (ja toivottavasti) minun elinvuosien väheksyvän tytöttelyn kulta-aikaa. Tällä väheksyvällä tytöttelyllä tarkoitan nimenomaan niitä tilanteita, joissa tietoa sekä ammattitaitoa & osaamista arvioidaan ankarastikin väheksyen iän ja sukupuolen mukaan. Edelleen tuota kettuiluksikin tulkittavaa tytöttelyä kohtaan viikoittain ja samaa kokee valitettavasti myös suurin osa naispuolisista ystävistänikin.

Tytöttely-postaukseen tyttömäinen kuva naisesta.

Aika useinkin meillä nousee tämä aihe ilmoille ystävieni kanssa. Väliin toteamme leikkisästi, että olisi toisinaan paljon helpompaa jos löytyisi ne palliskot jalkojen välistä. Vaikka mitä me nyt naisena asiasta tiedetään ;D Liian usein tulee kuitenkin tilanteita, joissa minä itse tai joku minun naispuolinen tuttava saa osakseen tuota ankeaa ”tytöttelyä” ja naljailua.

Minä jaan nuo tytöttelyt osaltani kahteen luokkaan: hyväntahtoiseen ja vähettelevään. Omassa työpaikassani ei tuota vähettelevää onneksi esiinny, mutta viikoittaiset kohtaamiset useiden eri ihmisten kanssa vie tilanteisiin, joissa muun muassa asiani kerrottuani minulta on pyydetty miestä ottamaan yhteyttä samasta asiasta. Tai kun naisen oletetaan olevan sihteeri ihmisten kokoontuessa palaveriin. Eikä siinä, ihan mielellään voin itse ainakin toimia sihteerinä. Miksipä en? Mutta se tyyli millä asia esitetään! Esimerkiksi tämän tyylinen kommentti on tullut useammalle naiselle vastaan: ”Ai sieltähän tuli sihteeri mukana. Haepas kahvia”. Noissa tilanteissa ärsyttää eniten se, että titteli ja asema vaikuttaa joidenkin mielestä siihen, kuka hakee tai keittää kahvia tai tekee nyt mitä tahansa. En vain ymmärrä 😀 Kahvikuittailuja on tullut erinäisissä tilanteissa itsellekin useammat..

Johtotehtävissä olevaa ystävääni on puhuteltu ”kaksvitoseksi blondiksi, joka ei tiedä mistään mitään”. Jännä, ettei vuosien kokemus työelämässä ja maisterin tutkinto ole tuonnut lainkaan tietoa hänelle? Muutaman kerran palaverissa ollessani minusta on puhuttu (vieraan ihmisen toimesta) aivan kuin en olisi paikalla. Yhdellä kerralla eräs herra x kysyi kollegaltani, kuuluuko minun tehtäviini asiat a ja b. Herra x vain unohti kysyä asiaa minulta, vaikka istuin samassa pöydässä. Sen sijaan hän esitti asian kollegalleni näin: ”hoitaako hän asiat a ja b” samalla osoittaen kämmenellä kohti minua ja pitäen katseensa kollegaani.

Voisin kirjoittaa lukuisia esimerkkejä näistä tilanteista, joissa meitä ”tyttöjä” on haluttu jostain syystä vähän kampitella. Mutta uskon teidän päässeen asiasta jyvälle jo noiden muutaman esimerkin avulla.

Miten minä näihin ankeisiin ja vähätteleviin huomautuksiin sitten reagoin? Ensinnäkin myötätunnolla sitä reppanaa kohtaan, joka kokee tarpeelliseksi puhua toiselle noin. Saatan heittää jonkin pienen ja humoristisen kuitin takaisin töksäyttäjälle tai sitten annan asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllähän nuo kieltämättä ärsyttää toisinaan kovastikin ja asiasta voisi topakastikin huomauttaa, mutta pieni kuitti pilke silmäkulmassa saa töksäyttelijänkin yleensä miettimään sanomisiaan ja yhteistyö on jatkossakin sujuvaa. Toki jos joku menee asiattomuuksiin, niin sanon kyllä kovemmin takaisin. Ne tilanteet ovat onneksi harvassa.

Haluan (häpeillen) tunnustaa kerran elämässäni sortuneeni samanlaiseen väheksymiseen ja nimenomaan sukupuolen vuoksi. Asiaa en tietenkään tuonut ilmi millään tavalla tälle miehelle enkä kellekään muullekaan. Myöhemmin olen miettinyt ja puhunut, kuinka typerää oli ajatella niin.

Kyseessä oli siis meidän kuopuksemme synnytys. Naiskätilön tullessa sisään saliin tuli mukana myös viittä vaille valmis kätilöopiskelija. Kätilöopiskelija oli mies ja siinä sängyllä istuessa mietin vain, ”ei mies voi olla kätilönä. Eihän hänellä ole mitään hajua naisen vartalosta synnytyksen aikana tai miten nainen kaiken kivun ym. tuntee”. Typerää, eikö vain? Hyvin pian muutin kylläkin mielipidettäni, koska kätilöopiskelija oli ihan mahtava ja olisi voinut luulla hänen tehneen sitä työtä jo pidemmän aikaa. Kolmen lapsen synnytyksissä minulla on ollut apuna monta kätilöä ja tämä opiskelija on ehdottomasti kärkijoukoissa mitä tulee kohtaamiseen, ymmärtämiseen, tietoon ja ammattitaitoon. Että niin sitä sain nenilleni ja tilaisuuden mietiskellä asiaa uudelleen.

Sivukuva vaaleahiuksisesta naisesta.

Se sopiva tytöttely

”Lähteekö tytöt/leidit mukaan lounaalle vai onko teillä eväät?”. Siinä esimerkkilause, jonka saatan kuulla töissä ja saman tyylisiä vapaa-ajallakin. Minusta tuollainen tytöttely on hauskaa kun meitä useita eri ikäisiä naisia kutsutaan joukkona tytöiksi tai tyttäriksi. Samalla tavoin omassakin puheessa kuuluu ”pojat/jätkät” kun tarkoitan tuttua miesporukkaa. Toinen täysin ok tytöttely minulle on se, kun oma isoisäni puhuttelee minua tytöksi. Tai kuka tahansa ikääntynyt. Varmasti kolmikymppinen onkin ihan tyttö yhdeksänkymppisen silmissä. 😉

Minä koen, että tuollaisissa yllä kuvatussa tilanteissa ei ole mitään väheksyvää toista kohtaan, mutta ymmärrän heitä, joita tämä minun hyväntahtoiseksi mieltämä tytöttely/pojittelu ärsyttää.

Sivukuva vaaleahiuksisesta naisesta.

Mikä teidän kanta on tähän? Onko ok tytötellä ja pojitella? Jos on, niin missä tilanteissa? Mistä se johtuu teidän mielestä? Mietin itse, että voisiko kyse olla toisen sukupuolen väheksymisestä, iästä, oman ammattitaidon esiintuomishalusta tai itsetunto-ongelmista?

Haluaisin myös suunnattomasti kuulla, onko teillä miehillä kokemuksia saman tai vastakkaisen sukupuolen vähättelystä iän tai sukupuolen vuoksi? Enemmän tulee omiin korviini naisilta näitä tarinoita, mutta miehiltä ei ainoatakaan, vaikka muutamilta jo kyselinkin.

Mitä mieltä olet?

Kaisa-Maria

Vastaa