Määmatkalle

Minä olen aina haaveillut kaikenlaisista matkoista ympäri maailman. Haluaisin kiertää Pohjois-Amerikkaa, nähdä Egyptin pyramidit, viilettää safarihattu päässäni Masai Maran luonnonpuistossa ja häikäistyä Santorinin valkoisuudesta. Vain muutamia mainitakseni. Tällä hetkellä nuo tuntuu turhan työläältä toteuttaa kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mutta pieni maisemanvaihdos pyörii koko ajan enemmän ja enemmän mielessä, eikä ajatus lyhyestä reissusta jätä minua rauhaan. Olisiko minusta lähtemään määmatkalle? Eli reissuun ihan vain yksikseni.

Kissa kreikkalaisen talon pihaportilla.

Olen ollut pienestä asti sellainen ”lähimetsien seikkailija”. Haluan tutkia uutta, mutta kuitenkin tutussa ympäristössä. Minulle ei ole minkäänlainen ongelma käydä samassa matkakohteessa useamman kerran. Kaikissa käymissäni paikoissa on joka kerta löytynyt uutta nähtävää ja koettavaa, vaikka olen osassa monesti vieraillutkin. Ja eritoten lasten kanssa reissatessa menen enemmän kuin mielellään tuttuun rantalomakohteeseen. Silloin minulla ei tarvitse stressata miten asiat sujuvat, koska tiedän jo valmiiksi. Se tarkoittaa myös itselle kunnon lomaa kun hoidettavat & selvitettävät asiat ovat tiedossa ja voin vain rennosti olla.

Muistan kylläkin ajan kun ihmettelin monesti ääneen, kuinka joku voikin mennä samaan paikkaan kahdesti tai vielä useamminkin. Nyt minä olen itse se tyyppi, joka innoissaan odottaa seuraavaa Pariisin tai Kreikan matkaa, vaikka molemmissa olen pyörinyt enemmän kuin kerran.

Ajatus määmatkalle lähtemisestä on kieltämättä älyttömän kutkuttava. Voisi tehdä juuri kuten huvittaa ja mennä minne haluaa. Olo matkan jälkeenkin olisi myös varmasti huikea ja fiilis katossa moisen itsenäisyyden vuoksi. Mutta..

Louvre Pariisi

Mutta mitä?!

Vaikka ajatus naisesta ja matkalaukusta kimaltelee kovastikin, niin kyllä minä haluan myös jakaa reissukokemukset jonkun kanssa. Rakastan sitä kun voin yhdessä fiilistellä reissussa milloin mitäkin asiaa ja reissun jälkeen muistella kaikkea tapahtunutta yhdessä. Toinen merkittävä seikka on se, että vieraassa kaupungissa koen helposti olon vähän turvattomaksi. Varsinkin silloin jos paikalliset eivät puhu äidinkielenään englantia. Esimerkiksi kuopustamme odottaessa olimme Pariisissa ja mietin, että osaisinko kertoa ja ymmärtäisinkö tarpeeksi hyvin jos joutuisin jonkun vuoksi sairaalahoitoon siellä. Nyt toki en ole raskaana, mutta mieleen puskee ajatus siitä, että mitä jos minulle sattuisi jotain ja olisin yksin reissussa?

Olisi ihana jos pystyisi vain päästämään irti tuosta ”mitä jos” -ajattelusta, mutta toisaalta ei se minua haittaakaan. Enemmän haluan kuitenkin jakaa kokemuksia jonkun kanssa ja todennäköisesti näin ollen en ainakaan lähivuosina ole suuntaamassa isoihin metropoleihin yksin matkalaukkuni kanssa. Mutta joku ihana kohde rauhallisemmassa paikassa ei kuitenkaan olisi mikään mahdottomuuskaan.

Turkoosi meri ja rantatuolit hiekalla

Onko kukaan teistä suunnannut määmatkalle vai onko seurassa tehty reissu teidän juttu? Minä jään tätä yksin reissulle lähtemistä vielä hautomaan ja toivottavasti joskus sellaiselle vielä lähdenkin. Sen verran se kuitenkin kutkuttelee 😉

Kaisa-Maria

Vastaa