Irtiotto arjesta

Helmikuussa ollaan ja tällä viikolla juhlitaan meidän kuopuksen 2-vuotissynttäreitä. Alkuvuoden loman jälkeen arki on ollut superkiireistä ja tahti vain kovenee. Tai ei ehkä niin älyttömän kiireistä, vaan enemmänkin vuoden alusta lähtien on tullut töissä paljon uusia juttuja, jotka ovat jo vieneet lyhyille työreissuille Etelä-Suomeen. Samalla normaali arki pyörii ja pää on täynnä uutta asiaa. Sama hektinen meininki on ollut veljen perheellä, joten varattiin meille sekä vanhemmillemme viikonlopun mökkiloma Syötteellä. Saatiin kunnon irtiotto arjesta.

Mökki vuokrattiin tällä kertaa yksityiseltä omistajalta nettimökin kautta. Olin jo syksyllä ihastellut tätä tunturissa sijaitsevaa upeaa mökkiä näköaloineen ja ei tarvinnut kauaa miettiä varaamista kun huomasin sen olevan vapaana viime viikonloppuna. Mökkiin mahtuu +10 henkilöä, mutta minun Instagramia seuraavat tietävätkin jo, että meidän perhe lähti vajaalla miehityksellä mökkeilemään. Kaikista pienin meistä on sitkeän flunssan armoilla edelleen, joten hän ja Ossi jäivät kotiin lepäilemään viikonlopun ajaksi.

Jättimäiset ikkunat olivat kyllä ehdoton kruunu meidän vuokraamassa mökissä. Naureskeltiin, että olipa eka kerta kun mökin ehdoton helmi on sauna. Ja saunan ikkunassa sielunmaisema jos minulta kysytään.

Lauantaina hiihdeltiin Syötteen huipulla ristiin rastiin reippaan tunnin verran. Kenenkään sukset ei luistanut pätkääkään, mutta ei haitannut menoa. Hiki tuli ja oli hauskaa! Lenkin loppupuolella vetäsin ihan kunnon naamajarrutuksen puuterilumeen. Ja veli kaatui heti perään. Ehkä hiihtosuksia ei ole tehty laskemiseen..

Lounaan jälkeen levättiin hetki ja lähdettiin viemään lapset rinteeseen suksivuokraamon kautta. Molemmat pojat kehittyi taas hurjasti lisää, vaikka edellinen kerta rinteessä oli viime keväänä. Pian päästään isoihin mäkiin porukalla! Kirjoittelen lasten laskettelusta vielä erikseen myöhemmin.

Hyvää ruokaa ja sauna illalla. Unta ei tarvinnut kellään kovin kauaa houkutella. Pelkäsin kyllä hieman tulevaa yötä, koska meidän keskimmäisen pojan korva alkoi lauantai-iltana kipuilemaan kovasti. Onneksi olin ottanut varalta mukaan lasten särkylääkettä ja yö meni rauhallisesti. Sunnuntaina lääkäri totesi korvatulehduksen molemmissa korvissa. Nyt kuulostaa olevan kaikki mahdolliset taudit liikkeellä ja vähän joka perheessä vähintään yksi flunssan tai vatsataudin heikentämänä. Kesää odotellessa..

Näihin sielunmaisemiin Syötteelle olisi tarkoitus suunnata uudelleen talvilomaviikolla. Pojat haluavat laskettelemaan ja tietenkin me halutaan koko perheellä nauttimaan lomasta kun viikonloppuna se ei onnistunutkaan.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

K-M

Vastaa