Suklaapiilo – näyttävä jälkiruoka


Lupasin jouluherkut-postauksessani jakaa uusia kokeilemiani jälkiruokareseptejä jos ne onnistuvat kuvittelemallani tavalla. Ensimmäinen on nyt testattu itsenäisyyspäivänä ja se onnistui sen verran hyvin, että jaan ohjeen teidänkin kanssa. Instagram-tiliäni seuraavat saivatkin jo pientä sneak peekia tähän tekemääni jälkkäriin videon muodossa. Nyt kuitenkin avaan suklaapiiloa hieman enemmän ja kerron, miten se tehdään.

Tämä jälkiruoka-annos on koottu viidestä eri komponentista. Ne ovat paahdettu valkosuklaa, karamellisoitu sokerikeksi (Bastogne), mustikka-ruisjäätelö, tummasuklaa ja raikas marjakastike.

 Aloita jälkkärin valmistus paahtamalla valkosuklaa. Aseta uuni 175 asteeseen ja pilko levyllinen valkosuklaata pieniksi (1x1cm) palasiksi. Paahda suklaata pellillä uunin alaosassa. Paahto on valmis kun valkosuklaa on napannut kauniin paahteisen ruskean sävyn pintaan. Ole tarkkana paahtamisen kanssa, koska suklaa palaa nopeasti.  Paahtoaika uunista riippuen on 5-10 minuuttia. Nosta suklaa uunista ja anna jäähtyä. Jäähdyttyään suklaan voi veitsen avulla murskata pieniksi murusiksi.

Murustele valkosuklaamurun joukkoon Bastogne-keksiä. Voit käyttää myös piparia samaan tarkoitukseen. Jätä muruseos huoneenlämpöön odottelemaan annosten kokoamista.

Valmista seuraavaksi suklaapiilot tummasta suklaasta. Puhalla tarvittava määrä (+vähintään yksi varalle) vesi-ilmapalloja valmiiksi ja pese hieman pallon pintoja. Sulata suklaa vesihauteessa sekoitellen. Pyörittele vesi-ilmapallot sulassa suklaassa niin, että pallot kuorruttuvat ohuesti noin puoleen väliin asti. Heti pyörittelyn jälkeen nosta juomalasin päälle kuorrutetut vesi-ilmapallot niin, että suklaaosio ei kosketa lasia. Laita kaikki kuorrutetut pallot jäähtymään/hyytymään jääkaappiin.

Valmista seuraavaksi marjakastike. Minä käytin marjakastikkeeseen mustikoita ja mansikoita. Omani otin pakasteesta jo edellisenä päivänä sulamaan. Tee marjoista sauvasekoittimella tai blenderillä tasainen seos. Kuumenna kastike varovasti liedellä kuumentaen juuri ennen tarjoilua. Älä kuitenkaan anna kiehahtaa. Sokeria ei kannata kastikkeeseen käyttää ollenkaan, vaan kastikkeen tarkoitus on nimenomaan tuoda raikkautta ja hapokkuutta muuten makeaan annokseen. Komponenttien ollessa valmiita, aloita annosten kokoaminen juuri ennen tarjoilua. Ota ensimmäisenä käsittelyyn suklaapiilot. Ota suklaalla kuorrutetut vesi-ilmapallot jääkapista ja aseta ne lautaselle. Puhkaise pallot neulalla ja poista rikkoutunut vesi-ilmapallo varovasti rikkomatta syntynyttä suklaapalloa. Pallojen ollessa valmiita voit laittaa ne uudelleen hetkeksi jääkaappiin, koska ohut suklaakerros alkaa helposti sulamaan ja muotoutumaan huoneenlämmössä.

Kuumenna tässä välissä kastike. Asettele seuraavaksi tarjoilulautasille noin kahden ruokalusikallisen verran haluamaasi jäätelöä. Meillä oli hieman itsenäisyyspäivän teeman mukaan suomalaisuutta huokuvana valintana Valion mustikka-ruisjäätelöä, mikä sopi erinomaisesti muihin makuihin. Lisää lautaselle aiemmin tekemääsi muruseosta. Ja asettele lopuksi jäätelöpallon päälle tekemäsi suklaapiilot.

Ripottele siivilän avulla suklaapallojen päälle tomusokeria tai elintarvikekimalletta.

Tarjoile jälkiruoka syömäreiden eteen ja kaada kannusta kuuma marjakastike suoraan suklaapiilon päälle. Ohut suklaa sulaa kuuman ja raikkaan marjakastikkeen alla hetkessä paljastaen altaan maukkaan jäätelön.


Seuraavalla kerralla taidan kokeilla tehdä tämän suklaapiilon valkosuklaasta, jolloin saan annoksesta ihanan talvisen version.

Tämän jälkiruoan luokittelisin keskivaikeaksi juurikin suklaiden vuoksi. Valkosuklaan paahtamisessa kannattaa olla supertarkkana ja suklaapiilon tekemisessä vaaditaan hieman sorminäppäryyttä. Mutta kuten muissakin asioissa, niin tässäkin harjoittelu tekee mestarin. Eli rohkeasti vain tekemään suklaapiiloja 🙂

Rauhallista sunnuntaipäivää!

K-M

P.S. Kurkkaa muutkin tekemäni jouluherkut


Vastaa