Tunnetko itsesi, osa 2 | Uskomukset

Minä olen aika kova unelmoimaan vähän kaikenlaisesta.
Mielessä pyörii haaveita kaupunkilomasta aina omaan pieneen piilopirttiin tunturissa. Kysyttäessä voisin heti listata millaisia polkupyöriä tahtoisin juuri nyt omistaa (koska yksi ei selvästi enää riitä lajin imaistua mukaansa.. ) tai mihin kamerarunkoon alkaisin jossain kohtaa säästää. Unelmoin omistavani omakotitalon sekä olevani koulutukseltani ainakin maisteritasoa. Unelmien toteutuksen tiellä usein vahvana seisoo muuri. Muuri nimeltään uskomukset.

syysasu3

Uskomukset voivat pahimmillaan rajoittaa ihmisen elämää isollakin mittakaavalla.
Nämä ovat hieman samantyyppisiä solmuja kuin tämän postaussarjan ensimmäisen osan tunnelukot. Uskomus nimittäin syntyy samalla tavoin vaivihkaa mieleen ja sitä ei juurikaan tule ajatelleeksi, kuten ei tunnelukkojakaan ennen kuin ne tiedostaa.

 

Mistä sitten tietää, mikä on uskomus?

Heitän tähän väliin esimerkin omasta poistuneesta uskomuksesta. Ala-asteella aloin jossain kohtaa ajatella, että en osaa matikkaa.
Ajattelin samalla tavoin yläasteella. Ja vielä lukiossakin. Kuulen edelleen mielessäni äidin äänen, joka kehottaa hokemaan itselleni ”minä osaan, minä osaan, minä osaan..”. Muistan edelleen, kuinka paljon tuo pieni lause ärsytti aikanaan niin paljon, että jatkoin äidin lausetta mielessäni ”minä osaan.. heittää nämä matikan kirjat takkatuleen”. Tämän typerän uskomuksen vuoksi onnistuin luistamaan matikassa vuosien ajan. Oli helppo tukeutua tuohon, etten osaa. Eihän silloin kannata edes yrittää.

Mutta tässäkin asiassa äiti oli jälleen täysin oikeassa. Nimittäin muutama vuosi työelämää ja ikää lisää lukion jälkeen toi järkeä päähän sen verran, että kauppiksessa lopetin hokemasta ”en osaa matikkaa” ja aloin vain opetella. Vahva siinä en edelleenkään ole, mutta tiedän oppivani jos yritän ja jaksan harjoitella. Ja sen myötä osaan matikkaa. Heippa vaan rajoittava uskomus.

nallikari_oulu

Rajoittavia uskomuksia voi myös tulla perintönä suvulta. ”Ei meidän suvussa ennenkään ole kukaan opiskellut lääkäriksi”. Tai jotain muuta vastaavaa. Tällainen peritty uskomus antaa jo pienelle ihmiselle elämään aika jäykät raamit jos vanhemmat eivät niitä huomaa paukutella rikki. Ja kuinka voisikaan huomata, kun ne samat raamit on saanut itsekin? Asiasta on siis turha syyllistää itseään jos jonkun tällaisen seikan omasta elämästään huomaa. Parempi myöhään kuin milloinkaan 🙂  Kovempana esimerkkinä rasismi voi olla tällainen suvussa periytyvä uskomus.

Uskomuksena voi olla myös jonkun kokemuksen aiheuttama epävarmuus itsestä. ”En kuitenkaan osaa asiaa X, joten ei minun kannata yrittää” tai ”Minun on pakko tehdä niin ja näin, koska muuten..”.

syysasu2

Uskomukset voivat syntyä myös ympäristön vaikutuksesta. Tästä minulta löytyy esimerkki ja se on talon rakentaminen. Nyt kun alettiin tarkemmin pohtia talon rakentamista ja ennen kaikkea ajoitusta sille, emme keksineet mitään oikeasti painavaa syytä sille, miksi meidän pitäisi juuri nyt rakentaa unelmoimamme koti. Rakentaminen ja omakotitalo on ollut pitkään meidän haaveena. Tajuttiin kuitenkin, että ajattelimme talon rakentamisen vain nyt kuuluvan tähän kohtaa elämää kun ollaan perustettu perhe ja talous on vakaa. Niinhän muutkin tekevät. Nyt vain kuuluu siis rakentaa kun siihen on kerta mahdollisuus. Heippa vaan uskomus numero 2. Meidän haaveiden talon rakentaminen siirrettiin jonnekin kauemmas tulevaisuuteen. Tämän uskomuksen sijalle otettiin muutama vuosi lisää ilman raksastressiä.

Kolmas uskomukseni on syntynyt jossain kohtaa lukiovuosia. Se on tietty määrä opintoja ja koulutusta tähän ikään mennessä. Aivan viime aikoihin asti tätä olen tuskaillut kun en nyt olekaan kouluttautunut niin paljon kuin tämä uskomukseni sanelee. Jopa hieman häpeän, että yli 30-vuotiaana en olekaan opiskellut niin paljon kuin joskus ajattelin tekeväni. Nyt kuitenkin tajuan, että sen sijaan olen saanut paljon muuta elämääni. Oman perheen, koulutusta hyvän määrän, vuosien työkokemuksen, omistusasunnon, hyvän työpaikan ja mukavan arjen. Opintojen aika tulee ehkä jossain kohtaa tulevaisuudessa, en tiedä missä laajuudessa, mutta sen näkee sitten. Näin on nyt hyvä. Heippa vaan uskomus numero 3.

Entäpäs tämä.. Sanot ääneen jollekin esimerkiksi näin ”Minulta ei ole koskaan varastettu polkupyörää”. Ja heti sen perään lisäät ”Nyt pitää koputtaa puuta, koska muuten varmasti nyt käy niin kun ääneen menin sanomaan”. Voiko ääneen sanominen saada jonkun tuollaisen asian tapahtumaan? Ei voi. Heipat vaan tällekin uskomukselle. Myönnän nimittäin toisinaan tekeväni juuri tätä.. ;D
syysasu1

Nyt jos huomaat itselläsi jonkinlaisia uskomuksia, niin käytä hetki aikaa miettien, mistä ne ovat syntyneet. Mieti myös, ovatko ne muurina omien unelmien edessä tai rajoittavatko jollain muulla tavoin? Mieti myös, uskotko niin, että sinun tulee tehdä joitain asioita, koska muut ehkä odottavat sinun tekevän juuri niin? Olet ehkä aina ollut apuna muille, muut odottavat sinun tekevän sitä jatkossakin ja sinä teet aina niin, koska olet aina ennenkin tehtyt. Jopa silloin kun et olisi jaksanut, halunnut tai ehtinyt?

Kyseenalaistamalla omia sinnikkäitä uskomuksia ja ajatuksia saat avattua näkökenttää laajemmaksi. Sen myötä saat työkaluja edetä kohti omia unelmia ja kaataa ne rajoittavat muurit.

Minun vinkkinä onkin tähän torstain alkuiltaan: mieti ja tunnista ne oman elämän raamit ja muurit. Sen jälkeen riko ne kokonaan tai rakenna ne itselle sopiviksi. 🙂 Koska sinä osaat.

 

K-M

 

Vastaa