Minä ja urheilu

Melkeinpä aina aikaisemmin on tullut asetettua vähän liikaa tavoitteita urheilun suhteen. Milloin se oli jokin tietty paino, joskus juostu matka, tietty aikaraja tietyllä reitillä, kuinka monta leukaa saan vedettyä ja kaikkea mahdollista noiden väliltä. Tavoitteet on kyllä ehdottomasti hyvä ja toimiva asia minulle, mutta nyt osaan asettaa niitä itselle paljon viisaammin. Esimerkiksi painotavoitteita en ole asettanut vuosiin vaan nykyään annan peilin kertoa jos jotain kerrottavaa on. Olen opetellut myös tarkkailemaan ja kuulostelemaan kehoa paljon tarkemmin. Nyt tiedän milloin minulla vain laiskottaa ja milloin oikeasti tarvin lepoa, milloin on hyvä tempaista oikein kunnolla sykkeet korkealle sekä milloin on hyvä huoltaa ja tehdä rauhallisempia juttuja.

_MG_9360

Tässäkin asiassa olen oppinut ajan myötä armollisuuden itseä kohtaan. Vaikka tavoitteita yhä itselle asettelen niin nykyään en pyri niihin kuitenkaan niin ”agressiivisesti”. Mielummin pyrin katsomaan sitten koitoksen tullen, että riittikö edeltäneet urheilut siihen tiettyyn tavoitteeseen vai oliko rima sittenkin liian korkealla. Tällä tavalla sellainen suorittaminen on jäänyt melkein kokonaan pois ja nyt liikun pääosin vain liikkumisen ilosta sekä siitä hyvästä olosta. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, etten aseta mitään tavoitteita. Koska niiden avulla saan hieman potkittua itseä takapuoleen kun ei oikein huvita urheilla ;D Mutta AINA urheilun jälkeen on niin hyvä olo eli selkeästi järkevät tavoitteet ja ne ajoittaiset potkut ovat toimiva tapa minulle.

Luonto on aina ollut minun juttu. Pienestä asti luonnossa liikkuminen, retkeily sekä erilaiset seikkailut ovat kuuluneet elämään ja edelleen viikoittain liikun metsässä yksin tai oman perheen kanssa. Maastopyöräily on myös ollut pienestä asti vahvasti läsnä ja sen harrastuksen pariin tässä on vuosien varrella itsekin ”sotkeentunut”. Isä, veli, veljen vaimo, oma puoliso, veljen lapset, omat lapset, monet sukulaiset ja monet ystävät. Siinäpä muutamia pyöräilykamuja näin mainitakseni. Meille sanottiin kerran, että jos von Trappin perhe oli laulava niin meidän perheen etuliite olisi pyöräilevä ;D Maastopyöräilyssä yhdistyy niin monta hyvää seikkaa, jotka yhdessä tuo ihan mahtavan fiiliksen aina lenkin jälkeen. Luonnossa oleskelu, liikunta ja hyvä seura. Lenkin aikana ehtii vaihtaa kuulumisia, nauttia kauniista poluista ja maisemista sekä tietenkin urheilla sykkeet tapissa.

_MG_9385
_MG_9389

Maastopyöräily ei kuitenkaan ole missään nimessä ainoa laji mitä harrastan. Juoksu-/hölkkälenkit, kuntosali/kotitreenit sekä rauhallisemmat jooga&pilates. Ja tietysti jotkut satunnaiset lajikokeilut. Näitä kaikkia kuuluu minun arkiliikuntaan. Ja isona osana hyötyliikunta, mitä tulee melkoisesti kolmen pojan kanssa päivittäin. Mutta siinä missä ennen kuntosalilla oli tarkka noudatettava ohjelma tai pyöräilyssä kovempi vauhti, niin nykyään teen vain sitä mikä milloinkin huvittaa ja ennen kaikkea mikä tuntuu hyvältä. En enää laske viikottaisia urheilukertoja tai tee mitään muutakaan minkään suunnitelman mukaan. Esimerkiksi torstaina halutti lähteä juoksulenkille heti aamusta. Siispä isompien naperoiden lähtiessä hoitoon vetelin lenkkarit jalkaan ja kuopus kiipeili istumaan rattaisiin. Pikkumiestä työntäessä rattaissa jaksoin hölkytellä ja juosta noin kymmenen kilometrin verran ja sitten riitti. Tänään puolestaan runsaan päivällisen jälkeen energiaa tuntui olevan vaikka muille jakaa; siispä vetelin taas lenkkarit jalkaan ja juoksin pikaisesti reilun vitosen lenkin ennen iltahommia. Kaksi syötyä jädeä siivitti juoksua sen verran, että juoksin kyseisellä reitillä oman uuden ennätysajan. 🙂

_MG_9390

Mutta sitten ne ”järkevämmin” asetetut tavoitteet. Tänä kesänä minua potkii persuksille kaksi eri kisaa. Ensimmäinen on heinäkuussa Levillä. Kyseessä on siis Levi Arctic Challenge, jossa kymmenen kilometrin juoksumatkalla (taitaa mennä kyllä kävellen suurin osa ;D) on 18 eri haastetta. Nettisivujen mukaan aiempina vuosina haasteista on löytynyt mm. korkeiden seinien ylittelyä, köyttä pitkin kiipeämistä ja traktorin renkaan nostelua pystyyn. Eli mikään kevyt reissu se ei tule olemaan. Kisareitille lähdetään vielä kelopölli kainalossa, jota sitten parin kanssa vuorotellen kannetaan koko kisan ajan.  Leville me suunnataan neljän naisen porukalla ja ajatuksena on enemmänkin huvireissu naisten kesken. Vaikka meidät neljä tuntien se kisa mennään meidän joukkueella leikkimielisen tosissaan ;D Mutta reissua odotellaan nyt jos kovasti ja uskon, että viikonloppu Levillä ystävien kanssa tulee olemaan ehdottomasti yksi kesän kohokohdista.

Toinen kisa on sitten elokuun alussa käytävä Syöte MTB eli maastopyöräkisa Syötteen haastavilla poluilla. Viime elokuussa osallistuin kisaan ensimmäistä kertaa ja nyt odotan tätä toista kertaa innoissaan. Tavoitteena päästä maaliin ja toivottavasti ainakin edes vähän nopeammin kuin viimeksi. Syöte MTB:n reissullakin paras juttu on kuitenkin se, että meitä lähtee samaan mökkiin viikonlopuksi kisaamaan toistakymmentä pyöräilijää sekä huoltoporukkaa (=meidän ihana, uskomaton äiti, joka handlaa ruoat ja kaiken muun mahdollisen meille viikonlopun ajaksi. Äiti ottaa aina aivan kaikki tarpeet huomioon olipa kyse energiageeleistä, maaliskumpasta tai mistä vain. En tajua kylläkään miten ;D). Kisa-aamuna on kiva syödä jättiaamiainen isolla porukalla ja valmistautua yhdessä koitokseen, vaikka sitten itse pyöräily ajetaan jokainen omaa vauhtia. Maaliviivan jälkeen paras juttu on kisareitin ja jokaisen osallistujan kokemuksien analysointi isolla porukalla. Illan kruunaa hyvä ruoka, sauna ja palju. Eli toinenkin huippureissu tiedossa.

_MG_9392

Tällaisen ”urheilutapamuutoksen” myötä oma keho on nyt hyvässä tasapainossa ja nautin urheilusta paljon enemmän kuin ennen. Viime maanantaina tehty InBody-kehonkoostumusmittauskin kertoi samaa sävelmää eli lihastasapaino, rasvat, nesteet ja kaikki muutkin olivat juuri sopivat minun kokoiselle ja -ikäselle naiselle. Se on hyvä se 🙂

Mikä teillä toimii parhaiten? Jokin suunniteltu ohjelma vai tällainen ”mitä milloinkin huvittaa” -tyyppinen urheilu?

 

Aurinkoista päivää!

K-M

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.