Lasten kanssa teatteriin

Oulussa järjestettiin taas lasten ja nuorten teatterifestarit, joihin me osallistuttiin lauantaina jo toistamiseen. Tälläkin kertaa mentiin nauttimaan huippuhauskoista Tatusta ja Patusta. Näytelmän nimi oli Tatu ja Patu työntouhussa. Meidän pienimmäinen napero jäi reissun ajaksi mummulaan hoitoon. Hän ei olisi jaksanut olla näytöksessä paikoillaan saatika sitten hiljaa ;D

Näytös kesti noin 50 minuuttia eli juuri sopiva aika lapsille. Nuoremmalla pojalla meinaili keskittyminen herpaantua välillä kun taas ajoittain hän näytteli Tatun ja Patun mukana. Todellakin mukaansatempaava esitys!

_MG_9192
_MG_9216
_MG_9176
_MG_9225

Teatterissa on aina jotenkin mystisen kiehtova tunnelma. Olisi niin mahtavaa päästä joskus vierailemaan ison teatterin puvustamossa ja lavasteissa!

Pienen pientä kokemusta minullakin on teattereista ja näytelmistä. Nimittäin jossain vaiheessa ala-asteella meidän luokalla oli kaksi ylimääräistä tuntia viikossa ilmaisutaitoa. Siellä harjoiteltiin näytelmiä ja itse ilmaisutaitoja. Niitä näytelmiä sitten tietty kierrettiin esittämässä muille kouluille. Myöhemmin teini-iän jälkeen kävin erään kesäteatterin näytelmissä avustajan rooleissa tekemässä milloin mitäkin. Mutta siihenpä ne kokemukset teatterista sitten päättyikin ;D

_MG_9224
_MG_9234

Paras photobombing! Itse pääesiintyjä Tatu hyppäsi poikien kuviin mukaan 😀

_MG_9210
_MG_9206

Teatterista matkaa jatkettiin lounaalle Haraldiin. Pojat valitsee aina Haraldin ruokapaikaksi jos he saavat valita. Siellä me sitten syödään viikinkikypärät päässä ja kerrotaan viikinkitarinoita 😉

 

Kiitos ihanalle serkulleni, joka taas vinkkasi näistä teatterifestareista. Minähän en itse tajua tällaisia bongailla, joten suurkiitos taas vinkistä ❤

 

K-M

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.