Tutista luopuminen

Niin se tuli vastaan tämäkin virstanpylväs, meidän pienimmäisen tutista luopuminen. Ei ole enää tuttisuuta tässä kodissa. Vähän haikeaa taas.

Yhtä oikeaa aikaa tälle suurelle askeleelle ei ole, vaan jokaisessa perheessä luopumisajankohdan sanelee elämäntilanne ja ennen kaikkea lapsen valmius. Yleisesti lapsen imemistarve vähenee ensimmäisen vuoden jälkeen, jolloin tuttipullolle sekä tutille on helpompaa heittää hyvästit. Mutta ei kaikilla. Noin yksivuotiaalla lapsella tutti voi ollakin tosi iso turvanantaja ja silloin ei kannata sitä pois ottaa. Suositus on kuitenkin, että kahden-kolmen ikävuoden huiteilla tuteista on hyvä luopua mahdollisten purentavirheiden ja leuan mahdollisen virheasennon vuoksi.

_MG_9158

Tutista luopuminen on hyvä toteuttaa sellaisessa ajankohdassa, ettei elämäntilanteessa ole muita isoja juttuja menneillään. Lapsen ollessa sairas, päiväkodin aloittaminen, muutto, sisaruksen syntymä tmv. sekoittaa pienen pakkaa jo valtavasti, joten silloin tutista luopuminen saattaa tuntua liian raskaalta askeleelta muun myllerryksen keskellä.

Meillä kaikki kolme poikaa saivat tutin suuhunsa jo heti vuorokauden iässä. Tähänkin asiaan löytyy monta mielipidettä, mutta kuten muissakin vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa, oma ratkaisu on se oikea & paras kun on kyse sinun lapsistasi. Meillä tutin käyttö on aloitettu aina sitten kun vauvan imuote rinnalla on todettu oikeanlaiseksi joka suunnalta. Tuttiin haluttiin totuttaa lapset ensinnäkin kovan imutarpeen vuoksi ja toiseksi tuomaan lisälohtua sylin ja hellimisen lisäksi.

Meidän kaikki kolme pienokaista käyttivät tuttia pääosin unille mennessä ja kovan harmin iskiessä. Tuttia pojat pitivät suussaan harvoin ihan muuten vaan. Toki joskus, mutta päiväsaikaan ei kovin useasti. Kuopuksemme kuitenkin kaikista kolmesta eniten, mutta harvoin hänkin. Ja yleensä nukahtaessaankin jokainen aikoinaan heitti tutin unissaan pois suusta.

IMG_8355newbornphoto7

Kaikkien kolmen kohdalla tutista on luovuttu tässä ensimmäisen ikävuoden jälkeen. Esikoisen tutti jätettiin pois hyvissä ajoin ennen meidän keskimmäisen naperon syntymää. Muistaakseni tammikuussa jätettiin tutti pois kertaheitolla. Kerrottiin oravan napanneen palasen tutista. Ei niin viisas veto, koska pientä oravavihaa oli sen jälkeen ehkä hieman ilmassa ;D Helmi-maaliskuun vaihteessa hän muutti omaan huoneeseen ja huhtikuun lopussa syntyi pikkuveli. Tämä oli sopiva sykli isoille muutoksille esikoisen elämässä. Luopuminen meni kuitenkin helposti. Tulikohan aiheesta tasan kaksi itkua ennen yöunille menoa jos oikein muistan.

Keskimmäisen tutista luovuttiin hänen ollessa reilun vuoden ikäinen. Toukukuun Kreikan reissun jälkeen heitettiin tutit roskiin. Lennoilla tutti helpotti kun korvat menivät lukkoon. Kahtena ensimmäisenä iltana nukkumaan mennessä taisi tulla itkua, mutta muuten luopuminen kävi taas hyvin ja helposti.

Kuopuksemme kohdalla ollaan joitain viikkoja sitten puhuttu, että heitetään tutit pois Kuusamon reissun jälkeen. Nyt maanantaina ennen pikkumiehen päikkäreitä tuo keskustelu palasi mieleen ja päikkäreille mentiin sitten ilman tuttia. Hyvin meni. Jonkin aikaa kuului jutustelua ja sitten unista tuhinaa. Nyt viikolla muutamana iltana ollaan jääty silittelemään ja nukuttamaan. Eilen illalla homma sujui jo normaaliin tapaan eli vietiin ukkeli sänkyyn ja sinne hän sitten itsekseen nukahti.

Nyt oli siis selvästi sopiva hetki jättää tuttisuuvaihe taakse. Takarajana tälle askeleelle me pidettiin päiväkodin aloitusta. Eli että tutista luovutaan viimeistään kesän aikana.

1
_MG_9167

Nämä kuvien kolme pientä tuttia olen ottanut talteen muistoksi. Nämä on meidän poikien ensimmäiset tutit ja minusta jotenkin niin älyttömän suloiset.

 

Miten teillä on sujunut tutista luopuminen? Vai onko tutti ollut kenties ehdoton ei?

 

Mukavaa perjantaita! 🙂

 

K-M

Vastaa