Kissa lapsiperheessä

Minä tulen hyvin eläinrakkaasta perheestä. Molemmilla vanhemmillani on pienestä saakka ollut lemmikkejä ja kotieläimiä kissasta lehmiin. Oma kissa me saatiin minun ollessa kuusi vuotta kun isäni kanssa haettiin meidän ihana Kassu uudeksi perheenjäseneksi. Kassu ilahdutti meidän perheessä kuudentoistavuoden ajan kunnes oli sen aika siirtyä paremmille metsästysmaille.

Ossin kanssa yhteenmuuttaessa kaipailin kissaa tai koiraa kolmanneksi pääksi kotiimme, mutta päätettiin yhdessä, ettei me mitään lemmikkejä oteta. Paljon helpompaa olla ilman. Ossi ei ole ihan yhtä eläinrakas kuin minä, vaikka elämistä kovasti tykkääkin. Vähän ajan kuluttua siitä veljeni pelasti kurjan oloisen kissan pakkasesta ja tämä kisuli tuli minun ja Ossin kotiin odottamaan pääsyä omistajansa luo tai eläinkotiin. Muutaman päivän aikana se karvapallo vei meidän sydämet ja Koistinen jäikin meille asumaan.

Hetken aikaa me siitä ehdittiin iloita, kunnes eläinkodin kautta Koistisen oikea omistaja löysi sen ja otti yhteyttä. Kisuli palasi kotiinsa ja me oltiin juuri ehditty hankkia kaikki tarvikkeet kissaa varten..

_MG_7772

Niinpä kaikkien niiden kissavehkeiden ollessa vailla käyttäjää me alettiin selailla löytöeläinkodin kissoja ja muita ilmoituksia. Päädyttiin sitten loppujen lopuksi ottamaan pentu Oulun eteläpuolelta. Ei nimittäin haluttu kokea uudelleen sitä murhetta, että kissan oikea omistaja löytyykin ja kissa pitää palauttaa hänelle.

Yhtenä iltana sitten ajeltiin noutamaan meidän musta karvapallo. Sen nimi oli aluksi Nera. Se tarkoittaa mm. mustaa. Neran paljastuttua pojaksi nimi vaihtui Neroksi. Nero sai meiltä kaiken huomion kahden vuoden ajan, mutta sitten syntyi meidän esikoinen.

_MG_7777

Neroa valmisteltiin tulevaan perheenjäseneen niin, että Ossi toi sairaalasta vauvalle tuoksuvan harson kotiin, jotta siitä tuoksusta tulisi tuttu. Itseasiassa ennen vauvan syntymää Nero taisi jo jotain vauvasta aavistella, koska se vietti vauvamahan päällä ja vieressä aikaa päivittäin. Samaa se teki myös meidän ystävien vauvamahoille heidän vieraillessa meidän kotona. Ja sama juttu toistui meidän kahden muunkin pojan odotusaikana.

Vauvat ei siis ole hetkauttaneet Neroa oikeastaan ollenkaan. Kaikki pojat se on käynyt haistelemassa kun ollaan tultu sairaalasta kotiin ja sen jälkeen ollut aivan normaalisti.

_MG_7452
_MG_7456

Jotta hommat sujuvat hyvin on meillä muutamia sääntöjä niin kissalle kuin lapsillekin. Kissalla ei ole koskaan ollut lupaa mennä mihinkään vauvalle/lapsille liittyvään asiaan. Eli pinnasänky (ja poikien sängyt), vauvan vaunut, turvakaukalo ja hoitopöytä ovat kiellettyjä paikkoja Nerolle. Samoin vaatekaapit. Nuo kielletyt paikat se oppi nopeasti kun järjestelmällisesti se otettiin esim. pinnasängystä pois ja kiellettiin. Joskus heiluteltiin vesisuihkepulloa, jolloin se tietää, että vettä tulee jos ei usko. Nyt reilun viiden vuoden ajan tämä jako on toiminut ja Nero menee ikäänkuin uhittelemaan noiden paikkojen läheisyyteen jos haluaa huomiota. Esimerkiksi niin, että se esittää olevansa hyppäämäisillään pinnasängyn reunalle 😀

Nimensä mukaisesti Nero on aika nero kissaksi. Sillä on hyvin koiramaisia piirteitä. Se mm. noutaa leluja ja osaa juurikin tuollaisia huomionhakutemppuja vaikka millä mitalla. Se myös ymmärtää ja jopa noudattaakin tiettyjä käskyjä. Silloin kun se itse kissamaiseen tapaan niin haluaa.

_MG_7765
_MG_7762

Lapsille puolestaan ollaan vauvasta asti opetettu, kuinka kissaa tulee kohdella ja ylipäätään, miten kaikkien eläinten kanssa pitää toimia sekä käyttäytyä.

Eläimiä ei saa jahdata, niille pitää antaa oma rauha syödessä ja nukkuessa, mistä eläimiä saa silittää, mistä huomaa, ettei eläin tykkää jostain jne. Ja yksi tärkeimmistä, vierasta eläintä ei koskaan saa koskettaa ilman lupaa. Näillä säännöillä meidän pojat osaavat hoitaa ja huomioida meidän Neroa ja tietty muitakin eläimiä.

Nero on onneksi jokseenkin lapsirakas kissa, koska se ei hyökkäile/raavi/pure lapsia, vaikka sitä pikkuihmiset kuinka kovakouraisesti hoitaisivatkin. Se odottaa, että pääsee lähtemään tilanteesta ja poistuu sen jälkeen etäämmälle. Tokihan me aina varsinkin meidän pienimmäisen kohdalla vahditaan kissan ”paijaamista” vierellä, mutta väistämättä tulee hetkiä, ettei joka tilanteeseen ehdi mukaan.

Jos Nero ei pääse tilanteesta pois niin se varoittaa nuolaisemalla muutaman kerran. Jos sekään ei auta niin seuraavaksi se päästää pienen murahduksen. Sitä seuraava varoitus on läpsäisy tassulla (kynnet piilossa). Ja viimeisenä se ottaa hampailla kiinni, mutta ei pure. Yhden ainoan kerran se on tuon hammasvaroituksen tehnyt ja se oli viime viikolla kun meidän kuopus nappasi sitä kynsillä nipistäen ihosta kiinni ja repäisi turkkia samalla. Pikkumies säikähti ja hellitti otteensa. Nero taas säikähti pojan ja minun huutoa.

Pojalle ei tullut siis minkäänlaista jälkeä, kissalla oli iho hellänä siitä nipistyskohdasta ja minä puolestaan toruin kissaa ja selitin mahdollisimman selkeästi pojalle, että moinen repiminen on ehdottomasti kiellettyä. Soitin myös tuon jutun jälkeen ystävälleni ja selitin tilanteen miettien, että pitääkö kissalle nyt etsiä uusi koti kun noin teki vai oliko tilanne sittenkin hyvä oppitunti pojalle kun niin satutti kissaa. Päädyttiin jälkimmäiseen, koska pojalle ei käynyt mitään. Ja eipä ole muuten sen jälkeen enää repinyt turkista tai nipistänyt.

_MG_7810

Eli meidän kokemus kissasta lapsiperheestä on enimmäkseen positiivinen. Lapset ovat oppineet eläinten huomiointia, hieman jo hoitamistakin ja kunnioittamista vauvasta saakka. Toki sitä oppii ilman omaa lemmikkiäkin. Nyt poikien kasvaessa he osaavat jo leikkiä Neron kanssa ja nauttivatkin yhteisistä hetkistä karvapallon seurassa.

Ainoa isohko miinus tässä on se, että Nerolle jää huomattavasti vähemmän huomiota ja aikaa aiempaan verrattuna. Sitä kyllä hoidetaan. Sen kanssa leikitään, mutta ehkä liian vähän. Sillä on virikkeitä, mutta mietin usein, onko niitä riittävästi. Nimittäin Nero on kyllä ilmoittanut tyytymättömyytensä esimerkiksi raapimalla sohvan kulman ja aiemmin oven karmeja. Sillä siis on parin metrin korkuinen raapimispuu, mitä se käyttää kun oikeasti haluaa teroittaa kynsiään ja venytellä. 

Ossin kanssa ollaan usein pohdittu ja puntaroitu, että saisiko Nero ansaitsemansa huomion toisessa kodissa. Toisaalta taas en osaisi kuvitella, että se menisi kellekään vieraalle ja kuinka suuren kissan kokoisen aukon se jättäisi meidän kotiin.

Onko teillä lemmikkejä perheessä?

 

K-M

2 thoughts on “Kissa lapsiperheessä

  1. Ihanaa, että muutkin kasvattavat lapsiaan lemmikkien kanssa!
    Meillä lapsuuskodissani oli kissa ennen syntymääni, ja Mustasta ja minusta tuli kaverit. usta vahti, etten lähde pihalta mihinkään, ehkä sekin oli vähän koiramainen kissa.

    Myöhemmin oli koiria, lisää kissoja, kaneja, viiriäisiä. Vanhemmat sitä mieltä, että lapsen pitää kasvaa eläinten kanssa.

    Tietenkin kuvailemasi tapaus säikäytti. Minusta vaikutta,, että toimitte juuri oikein: sekä kissa että lapsi oppivat läksynsä, eikä niin. Jollei moinen al toistua ilman selvää syytä, yhteiselo voi varmaan jatkua.

    Ihanaa viikonloppua ja silityksiä ja hurinoita Annalta, Pepiltlä, Ninniltä.

    1. Hei Anna, Peppi, Ninni!
      Kiitoksia ilahduttavasta kommentista! Ja totta, kyllä lasten ja eläinten yhteiselossa on paljon hyviä puolia. Lisäksi on mukava seurata lasten ja kisulin touhuamista.

      Ja tosiaan, kyllä oppi lapsi sekä kissa tuosta tapauksesta! Ei ole tullut turkin repimistä ja nipistelyä sen jälkeen. Ja kissakin on vain kehrännyt ja pörrännyt pikkumiehen vierellä.

      Mukavaa tulevaa viikkoa teille! 🙂

Vastaa