Aurinkoista sunnuntaita!

Olipa ihanaa herätä sunnuntaiaamuun kaikessa rauhassa ja täysin omaan aikaan. Sisäinen kello onneksi pitää huolen, ettei tule nukuttua ihan koko päivää, vaan pomppasin ylös ennen yhdeksää.

Blogin Instagramia seuraavat näkivätkin kuvia meidän eilisestä päivästä eli maaliskuun treffi-illasta. Siihen kuului keilausta, jonka jälkeen käytiin nauttimassa ravintola Uleåborgin taivaallisen hyvä menu. Lahjakortti oli yksi minun 30-vuotissynttärilahjoista. Kiitos rakkaat siitäkin!

IMG_3531

Iltaa jatkettiin niinkin erikoisella tavalla kuin saunalla kotona! Ollaan saunottu kahdestaan edellisen kerran pikaisesti viime juhannuksena mökillä ja sitä edellinen kerta menee niinkin kauas kuin meidän esikoisen syntymää edeltävään iltaan eli reilut viisi vuotta sitten heiteltiin löylyjä kahdestaan kotona ja toivottiin, että synnytys käynnistyy. Ja sehän käynnistyi muutama tunti niiden löylyjen jälkeen ;D

Tänään runsaan aamiaisen jälkeen käytiin vielä kahdestaan kuntosalilla ja tehtiin loppuun vielä polttava paritreeni peilisalin puolella. Ja tähän väliin jälleen kerran jättikiitos mummulaan poikien hoidosta!

IMG_2201

Nyt päivä jatkuu uuden astianpesukoneen asennukselle ja siivouksella. Jälleen Instaa seuraavat tietävätkin, että tässä viikolla hajosi meiltä mm. pöytälamppu poikien sisäfutiksen seurauksena ja samana iltana astianpesukone päätti, että myös sen aika oli tullut päätökseen.

Seuraavaksi siis tekemään suursiivousta ennen kuin pojat tulevat mummulasta kotiin. Nimittäin ensi viikolla tänne on tulossa välittäjä tekemään arviota asunnon myynnin suhteen. Muitakin talohommia on tällä viikolla käyty taas läpi (siinä yksi syy, etten ole blogiin ääreen ehtinyt istahtamaan kuluneella viikolla). Useita puheluita, tarjousten läpikäyntiä, budjetointia ja mitä kaikkea nyt voikaan liittyä asunnon myymiseen ja mahdollisen rakennusurakan aloittamiseen. Kivasti jännää, mutta hermostuttavaa aikaa.

IMG_3528

Toivotaan siis, että joku ostaja tykästyy tähän meidän nykyiseen kotiin ja me päästäisiin aloittamaan uuden kodin rakennus. Ensi viikko tulee olemaan yhtä kiireinen kuin tämäkin, joten nyt hihat heilumaan, että ehtii nauttimaan vielä tuosta aurinkoisesta säästä!

 

Palataan taas!

K-M

Vastaa