Kuinka vähentää omaa muovin käyttöä?

Näin viisihenkisenä perheenä meidän kotitalousjätteiden määrä on valitettavan suuri. Meillä kierrätetään lasit, metallit, pahvit, paperit, biojätteet sekä polttokelpoiset jätteet, mutta eritoten viime kuukausina ollaan mietiskelty, miten me voisimme vähentää meillä syntyvän jätteen määrää? Ja erityisesti muovijätteen vähentäminen on ollut targettina viime aikoina.

_MG_6368

Harva varmaan on välttynyt uutisoinnista muovin haitoista? Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen ne muoviroskiin sotkeutuneet kilpikonnat ja muut eläimet niin merillä kuin muissakin vesistöissä.

Tiesittekö, että muun muassa Tyynellämerellä sekä Atlantilla kelluu valtavat jätepyörteet, joiden kumpaisenkin koon arvellaan olevan ainakin Texasin osavaltion suuruusluokkaa? Toisten arvioiden mukaan vielä paljon paljon isompiakin. Wikipedian mukaan Texasin osavaltion koko on 696 241 km². Pistää miettimään, eikö vain?
Samainen sivusto kertoo, että reilut 80% tuosta jätelautasta on muovia, jota ei voi kerätä pois. Aurinko ja muut olosuhteet hajottavat muovin niin pieniksi hiukkasiksi, että sitä on hyvin vaikea sieltä siivilöidä parempaan talteen. Ne muovijätteet, jotka eivät kellu painuvat pohjaan tekemään omia tuhojaan.

_MG_6385

Tässä vaiheessa ainakin itsellä haluttaa lopettaa koko muovin käyttäminen kokonaan. Mutta kun valitettavasti se ei ole mahdollista niin meidän perheessä on aloitettu muovijätteen vähentäminen askel kerrallaan.

Mitä me sitten tehdään?

Kaupan hedelmäpusseja on tarjolla kahta erilaista pussukkaa. Ylimmän kuvan muovista pussia sekä kestopussia. Kestopussi maksaa joitain kymmeniä senttejä, mutta nimensä mukaan kestää monta monta kauppakertaa ja vielä pesuakin. Jos pakkaat hedelmät ja kasvikset tuollaiseen kuvanmukaiseen muoviseen pussukkaan, pakkaa samaan pussiin mahdollisimman paljon. Punnitset siis heviosaston tuotteet sellaisenaan ja liimaat yhteen pussiin useamman hintalapputarran. Meillä tuo pieni pussi on hyödynnetty heviostosten purkamisen jälkeen mm. auton tai wc:n roskiksen pussina.

Ja kestokassit kunniaan! Muutama kestokassi vetää ruokaostoksia sisäänsä neljän-viiden muovipussin verran.

_MG_6381
_MG_6383

Vaatekaapin sisältöä muovin kannalta kannattaa myös miettiä. Meidän perheessä mm. vältetään fleecekankaasta valmistettuja vaatteita. Nimittäin tutkimusten mukaan juurikin fleecevaatteista saattaa yhdellä pesukerralla irrota tuhansia mikromuovihiukkasia. Retki-lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa kirjotetaan, että käytössä olevia fleecevaatteita ei kuitenkaan kannata heittää pois, vaan mikromuovin irtoaminen tutkimusten mukaan loppuu viidennen pesukerran jälkeen. Mutta kun tulee uusien vaatteiden ja varusteiden ostamisen aika, suosi luonnonkuituja vaatteissa.

Mitä se mikromuovi sitten on? Mikromuoviksi käsitetään alle 5 millimetrin kokoiset muovihiukkaset, joita syntyy mm. muovituotteiden haurastuessa. Mikromuovia myös tuotetaan ihan tarkoituksella ja käytetään mm. hygienia- ja kosmetiikkatuotteisiin.

Ylen sivuilta löytyi juttu mikromuovin käytöstä kosmetiikassa. Pesetkö kasvosi muovirakeilla? -juttu kertoo kattavasti mikromuovin ja kosmetiikan suhteesta.

_MG_6378

Lyhyesti asia on siis niin, että mikromuovihiukkasia käytetään esimerkiksi kasvojen- sekä vartalonkuorintatuotteisiin. Veden mukana nuo hiukkaset kulkeutuvat eteenpäin ja tarkimmatkaan suodattimet vedenpuhdistamolla niitä ei välttämättä pysty sieltä seulomaan ja edelleen poistamaan.

Asiaa on kuitenkin tutkittu sen verran vähän tähän mennessä, ettei voida varmasti sanoa kiertääkö tuo pienen pienillä muovihiukkasilla varustettu vesi vaikkapa kotitalouksien juomaveteen. Suosittelen lukemaan tämän Jussi Nygrenin jutun Päätyykö mikromuovi juomaveteesi?

Meidän taloudessa ei tarkoituksella osteta mikromuovilla varustettua kosmetiikkaa. Yksi parhaista aineista kasvojen- ja vartalonkuorintaan on yllä olevan kuvan emäksinen kylpysuola. Vanhaan blogiini siitä jo aikoinaan muistaakseni postauksen verran kirjoitin ja fiilistelin.

Ja sitten tietenkin itse muovipakkaukset. Me pyritään aina valitsemaan mahdollisimman vähän muovia sisältävät pakkaukset. Kuten esimerkkinä alla olevan kuvan käsisaippuat. Noita kivan näköisiä pumppupulloja olen säilyttänyt kolme kappaletta ja niitä sitten täyttelen täyttöpusseilla. Kuvan Palmoliven täyttäpussi lupaa heti 75% vähemmän muovia pumppupulloon verrattuna. Samaa ideaa käyttää moni muukin kosmetiikkaa- ja kodintuotemerkki.

_MG_6375

Loppuun haluan todeta, että minä en missään nimessä ole mikään pyhimys tässä jäte-/muoviasiassa. Meillä esimerkiksi käytetään pienimmällä pojalla kertakäyttöisiä vaippoja ja ostoksiakaan ei läheskään aina tehdä ekologisuus edellä. Mutta tässäkin asiassa uskon, että tällaiset pienetkin asiat vie kuitenkin yhtä lailla kohti isompaa päämäärää ja toivottua lopputulosta. Ja kun asia kerrallaan muuttaa tapojaan ekologiseen suuntaan niin ei voi mennä kauheasti pieleen. Vai mitä? 🙂

Lukisin mielellään teidänkin näkemyksiä tästä asiasta.

 

K-M

2 thoughts on “Kuinka vähentää omaa muovin käyttöä?

  1. Me on kerätty kaikki pakkausmuovit noin vuoden verran talteen ja kiikutettu muovinkeräykseen. Jäteastian tyhjennyskäynnit on voitu puolittaa ja voisi vähentää vieläkin. Tuo kestokassi vaan tahtoo unohtua sinne auton perälle luvattoman usein. No sitten voi ottaa paperikassin jota hyödynnetään keräyspaperin roudaamisessa keräykseen.

    Liked by 1 henkilö

    1. Mahtavaa! Tuo paperikassi on myös hyvä vaihtoehto. Meille on käynyt sen kanssa vain jo muutamat kerrat niin, että ostokset on levinneet pitkin pihaa kun pussi on revennyt liiasta painosta. Mutta siinä on kyllä ollut pakkaajassa vika ;D

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s