Imukuppihieronta, kuivakuppaus, cupping..

* Yhteistyössä Hyvinvointipalvelut Heikkinen

 

Mitä tulee mieleen kun kuulette sanan ”kuppaus”. Aivan. Yleensä ensimmäisenä mieleen tulvii kuvia suoneniskennästä ja kuppeista täynnä ”pahaa verta”. Mutta entä kuivakuppaus, ts. imukuppihieronta? Itsellä ainakin heräsi mielenkiinto kun veljeni asiasta minua valoitti jokin aika sitten.

Veljeni on opiskellut itselleen uuden ammatin ja toimii tätä nykyä yrittäjänä päätoimenaan hieronta sekä personal trainer -palvelut. Ainakin näin alkuun. Osana opintojaan on ollut mm. imukuppihieronnan salat ja minäkin olen päässyt viime hierontakerralla tuosta jo hieman trendiksi nousseesta hommasta nauttimaan. Itse kuivakuppaushan on ikivanha hoitomuoto ja lähtöisin Kiinasta. Satoja vuosia tätä on Suomessakin harjoitettu ja taas herätelty henkiin näin 2000-luvulla, pienin uudistuksin toki.

IMG_5242
IMG_5275

Mistä siis kuivakuppauksessa/imukuppihieronnassa on kyse? Imukuppihieronta poikkeaa klassisesta hieronnasta jo pelkästään tehokkuudellaan. Sanotaan, että noin 15 minuutin kuivakuppaus vastaa tehokkuudellaan tunnin klassista hierontaa. Perinteisestä hieronnasta kuivakuppaus eroaa muutenkin sillä, että siihen hommaan käytetään muovisia tai silikonisia imukuppeja, jotka rasvan tai saippuan avulla kiinnitetään ihoon painamalla imukupista ja luomalla alipaine kuppiin. Kuppia liikutellaan ihoa pitkin ja/tai jätetään paikoilleen kireisiin kohtiin. Joissain kohdissa hieronnan aikana omaa selkää hieman nipisti tai tuntui juuri siltä kuin se olikin.. iso imukuppi kiinni jenkkakahvassa ;D

Imukuppihieronta auttaa monenlaiseen vaivaan. Minun kestovaivana on ”kivinen selkä” eli varsinkin lapojen välissä on kunnon lihasjumeja (jotka tuntuvat mielestäni sellaisilta kiviltä muljahdellessaan), jotka sitten aiheuttavat jäykkyyttä hartioihin ja niskaan. Noista sitten jatkumona on tietenkin pääsärky. Imukuppihieronta auttaa mm. noihin lihasjännityksiin ja kipupisteisiin. Toinen kestovaiva, selluliitti, saa tutkimuksien mukaan myös kyytiä imukuppihieronnalla. Lueskelin, että alkuun tuota hierontaa tulisi tehdä melko tiheään tahtiin ja sitten jatkaa ylläpitohieronnalla harvemmin selluliitin poistoa varten.

IMG_5287
IMG_5260

Imukuppihieronnan teho perustuu alipaineeseen, joka näkyy jo heti hoidon alussa ihon punoituksena. Alipaine saa kehon nesteet liikkeelle ja samalla kuona-aineet häviävät poistuvien nesteiden mukana. Hieronnasta on apua myös mm. arpikudoksen ja turvotuksen poistoon, lihashuoltoon urheilusuorituksen jälkeen ja tietenkin ihan vain rentoutumiseen.

Hieronnan jälkeen iho yleensä (varsinkin ensimmäisillä kerroilla) punoittaa ja punoitus voi jatkua muutaman päivän ajan. Imukuppeista voi tulla myös pientä mustelmaa ja verenpurkaumaa hoidettuihin kohtiin, mutta ne häviävät muutamassa päivässä. Hoidon jälkeen aineenvaihdunta jatkuu vilkkaana, joten vettä tulee juoda sitten runsaasti. Huom! Imukuppihieronnassa on samalla tavalla estäviä tekijöitä kuin klassisessakin hieronnassa. Alle kolmivuotiaille ja raskaana oleville tätä hoitoa ei suositella. Muita esteitä ovat mm. tiettyjen lääkkeiden käyttö, sydän- ja verisairaudet, tuoreet vammat, leikkaushaavat jne. Mahdolliset esteet selvitetään kuitenkin aina ennen hieronnan aloittamista.

Pohdin muuten siinä imukuppien alla maatessani, että juurikin raskaana ollessa ja eritoten synnytyksessä imukupeista voisi olla apua kivunlievityksenä. Minulla nimittäin supistukset tuntuivat jokaisessa synnytyksessä kaikista kovimmin alaselkään. Siinä supistuskipuja lievittäessä molemmat Ossin kanssa koitettiin saada kipua lievitettyä mm. painelemalla napakasti alaselkää. Tuollainen pieni imukuppi siinä vaiheessa olisi ollut varmasti huippu väline! Mutta tosiaan kun näitä ei raskaana oleville suositella niin en minäkään uskalla sen enempää näitä synnystysavuksi fiilistellä. Mutta ne joilla on synnytys lähestymässä niin kannattaa ehdottomasti kysyä kätilöltä tai lääkäriltä, voiko näitä ottaa synnytykseen avuksi.

IMG_5291

Imukuppihieronnan voi yhdistää osaksi klassista hierontakertaa tai halutessa voi nauttia pelkästään tästä ”superhoidosta”. Molempia näitä on tarjolla veljeni hierontapisteellä Kiimingissä, Monitoimitalo Kimmokkeella.

Veljeni yrityksen nettisivut julkaistaan vielä tämän viikon aikana. Sillä välin voit tutustua yrityksen Facebook-profiiliin, jossa on muuten torstaille 21.12. saakka arvonnassa tunnin hierontalahjakortti!  Tässä linkki: Hyvinvointipalvelut Heikkinen

Ja loppuun vielä käyttämisen arvoinen etu! Joulukuun aikana varatuista hieronnoista saat 15% alennuksen! Ajanvaraus puhelimitse numerosta 040 766 3135. Nettisivujen auettua ajanvaraus myös sitä kautta.

K-M

P.S. Jos et ole vielä löytänyt sopivaa lahjaa läheisellesi niin veljeni hoitoihin on myös mahdollista ostaa lahjakortteja! Mikäpä onkaan parempaa kuin antaa hyvää oloa paketissa? 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.