7. treeniviikko

Ma

Venyttelyä ja putkirullailua. AUTS!

Ti

Kaylan 1.viikon ylävartalotreeni = monia monia punnerruksia ja vatsalihaksia. Hyvin meni ja tunsi tehneensä seuraavina päivinä ;D

IMG_4846

Ke

Unelmien liikuntapäivä! Keskiviikkona Unelmien liikuntapäivänä järjestettiin ympäri Suomea erilaisia liikuntatapahtumia kaiken ikäisille. Me osallistuttiin veljeni ja ystäväni kanssa ohjatulle maastopyörälenkille. Lenkistä vastasi Rokua MTB, Team Donna Agile ja Mediterapia Sport.

Sää oli ihan kauhea ja vaatteet kastui jo ennen lenkkiä. Onneksi oli veden- ja tuulenpitävät kamppeet päällä. Ajeltiin parin tunnin lenkki ja kilsoja kertyi reilut 20. Välillä oli teknisesti tosi haastavia paikkoja ja muutama jyrkkä nousukin lenkin varrelle osui. Ihan kaikkia mehuja en saanut puristettua itsestä, mutta ei ollut kyllä kaukana. Tankkaus ja nesteytys meni pieleen omalla kohdalla. Eritoten nesteytys oli ihan liian vähäistä, koska siinä kovankin hikoilun rinnalla maidontuotanto hyrskytti mukana. Ja aina urheillessa ainakin itsellä se maidontuotanto kiihtyy. Nestevajeesta kärsin vielä seuraavana aamuna pääkivun muodossa.Ens kerralla siis huomio tuohon!

Lenkillä sai kyllä hyvän kuvan omista heikoista kohdista. Ne on mulla ehdottomasti juurakot ja kivikot. Siis sellaiset kivikot, joissa pienimmät kivet ovat reilun nyrkin kokoisia. Lisäksi oon näköjään kehittänyt itsesuojeluvaiston tässä vuosien varrella, koska pienestä rämäpää-tytöstä on tullut vähän joka mäessä jarrutteleva nainen ;D Ainakin tässä pyöräilyasiassa. Nimittäin välillä pelotti kauheasti, että kaatuu sinne kivikkoon ja takana tulevat pyöräilijät tulee siihen samaan läjään päälle. Mutta eiköhän se tästä ala variseen kun tarpeeksi polkee. Ja kyllä sitä ainakin kerran kesässä kaatuu kuitenkin ;D

Mutta siis hyvä lenkki ja kiva oli polkea ihan uusia reittejä. Nyt vaan pitää alkaa tehdä viikoittain vähintään yksi tuollainen pitkä muutaman tunnin lenkki, että kestävyys alkaa parantua.

To

Lepo

IMG_9580
IMG_9601

Pe

Kaikki aika hyödyksi! Meillä oli puolen päivän aikaan asuntonäyttö ja lähdettiin siksi aikaa poikien & kissan kanssa minun vanhempien kotiin. Pakkailin jumppavaatteet mukaan ja siinä pienimmän nukkuessa uniaan ja isompien leikkiessä tein viime viikolta tutun pilatestreenin. Ja kyllä, pakaralihakset oli yhtä tulessa kuin viime viikollakin ;D
Pilateksen perään harjoittelin vielä päällä- ja käsillä seisomista. Pojat myös perässä.

IMG_9614

La

Ystäväni kanssa lähdettiin sellaiselle ”palauttavalle” pyörälenkille ihan tietä pitkin ajellen. Sykkeet nousi välillä, mutta ei mitenkään kovasti. Polkaistiin Koiteliin ja herkuteltiin Tunnelmatuvan pannarikahvit. Tauon jälkeen ajeltiin vähän siinä viereisessä metsikössä ja vähän harjoiteltiin mm. esteiden ylittämistä ajaen. Jossu bongas myös törkeän ison sammakon ja ihmeteltiin sitä hetki siellä pusikoissa ;D

Lenkki jatkettiin tietä pitkin takaisin kotiin.

IMG_4857
IMG_4869

Su

Lepo

Tosi kiva treeniviikko takana!

Viikko sitten sunnuntaina laitettiin ystäväni Jonnan kanssa viestiä Team Donna Agilen naisille, josko mahtuisimme mukaan tiimiin ja mehän mahduttiin! Nyt odotellaan innolla yhteisiä maastopyörälenkkejä ja muita tapahtumia.

 

K-M

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.