Ryhmä Hau -synttärit

Eilen kahden jälkeen koti täyttyi vieraista kun päästiin viimein viettämään meidän keskimmäisen pojan 3-vuotissynttäreitä. Meidän pikku napero ilmoitti jo syksyllä määrätietoisesti haluavansa Ryhmä Hau – synttärit ja nehän me sitten järkättiin. Rakastan järjestää juhlia ja eritoten teemajuhlia. Taidan olla aina välillä eniten mielissään näistä meidän poikien juhlista ja järjestelyistä ;D

Muutama viikko sitten tilasin hieman aiheeseen liittyviä tarvikkeita ja vappuaattona illalla niitä leipomisien jälkeen virittelin paikoilleen. Haha en oikeastaan edes muistanut sunnuntaina, että on vappuaatto ;D

ryhmähausynttärit6
ryhmähausynttärit5

Tällä kertaa laitettiin suolaiselle puolelle tarjolle lohi-avokadokakkua (ohje löytyy tästä), piirakkaa, minipizzoja, couscous-salaattia, tzatzikia ja patonkia & levitteitä. Lisäksi tietenkin lasten lempparit eli sipsiä ja popcornia.

ryhmähausynttärit1
ryhmähausynttärit12
ryhmähausynttärit2

Makealta puolelta löytyi mm. kahdenlaista kakkua. Toinen oli täytekakku, jonka välissä mango- ja suklaamousset ja toinen kakku oli hyydytetty kerroskakku. Kerroskakun alin kerros oli valkosuklaata, keskimmäinen kerros mansikkaa ja ylin kerros vadelmaa (vadelmakerros ei värin puolesta juurikaan eroitu, mutta maistui kyllä onneksi). Koristeeksi murskasin kuivattua mansikkaa ja kaapista hopeisia nonparelleja. Molempiin kakkuihin ohjeet löysin jälleen kerran Kinuskikissan sivuilta. Se on kyllä ihan luottopaikka kun etsii reseptejä kakkuihin ja leipomisiin!

Kakkujen lisäksi haettiin taas leipomosta mini-bebejä, joiden päälle löysin just sopivia pieniä kakkukuvia teeman mukaan. Ja pöydästä löytyi tietty myös keksiä ja karkkeja.

Poikien kanssa askarreltiin noihin cocktailtikkuihin Ryhmä Hau -kuvia kotoa löytyvistä tarroista ja kartongeista. Oli kuulkaas tarkkaa ja tärkeää puuhaa pikkumiehille! ;D

ryhmähausynttärit8
ryhmähausynttärit7
ryhmähausynttärit4
ryhmähausynttärit3

Paketeista tuli älyttömän hienoja ja ihania lahjoja. Jokainen oli kyllä aivan täysin synttärisankarin (ja vanhempienkin) mieleen! Yhdestä paketista tuli tämä Ryhmä Haun Chasen/Vainun puku ja se piti tietenkin vetäistä heti päälle.

Leikkinä otettiin ”aasin häntä”, mutta tällä kertaa pitikin laittaa tuolle Chaselle merkki oikeaan kohtaan. Hyvin onnistui pikku vierailla merkin laittaminen sokkona. Tämä on meidän poikien suosikkileikki. Esikoisen 3-vuotissynttäreillä oli sama, mutta sillä kertaa piti laittaa Frozenin Olaf-lumiukolle porkkananenä oikeaan kohtaan ;D

ryhmähausynttärit9
ryhmähausynttärit10
ryhmähausynttärit11

Kyllä oli illalla väsyneitä, mutta onnellisia juhlijoita meidän kotona ♥ Vanhin poika kokosi vielä iltamyöhään noita uusia Legoja ja itse päivänsankari tutki lahjaksi saatua kirjaa pitkän tovin. Pikkumies sai kummitädiltään lahjaksi lintukirjan, jossa on esiteltynä 150 pohjolan lintulajia äänineen. Meidän pikku Ace Ventura heti tänään aamulla herättyään jatkoi kirjan tutkimista. Huippu lahjaidea!

Ihan kaikki vieraat ei eilen päässyt paikalle, joten juhlat jatkuvat vielä tässä pitkin viikkoa kun saadaan loputkin vieraat meille kyläileen.

Kiitos vieraille eilisestä, oli ihana juhlapäivä ♥

K-M

Vastaa