Ulos

Synttäreistä ollaan ”toivuttu” ja nyt vielä koitetaan selättää viikolla ilmaantunutta vatsatautia. Miesväen se on jo käynyt meillä läpi eli jännityksellä odotan iskeekö tauti vielä minuunkin. Pojat pääsi onneksi tosi vähällä! Liekö tuolla päivittäisellä maitohappobakteeritankkauksella osuutta asiaan?

Lämpötilatkin alkaa näyttää jo keväiseltä ja sen myötä on edessä jokavuotinen inventointi poikien ulkovaatteista ja kengistä. Kengät jo tsekattiin ja molemmille on uusien osto taas edessä. Vanhemman naperon edellisen kesän kengät on vielä pahimmoilleen liian isot pikkuveljellensä, joten ei auta kuin marssia kenkäkaupoille. Pojilla menee kenkien koot juuri niin, että isomman pojan edellisen kesän kengät ovat aina vasta seuraavan vuoden talvella sopivat nuoremmalle. Ja silloinhan niillä ei tee mitään. Seuraavana kesänä ne on jo liian pienet nuoremmallekin. Vaatteet on onneksi hieman armollisimpia ja ne saadaan kierrätettyä täysin isommalta pienemmälle. Tein myös pientä tarkastelua omien kenkien suhteen ja päädyin tilaamaan uudet lenkkarit Sportamorelta. Siellä on vapputarjouksena -25% kun ostaa yli 69 eurolla! Mustat Niken lenkkarit on mulla ehdottomasti käytetyin kenkäpari, joten samaa rataa jatkoin uuden tilauksen myötä. Malli vain hieman vaihtui.

Tänään onneksi päästiin heti aamusta nauttimaan ulkoilmasta ja leikkipuistosta. Leikkimiset sai vaan hieman ikävän käänteen kun joku oli jättänyt ”kivan” pienen yllärin mäen alapuolelle ja käyttänyt koiransa asioilla siihen.. Pikkumiehen hanskat mm. oli pakko heittää sinne puiston roskikseen ja muut tuotiin sitten pesuun kotiin. Voi että tympii kovasti. Kuka ensinnäkin tuo leikkipuistoon koiria kun siellä on selkeät kyltit, jotka kieltää sen ja toiseksi käyttää koiransa vielä asioimassa mäen alastulon kohdalla??! Taisi olla ihan harkittu teko. Mutta me ei anneta tuollaisten ikävien kepposten pilata meidän vapputunnelmaa 🙂

IMG_4556

Me ollaan tämä viikonloppu kolmestaan kun Ossi on kalareissulla. Eilen tosiaan näytti siltä, että vatsatauti on tämän viikonlopun teema ja ehdin miettiä, mikä sirkus täällä onkaan jos tauti tulee poikien lisäksi minullekin.

Sitten takaisin tuohon otsikkoon. Ulos. Sinnehän nuo meidän naperot ovat kovasti koko ajan menossa ja siellä me paljon ollaankin. Nyt uutena juttuna on tullut meidän isomman veijarin yksinulkoilut. Kevättalvella oli pojan ensimmäinen kerta yksin ulkona sillä aikaa kun pienempi nukkui päikkäreitään. Pikkumies leikki meidän takapihan terassilla minun tuijotellessa häntä ikkunan takana. Siitä on sitten hieman laajennettu piiriä ja tänäänkin hän on ollut etupihan puolella leikkimässä. Ja minä keittiön ikkunan takana kurkkimassa. Tuntuu vain jotenkin älyttömän hurjalta, että siellä se meidän pieni poika on jo yksin pihalla (ja alttiina jos mille vaaralle). Liikkumisrajat ollaan käyty yhdessä läpi joka ikinen kerta kun hän yksin ulos menee ja niistä hän on pitänyt kiinni. Silti mieleen luikertelee ajatus, että mitä jos joku kerta pienen pojan mielenkiinto vie voiton ja hän lähtee kauemmas katseleen autoja tai läheistä ojaa tai, no minne vaan muualle entä tuohon meidän näköetäisyydelle. Mutta kun ei lapsia voi pullossakaan kasvattaa, vaikka kuinka haluaisi. Täytyyhän heihin luottaa. Kuitenkin ikä, kehitys ja kaikki muu huomioiden.
Meidän pihassa on vielä sellainen kiva juttu, että lapsiperheitä on tosi paljon ja melkein aina on joku aikuinen tuossa ulkona. Ja jokainen meistä aikuisista vähän kuin automaattisesti tarkkailee kaikkia lapsia tuossa, vaikkei asiasta olla sen enempää sovittukaan. Kuitenkin jokaisella vanhemmalla on luonnollisesti päävastuu omistaan.

IMG_4558

Onko siellä muita samassa tilanteessa? Että vähän sydän syrjällään seuraa lasten kasvua ja koittaa ymmärtää, etteivät ne pienet olekaan enää mitään vauvoja vaan leikki-ikäisiä reippaita lapsia?

Nyt takaisin ulos, kolmatta kertaa tälle päivää.

Hauskaa vappua kaikille! 🙂

Ninnu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.