Tiipii lastenhuoneeseen

Joulupäivien jälkeen iskenyt flunssa piinaa edelleen eli ollaan oltu sisällä jo viikon verran. Lapsilla on onneksi ollut runsaasti tekemistä uusien lelujen, kirjojen ja pelien myötä. Yhtenä päivänä pienenä ”lisäkivana” muuteltiin huonejärjestyksiä niin, että poikien sängyt siirrettiin samaan huoneeseen ja yksi huone pyhitettiin täysin leikkihuoneeksi. Toivon, että edes jonkin verran saataisiin näitä leluja olkkarista tuonne leikkihuoneeseen 😉

Meidän pojat tykkää ihan älyttömästi majan rakentamisesta ja niissä leikkimisestä. Nyt kun saatiin tehtyä tarpeeksi tilaa päätin rakentaa pysyvämmän majan, pienen tiipiin, juurikin sinne leikkihuoneeseen. Aluksi katselin nettikaupoista vastaavia, mutta korkean hinnan vuoksi tein tiipiin mielummin itse. Kaupasta 4 paksua harjanvartta ja 1 vanha verho. Pikaisesti laskettuna hintaeroa netistä tilattuun ja tähän tuli yli 100 euroa.

tiipii3

Ensin sidoin kaksi luudanvartta yhteen ja perään toiset kaksi. Sitten yhdistin kaikki neljä keskenään niin, että tiipiistä tuli sopivan kokoinen. Lopuksi pudotin verhon yhteen varteen ja pyöräytin kehikon ympäri. Jälkikäteen huomasin, että verhon olisi voinut silittää ennen paikoilleen laittamista, onpahan nyt vähän erähenkeä ruttuisella telttakankaalla 😉 Yläosasta ompelin käsin reunat kiinni toisiinsa ja samoin ompelin verhon toisen pään niin, että se pysyy kiinni tukivarressa. Ylös laitoin vielä ison hakaneulan varmistamaan ompeleita.

Vanhemman pojan kanssa ripustelin nämä mustat koristeet roikkumaan yläosaan ja kiinnitin pallovalon valaisemaan majaa. Metsäretken tuntua tuomaan aseteltiin kauriskoriste ja pieni havupuu. Lisäksi puukuvioinen tyynynpäällinen ja talja alustaksi, valmista tuli! Mustat koristeet, kauris, ja valopallo löytyi Stokkan alennuksista. Kyltissä oli -60%, mutta laskeskeltiin alennukseksi yli 80%. Piti ihan myyjältä tarkastaa, että tuliko väärä hinta kun noista kaikista maksoin vain muutamia euroja. Oikein tuli kuulemma 🙂 Havupuu oli myös puoleen hintaan ja maksoi muistaakseni 7 euroa.

tiipii6tiipii2

Pienempi napero tuli heti testaamaan uutta rakennelmaa 🙂 Ja oli tietenkin apulaisena rakennuspuuhissa.

tiipii7tiipii5tiipii1

Tiipii on ollut käytössä joka päivä. Se on toiminut aina piilosta pötköttelypaikaksi ja iltasatujen lukumajaksi. Tiipiin saa laitettua helposti kasaan kun tarvitaan lisätilaa. Ja sitten joskus kun poistetaan tiipii käytöstä niin harjanvarret päätyvät ihan omaan käyttötarkoitukseen ja verho säilyy edelleen verhona.

Tämä on tällainen pikatiipii kun en jaksanut alkaa ompelemaan muutamaa käsiommelta enempää. Mutta kuulemma kelpaa pojille hyvin ja se on pääasia 🙂 Helppo toteuttaa ja vielä edullinenkin.

Onko teillä majan rakentajia kotona?

Ninnu

Vastaa